Pelastettuja perhosia ja muita urotöitä

 

 

Kerran lapsena ehkä 8-10 vuotiaana kuulin,  kun äitini kertoi jollekin toiselle äidille, että Virpi meillä on se, joka rientää ensimmäisenä itkevän pikkuisen luo. Hän tykkää lohduttaa. En ollut itse tiedostanut tuollaista piirrettä itsessäni, vaan olin toiminut vaan vaistoni varaisesti. Halusin hoivata pieniä ihmisiä ja eläimiä. Aina en kuitenkaan onnistunut.

Minä haaveilin omasta elävästä linnusta, mutta kun sitä en voinut saada. Aloin haaveilla täytetystä linnusta, jollaisia olin nähnyt joidenkin kotien kirjahyllyissä. Ajattelin, että sellainen lintu voisi olla ihana huoneen koriste. Haaveilin siitä ihan tosissaan, jopa niin, että rukoilin yhtenä iltana, että "Taivaan isä, anna minun löytää kuollut lintu". Seuraavana päivänä kolusin ojan pohjia ja peltoja. Yhtäkkiä haistoin mädäntyneen hajun, tiesin, että sellainen haju lähtee ainakin kuolleesta linnusta. Rukoukseni on kuultu, ajattelin riemullisena. Löysin kuin löysinkin kuolleen, mädäntyneen hajuisen linnun. Mielissäni menin esittelemään sitä sisaruksilleni ja kerroin, että tätä oli rukoillutkin. Koskaan aiemmin rukouksiini ei oltu vastattu niin pikana (eikä lienee sen jälkeenkään). Äiti ja isot siskot tyrmäsivät oitis haaveeni. Lintu joutui piharoskiin ja minä käsien kuuraukseen.

 

Toisinaan sain olla sankarikin. Löysimme kerran naapurin tyttöjen kanssa lätäköstä perhosen, jonka luulimme kuolleen. Nostimme sen kepillä ylös, ajatuksenamme järjestää hautajaiset: veisuuta, muistopuheita, hautakumpu, risti ja pullaa ja mehua.
Nostimme perhosen hellästi paperin päälle ja siinä se yhtäkkiä alkoikin leyhytellä hiljaa siipiään. Me puhaltelimme sitä kuivaksi ja yhtäkkiä se pyrähti lentoon. Miten ylpeitä, iloisia ja vähän liikuttuneita me olimmekaan! Keksimme urotyöstämme laulunkin, jota laulettiin marssin sävelellä ja se alkoi samoin, kuten tämä marssikin:" Kauan on kärsitty vilua ja nälkää..." Jossain kohtaa laulettiin näin "Oi, kaunis perhonen, olet vapaa lähtemään..."

Toinen pelastusmuistoni liittyy lintuun, joka lensi kotimme ikkunaan ja pökertyi pihamaalle. Me nostimme sen laatikkoon, jonka olimme vuoranneet pumpulilla. Laatikko nostettiin sisälle. Ajatella, meillä on lintu sisällä, hihkuimme. Muistan, miten äiti ja isäkin olivat mukana linnun hoivatalkoissa. Pian lintu alkoi aukoa toista silmäänsä, sitten toista. Nostimme laatikon ulos ja kohta lintu lehahti lentoon. Miten sankarillinen olo!



Kerran löysimme puolikuolleen oravan metsäpolulta. Tietysti raahasimme senkin kotiin hoitoa saamaan. Vanhempamme eivät ilahtuneetkaan. Pelkäsivät oravan levittävän jotain tauteja. Se olikin tosi kurjan näköinen otus. Isämme oli sitä mieltä, että orava kärsii niin paljon, että se pitää tappaa. Rääyimme ääneen ja pidimme komeat hautajaiset oravan muistoksi.

Näiden lisäksi olen tuonut kotiini mm. useita sammakonpoikia, etana-armeijan ja laatikollisen leppäkerttuja, jotka karkasivat ja kipittelivät pitkin seiniä ja sänkyjä.

Olen miettinyt, että näistä lapsuusmuistoistani kait maalauksissani on usein tytöllä, peikolla tai keijukaisella kädellään perhonen tai lintu, orava tai sammakko. Sieltä lienee hoivaavat taulut tulevat.

Tänään mietimme tokaluokkalaisen tyttöni kanssa, millaisen taulun voisin maalata ystävyydestä. Maalasin tämän ystävyyden perhonen- taulun. Siinä ystävykset suojelevat herkkää ystävyyden perhosta. Taulu on myynnissä Kotisivujen galleriassa.
Lisäys: tämä on nyt myyty ja poistettu galleriasta.


Tällä viikolla lähetän painoon uuden korttimalliston. Luvassa on ainakin ystävänpäiväkortteja. Yksi korteista tulee tästä taulusta.



Korttikaupassa on muuten vuosikalenterit tarjouksessa!

Kiitän kirkkaudesta päivän

Olen viettänyt alottajaisiltoja ja lopettajaisiltoja. Aloitellut siis uusia tauluja ja viimeistellyt toisia.

 

Tässä yksityiskohtia taulusta, joka on vielä keskeneräinen. Taulu saa tunnelmansa vaaleista kesäöistä.

