Näytetään tekstit, joissa on tunniste Katuja. Näytä kaikki tekstit

Näyttelyn pystytystä ja muutamia mutkia


 Olimme pakanneet automme jo illalla, joten aamulla hyppäsimme melkein suoraan sängystä autoon. Aamupalammekin söimme autossa. Lähdimme pystyttämään taidenäyttelyäni Tuusulaan, hotelli Gustavelundiin.


 
 
 
 Tilat näyttelylle ovat tosi hyvät; avarat ja valoisat.










Hotelli Gustavelund sijaitsee kauniilla paikalla, Tuusulajärven rannalla. Hotellissa arvostetaan Suomalaista muotoilua, designia ja taidetta. Se tekee paikasta mielenkiintoisen ja persoonallisen.




 
 
 
 






Minun näyttelyni oli aika nopeasti pystytetty. Minulla oli sovittuna muutamia tapaamisia asiakkaideni kanssa ja pääkaupunkiseudun jälleenmyyjääni tapasin myös. Meillä aikuisilla kului aika joutuisasti

ja lapsilla myös...





Kun olimme tekemässä lähtöä, automme ei suostunut käynnistymään. Silloin huokasin, että onneksi hotellissa ei ole nyt asiakkaita. Oli melkoinen työ pitää lapsilauma suunnilleen aloillaan  monta tuntia selvittäessämme, mistä saisimme riittävän ison vuokra-auton näin pääsiäisenä. Lapsilla loppui tekeminen ja alkoi kitinä.
 
Aikansa kitistyään, he hoksasivat alkaa vetämään junassa toisiaan pyörätuoliliuskaa pitkin. Yhdellä tyttösellä venähti käsi ja hän valitteli ja itki sitä vielä seuraavanakin päivänä. (mutta parani onneksi itsestään) Monta muutakin pientä vastoinkäymistä kohtasimme ja aloimme jo epäillä epäonnen vainoavan meitä. Saimme kuitenkin vuokra-auton ja lastasimme kassit, taulut, eväät, peitot ja lapset siihen ja jatkoimme matkaa.  
 
 
Kävimme rakkaan kummipoikamme ristiäisissä. Ne juhlat olivat ihanat! Emme meinanneet millään lähteä kotiin, kun oli niin mukava jutella vauvan vanhempien ja muiden ristiäisvieraiden kanssa. Vauva oli (ja on edelleen) aivan ihana ja sai oikein hyvän nimen.

 

 

 
 
Pitkä kotimatka sujui ihmeellisen helposti ilman pysähdyksiä ja ilman minkäänlaista valitusta! Se johtui kait siitä, että ipanat tiesivät, että mitä pikemmin ollaan perillä, sitä nopeammin he pääsevät trullittamaan. Niinpä kotiin saavuttuamme, oli hetkessä joukko mummoja matkalla virpomaan.
 
 
Näyttely avoinna Hotelli Gustavelundin aulassa hotellin aukioloaikoina 7.-30.4.2015
 
 
 
 
 
 

 

 





Leidipäivä




Eilen tuli monta riitaa lapsilla keskenään ja minun kanssani. Sain kuunnella monenlaista valitusta ja vinkunaa ja haukkumista. Empä puhunut itsekään järin kauniisti. Kuulin, miten kaksoset listasivat perheenjäsenemme inhottavuusjärjestykseen. Olin pohjimmainen, koska vaadin nostamaan ulkovaatteet naulakkoon. Illalla sovimme riitoja ja menimme hyvillä mielin nukkumaan. Aamulla päätin, että tästä päivästä tehdään aurinkoisempi. Maalasimme porukalla heti aamutuimaan. Syntyi ihania hevosia ja skeittaripoikia isoveljelle syntymäpäiväyllätykseksi.
 
 

 
 

 

Sitten päätimme leikkiä hienoja kaupunkilaisleidejä. Emme vetäneet tavanmukaisesti kumppareita vääriin jalkoihin ja eriparikinttaita käteen. Emme pukeneet kuraisia haalareita. Ei. Me puimme yllemme paremmat takit ja päähämme (en sentään minä) hatut ja lähdimme ulos syömään. Noh, mäkkiinhän me menimme, mutta se oli leikisti hienompi paikka. Puhuimme hillitysti ja ystävällisesti toisillemme, kuten leideillä tapana on.


 


 
 
 
 



 Puistotie /koko120x80. Lisäsin juuri galleriaan




Kävimme kaupunkireissullamme lähettämässä kolme taulua uusille omistajilleen ja hain Airan Taiteesta saman verran uusia tyhjiä pohjia. Haimme myös vähän multaa mahdollista kesän yrtti-innostusta- ja rairuohoakin varten.