Taulu sai ajatuksensa Lapin lasten laulusta (en nyt muista, kenen runoilijan sanoittama)

..."Kiitän kirkkaudesta päivän loiston, kiitoksen annan suven valkeoista öistä..."
 

Olen saanut mahtavia tilaustöitä. Olen niistä valtavan kiitollinen! Saan opetella piirtämään tai maalaamaan uusia aiheita, joita en olisi ehkä tullut maalanneeksi koskaan ilman kehotusta. Viime joulunaikaan maalailin koiraa monta viikkoa. Mielestäni taulusta tuli onnistunut (Täällä) .Tänä keväänä puolestaan olen opetellut maalaamaan hevosia.

 

 

 Tässä vaiheessa tämä taulu on nyt. Se ei ole vielä ihan valmis. Alan epäillä, että opin maalaamaan vielä muotokuviakin. Omia lapsiani olen katsonut niin kauan, että osaan heidän piirteensä jo tavallaan ulkoa, joten maalaamistani lapsista tulee usein vahingossa lasteni näköisiä. Luulen kuitenkin, ettei kärsivällisyyteni kuitenkaan tule kasvamaan niin paljoa, että alkaisin muotokuvia maalaamaan. Se on niin ylitarkkaa työtä. Pienen pieni harhainen pensselin veto muuttaa nenän pystystä lättänäksi.

 

 

ps. Ystäväni Riden  Metsolan kannel blogissa taidenäyttelyni

 

 

 

 

 

 

 

Tipun rääpäleitä ja linnunpoikia

 

 

Meille tuli tipuja. Ihanan pieniä ja pehmeitä rääpäleitä. Ne taapertavat vähän samaan tapaan, kuin yksivuotias lapsi. Se on hellyttävää. Nyt me varjelemme niiden kopin lämpötilaa, vaihtelemme vesiastiaa ja vain katsomme niitä. Musta tipu nukkuu usein kipon päällä, pää retkottaen hauskasti. Näistä aion maalata vielä taulun.

Illalla saamme nukahtaa pieneen piipitykseen. Kun saavat ikää lisää, ne muuttavat pihalle kanalaan. Minkähän ikäisenä kananpojat lakkaavat piipittämästä ja alkavat kotkottaa tai kiekua?

Tiput kai innoittivat yks päivä maalaamaan pojan ja linnun (ei siis tipua).
Huomasin, että olen maalannut aika paljon lintuaiheisia tauluja tai tauluja, joissa linnuilla on joku osa. Keräsin tähän joitakin taulujen kuvia. Tässä eivät suinkaan ole kaikki.

Pitäisi etsiä jostain akvarellimaalaus, jonka tein vuosia sitten "On suuri sun rantas autius"- laulusta. Siinä villisorsan poikanen retkottaa vähän samaan tapaan, kuin tuo musta tipu kipon päällä.

 

 

 

" ei huomisen huolista huokaa..."

 

 

Koskikara ja elämänpuro

 

 

 

Rannalla

 

 

 

Enkeli ja lintu

 

 

Haikeus

 

"...taas kurkiaurat, saapukaa..."

 

 

 

"Olet vapaa, niin kuin lintu, joka kurkkii pesästään, meitäkin nyt tuuli kutsuu lentämään"

                                 Kaihoten nyt katselen, kun lentää tuolla lintu pienoinen,

                                 se nousta korkealle saa ja näkee kauniin, kauniin maan.

                                 Täällä nurmet, metsät vihannoi, puut vetten pintaan heijastua voi.

                                 Miksi jäisin ikävään, kun lintu siivin lähtee lentämään?

                                 Mä lapsi maanhan olen vain ja täällä tehtäväni sain.

Pystytyspäivä ja aprillipiloja

Näyttely saatiin pystyyn. Siinä vierähtikin yllättäen useampi tunti. Oli ilo saada ystävä avuksi ripustelemaan. KIITOS! On niin huippua silloin, kun ei tarvitse päättää yksin, että mihin mikin taulu sopii.

En huomannut sitä pystyttäessä, mutta kotia tullessa tuntui, että on niin nälkä, jotta päässä pyöri. Olin siinä hötäkässä unohtanut syödä jopa aamupalan. Onneksi se en ollut minä, joka joutui näiden ruokapilojen kohteeksi meillä tänään. Tytöt tekivät pilojaan ja minä sain olla mukana juonessa. Mukavaa, kun saa luvan kanssa huijata kerran vuodessa.

Vieraskirjan unohdin tuoda kirjastolle, mutta vien huomenna.

Ristiäislahja

Onko muille käynyt joskus niin, että on ajatellut jotakin ihmistä ja kohta hän kävelee vastaan? Tai onko käynyt niin, että olet ajatellut pitkästä aikaa soittaa kaukana asuvalle ystävälle, niin samassa soi puhelin ja hän soittaa? Tai onko jotain muita vastaavia kokemuksia? Näistä kokemuksista jää vähän hämmästynyt, mutta iloinen olo.