Tänään olen sopinut tarkemmin Taidenäyttelystäni Gustavelundissa. Siellä on todella hienot tilat pitää näyttelyä. Otan mukaani isoja tauluja ja käyn pystyttämässä näyttelyn ennen pääsiäistä sinne. En pysty pitämään näyttelyn avajaisia, sillä kun pystytän näyttelyä, Gustavelund on virallisesti suljettu ja se avautuu 7.4. Gustavelund kokoushotelli sijaitsee Tuusulassa. TÄSTÄ linkki sen sivuille


ps. Hause2:lla on lauantaina Tapahtuma: mm. HP Duudson paikalla ja poniajelua pikkutenaville.


 
Runkojen valkea pylväikkö /koko 100x80cm. Tähän voisi lisätä tehosteväriksi jotain esim. kirkkaan keltaista tai vaikka vanhaa roosaa tai...

Kaupunki- ja rantatunnelmia


Viime päivinä olen maalaillut neljää eri taulua. Kahta tilaustaulua ja kahta ihan muuten vaan- aihetta. Selasin syksyn Budapest kuvia ja niistä maalasin. Tänä aamuna jatkoin, ennen kuin ehdin aamupalaa syödä. Sain ympärilleni kriitikkoringin. " On kyllä aika sekava, ostaakohan kukaan tuota?" -epäili  yksi. " Onko tuo asfalttia vai lunta? En oo kyllä koskaan nähnyt valkeaa asfalttia. Kannattais maalata se harmaaksi tai mustaksi" -neuvoi toinen. "Ootko aatellu lisätä sinne ihmisiä? - kyseli kolmas, joka toivoi sitä omalle seinälleen. Tällainen siitä tuli. Maalasin sen sormilla melkein kokonaan.
 
 



Tällainen tuli toisesta tilaustaulusta. Katselen sitä muutaman päivän ja päätän, onko se valmis. Odotan myös kommentteja taulun tilaajalta.

Tämä aihe kiehtoo minua. Tällaisia tauluja maalatessani rauhoitun. En osaa sitä selittää, mutta tunnen, miten kiire katoaa ja tekemättömät työt unohtuvat näissä merenranta aiheissa ja näissä lapsi-lintu aiheissa. Toivon, että taulun katsojakin kokisi jotain samaa, kun katsoo tämän tyyppisiä tauluja. Tulipa tästä mielen, että olen hämmentynyt, kun silloin tällöin kuulen tai toisinaan näen, miten joku taulu saa kyyneleet katsojan silmiin. Itselleni tulee sellainen hämmentävä ja kiitollinen olo. Tunnen, että joku tunnelma, mikä on itselleni merkinnyt, on välittynyt taulussa jollekin toiselle. (sekavasti selitetty ja en tarkoita, että tarvitsisi itkeä)
 






Nyt aloittelen merellistä tilaustaulua. Nautin!

...ja hännät on solmittu yhteen...

Aurinko on vähän näyttäytynyt, eli luvannut, että kevättä kohti mennään. Vaaleanpunainen (tai vanha roosan väri) on se, mikä on minulle kevään väri tänä keväänä. Höyrähdin jopa ostamaan pellavaisen verhon olohuoneeseen. Kotona se näytti vähän hassulta, eksyneeltä. Ehkä se on tarkoitettu makuuhuoneen verhoksi. Roikkukoon nyt kuitenkin tuossa, kun sen kerran ostin. Löysin onneksi tauluja, joita voin laittaa sen lähelle, ettei sille tule niin yksinäinen olo.



Viikonloppuna mies oli koulutuksessa ja isoimmat lapset yötä kaverillaan. Me vietimme lastenpäivää. Tavallisesti sitä on vietetty lasten oikeuksien päivänä, mutta silloin oli niin menokas ja aikataulutettu päivä, että se jäi. Lapset ovat muistutelleet siitä aika ajoin. Niimpä lupasin heidän laatia ohjelman ja ruokalaista sille päivälle ja toimia sen mukaan. He eivät toivoneet oman äidin tekemiä lihapullia tai muuta mieltä ylentävää. Noh, pääsin helpolla. Haimme pizzaa ja jätskiä. Tekemiseksi keksivät mukavaa. Ehkä saatoin vähän vihjaillakin siitä; pimeäpiilosta sisällä. Eli sammutimme valot koko talosta ja menimme pareittain piiloon ja yksi pari etsi. Varsinkin etsijänä minusta oli jännittävää, melkein pelottavaa, kun säikähdän niin helposti. Leikimme myös sokkosta, näyttelimme ja kirjoittelimme adjektiivitarinoita.