 Minulle kävi vähän niin. Olin nukuttamassa pienintä yöunille. Samalla mietiskelin juuri päättynyttä näyttelyä. Kaikkia taulujen ostajia en tavannut tai edes puhelimessa jutellut. Siinä nukuttaessa mietiskelin, että mihinhän se yksi kettutaulu meni. Onkohan se nyt jonkun lapsen huoneessa? Minkähän ikäisen lapsen?

Hetken kuluttua sain yllättäen vastauksen miettimiseeni Saltunraitti blogista. En tunne sen kirjoittajaa, mutta lueskelen silloin tällöin hänen blogiaan. Siellähän oli juttu pienen vauvan ristiäisistä ja kerrottiin, miten taulu oli päätynyt vauvalle lahjaksi. Olikohan se niin, että vauvan mummo oli sen lapsenlapselleen ostanut. Miten iloiseksi tulinkaan! Nyt tiedän, että joku suloinen nyytti sai sen omakseen. Ja on mahtava ajatella, mahdollisesti taulusta tulee osa hänen lapsuusmuistojaan. Toivottavasti hän tykkää siitä!

 

ps. Lumilapset saivat taas täydennystä sisustuspuolelleen. Enkeli kavereineen on varmasti pian myynnissä heillä.

Rannalla

Joku saattaisi luulla, että minulla on ikävä merta ja kesää. Hän saattaisi olla oikeassa. Minä mietin kyllä merta, mutta en ehkä kesää. Keväästä minä haaveilen, mutta sehän on jo melkein. Kohta alkaa maaliskuu ja se on pelkkää juhlaa. On neljän lapsemme synttärit!

Meritunnelmissa taidan olla siksi, koska Oulun Robert`s coffeen piennäyttely on ihan pian. Aion tuoda näyttelyyn merellisiä tauluja, mutta on vaikeaa valita, mitkä tuon. On kamalaa, kun pitää yksin päättää. Vai otanko pinon mukaan ja päätän paikan päällä?

Taulun koko 98x116

Yhteistyötä

Yhteistyössä on voimaa! Kuten jo aiemmin kerroin, sain kerran blogissani lukijalta toiveen maalata taulu elämänpurosta. Kypsyttelin ajatusta ja ideaa ja maalasin tällaisen taulun. Jäin miettimään, että se kaipaisi vielä jotain, väriä tai.... Sain sähköpostia, jossa blogini vierailija halusi ostaa taulun, mutta toivoi siihen koskikaran. Aloin tutkia lintukirjaa ja  maalasin siihen koskikaran ja huomasin, että se oli se, mikä siitä puuttui! Nyt se on valmis. Kiitos!

Taulun koko 50x100cm

Uusi, vähän erilainen elämänpurotaulu on tekeillä...

Maalissa

 

Aika usein minulta kysytään, että maalaanko pensseleillä vai palettiveitsillä? Kerron, että eniten maalaan ihan omilla sormillani ja kämmenilläni. Sormilla saan maalattua pikkutarkimmat kohdat, tai sitten oikein pienellä pensselillä. Käytän myös palettiveitsiä, lastoja, sieniä, harjoja, riepuja... Pesen kyllä käsiäni, mutta aina niis on maalia. Toisinaan nolottaa, kun kädet ovat, kuin autopuolen äijillä....

Ja koska maalailen usein pitkin päivää, en malta vaihtaa aina maalausvaatteita. Siksi ei pidä ihmetellä, että myös vaatteissani on maaliroiskeita.

 

 

 

 

 

Tästä on tulossa ketun ja peikon ystävyystaulu. Tämä on siis keskeneräinen. Ajattelin, että maalaan tästä taulusta sumuisen kesäyön, mutta yksi lapsistani sanoi, että näyttää, että siinä on kevättalvi.

 

 

 

Tänä aamuna tulin niin hyvälle tuulelle, kun sain sähköpostissa kuvan eräästä kodista, johon oli hankittu tauluni. Se näyttää niin hyvin sopivan sinne.

 

 

 

 

 

Tässä taulusta lähikuva. Koko 89x116cm

Nemo

Nemo

 

 

Sain joulua ennen tilaustyön koirasta lumihangella. Sähköpostiini tuli söpöstä koirasta kuva, jonka mukaan maalaus tuli tehdä. Jokunen tuskanhikipisara tais valua, kun tätä tein. Tämä on ensimmäinen tauluni koirasta. Tai olenhan minä joskus jotain koiran siluetteja maalannut. Lapsetkin jännittivät, että osaakohan äiti maalata koiraa, kun ääneen tämän työn äärellä tupisin, että ompa vaikeaa maalata tummaa koiraa edestäpäin.Vaikka ite sanonkin, niin lopputulokseen olen tyytyväinen. Joulun alla sitten jännitin, että mitä koiran omistaja siitä sanoo. Helpotus oli suuri, kun sain häneltä positiivista viestiä ja saanen maalata hänen toisenkin koiransa kuvan myöhemmin...

Työn alla ovat nyt tilaustyöt: Pariisitaulut 3kpl ja vauvanhoitotilan taulu. Niistä kuvia sitten, kun ovat siinä mallissa, että kehtaan tänne laittaa.