Lopuksi raahasimme patjat olkkariin ja nukuimme koko konkkaronkka olohuoneessa. Patjoja oli seinästä seinään. Siitä tuli mieleeni tämä laulu, joka on lapsuuteni yksi lempilauluista: "Kun sängyssä lapsia on yksitoista ja hännät on solmittu yhteen..."  Ei meitä ihan yhtätoista ollut, mutta ei se kauas heitä.  Aloittelin maalaamaan siitä laulusta taulua.  Olen usein ennenkin maalannut tästä laulusta. Yksi maalaus on Seinäjoen sairaalan vierihoito-osaston seinällä. Olivat kehystäneet kortin, jonka maalasin heille taannoin kaksosvauvoja pidätellessäni siellä osastolla. Tämä taulu ei ole vielä valmis.

 
 
 
 
Maalasin Lumilasten verkkokauppaan tällaisen taulun ystävänpäivää ajatellen. "Ystävästä kiitos" on taulun nimi. Tässä maalauksessa kerrotaan kuulumisia ja ajatuksia ja kuunnellaan. Tässä hetkessä ei ole kiire.




 

Yks päivä sain pitää ihan pientä vauvaa sylissäni. Pitkästä aikaa, voi sanoa, sillä meidän nuorin on jo vähän yli 2 vuotta. Hassua, että vaikka (tai ehkä juuri siksi?) itsellä on ollut monta vauvaa, niiden lumo ei haihdu. Ne herkistävät aina vaan. Kai vauvoissa on jokin taika siksi, että aikuiset jaksaisivat hoitaa ja valvoa ja vaipottaa. Tulin maalanneeksi samana iltana vauvataulun. Aamulla lapset löysivät taulun ja pienin nosti sen syliinsä. "Oi, vauva! Haluatko silittää sitä", hän kysyi ja jatkoi " tässä oon minä nuorena".

Tästä taulusta teetin vauvakortteja. Tänään saan uuden korttimalliston painosta. Jännittävää:)

 
 

Tilaustaulut- Muistoja matkan varrelta ja kuunnellaan kesäiltaa

Sain siskoni kylään. Mukavaa!
Tänään olen maalannut yhtä vaaleanpunaisella höystettyä lastenhuoneentaulua sekä aloitellut hevostaulua.
Viikonloppuna sain valmiiksi tämän Muistoja matkan varrelta- taulun.

 
Samaan kotiin tulee tämäkin taulu.
 
Molemmissa tauluissa on kuvattuna tälle perheelle tärkeitä asioita. Yhdessäoloa, seesteistä tunnelmaa, reissuja, lomaa... Maalauksen värit on otettu kodin muusta sisustuksesta.
 
Näitä maalatessani matkasin mielessäni mökkirantaan. Melkein kuulin korvissani kesäillan ja -yön äänet. Tunsin, että kiire katosi. Toivon, että tätä taulua katselleessaan, perhe pääsee tunnelmaan, jota yritin maalata. Tai omanlaiseensa, omiin muistoihinsa, mutta toivon, että heilläkin tulee kiireettömyyden tunnelma.
 
Ylemmässä taulussa ei olla Suomessa. Lomalla ollaan ja kai mietitään, että mennäänkö mekin markkinoille...
 
Nämä taulut eivät ole vielä päässeet lähtemään tilaajaperheen kotiin. Ne on hyväksytty kuvien perusteella. Toivon, että ne sopivat siihen kotiin hyvin. Ehkä laitan tänne vielä kuvia näistä sitten, kun ovat seinällä.
 
 
Aamulla mennään laulamaan ihanalle neidille 4v! Hän ei meinannut saada edes unta, kun meinasi jännittää huominen synttäripäivä.
 


 

Budapest

 
Tuli takassa ja nokka tukossa. Äänikin on vähän painuksissa. Kauan odotettu Budapestin loma on ohi. Vaan kyllä sitä kannattikin odottaa. Se oli vieläkin parempi, kuin osasin toivoa. Tavallaan olin odottanut tätä matkaa lapsesta asti, sillä vanhempani kävivät siellä joskus, kun olin lapsi. Heidän matkansa oli kylläkin kiertomatka, joten kävivät muuallakin, kuin Budapestissä. He kertoivat silloin matkastaan niin innostuneesti ja näyttivät kuvia (ovat taitavia kuvaajia molemmat). Silloin päätin, että Budapestiin lähden minäkin joskus. Kun sittemmin vierailin muutamassa sen naapurimaassa, niin unohdin tämän toiveen, kunnes mieheni alkoi selailla viime keväänä netistä matkoja. Innostuin!

Tällä matkalla olimme ystäväpariskunnan kanssa. Tunnelma oli lämmin, kuten ilmakin. Me söimme rauhassa ja nautimme kiireettömyydestä. Me kävelimme jalkamme puuduksiin. Kuljimme metroilla, raitsikoilla ja busseilla ristiin rastiin ja näimme joka päivä erilaisen Budapestin. Ihastelimme sen rakennuksia ja patsaita, siltoja, katuja, katulamppuja...


  Koristeellisuus teki vaikutuksen. Rakastan yhdistelmää romanttinen ja rujo. Pyrin siihen tauluissanikin. Siihen, että ne olisivat kauniita, harmonisia, mutta rosoisia.


 Lamppuja olen aina rakastanut

 
On marsipaania, postipoikia, taiteilijaa ja sympaattisia talorivejä. Monien rakennusten julkisivu kaipaisi kohennusta. Kaduilla näki paljon kodittomia, mikä toi surullisen sävyn Budapestiin (ei kuvassa), mutta ehkä johonkin maalaukseen laitan puistonpenkillä nukkujankin? Ehkä hänet, joka nukkui joka ilta samalla penkillä nalle kainalossaan...


Vierailimme Budapestin suuressa synagogassa ja sen yhteydessä toimivassa museossa, joka esittelee juutalaisia perinteitä ja Unkarin holokaustin historiaa.


Joulukauppa keskustassa, toripöytä hotellimme edustalla ja kukkia kuninkaan linnan pihalla.
Näimme Budan ja Pestin.

Miehiä työssään ja yksi (pakko-)lomalainen auton renkaasta valmistetussa tuolissa
 
 
 

Tiedän, millaisia tauluja tulen lähiaikoina maalaamaan...

Muistelua, välipaloja ja välitöitä

 



 
Kirjoitettu la 13.9 iltana 
 
Sinä päivänä, kuten tänäänkin, aurinko paistoi kirkkaasti Pihlajiin, jotka notkuivat marjoista. Olin onnellinen ja ihmeissäni. Minusta oli tullut äiti! Esikoisemme täyttää tänään 14 vuotta. Tänään selasin esikoiseni vauva-albumia ja tuntui, kuin eläisin niitä hetkiä uudelleen. En edelleenkään pysty lukemaan Kaarina Helakisan Pikku-Riikan laulua kyynelittä. 

 Me isäsi kanssa seisottiin
käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljaksiin:
"No nyt se on elämässä."

Sinä olit ihan pikkuinen
ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: "Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta,

ja perhoset, lintuset untuvapäät
tuntuu lentävän korin yllä."
Isä kysyi: "Näkyjäkos sinä näät?"
Ja minä: "No ihmeitä kyllä."

Sinä olit se ihme tietysti
- vaikka poruun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi.
Minä ilosta nauroin ja itkin.

"Sill' on ripsissä tähden säkeneet",
isäs naurahti ja keksi:
"Sen varpaat on puolukan raakileet."
Ja hän puki sinut puhtoiseksi.

Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.
Löi kolmisin sydämemme.
"Tästä tulee kai hyvä ihminen",
Me puhuttiin toisillemme.

 Tänään sain taas innokkaimman maalauskaverini kanssa maalata yhteistä taulua. Hän on meidän perheen yhdeksäs lapsi. Hän on ihmeellinen! Yhtä ihmeellinen, kuin tämä ensimmäinen lapsi tai seitsemän muuta. Tämä tuntuu silti aivan erityisen ihmeelliseltä. Se johtunee siitä, että kuulen aina useasta suusta toistona, mitä hauskaa hän on sanonut, mitä erikoista hän on osannut.  Minulla on muutama yhteisteos tämän tirpanan kanssa (osa vasten tahtoani:). Meillä on muutakin yhteistä, kun intohimona maalaus. Olemme molemmat vasenkätisiä.

Tänään sain maalata myös muutaman tunnin ilman tätä säheltäjää. Sain maalata ihan yksin. Sinä aikana aikana kävi taulunkatsojia Espoosta asti. Ilahdun, kun joku haluaa tulla katsomaan tauluja tänne koti"ateljeeheni". (eivät toki pelkästään taulujen takia Seinäjoelle tulleet)





 
 
Perjantain iltalenkin päätteeksi piti rahdata nämä sisälle. Olen niin nauttinut näistä säistä, mitä on ollut viimepäivät. Varsinkin isoja tauluja on mukavampi maalata sisällä, kuin ulkona.
 


Olen aloittanut pitkää maalausta tilaustyönä. Koko 60x245cm. Tähän mennessä pohja on saanut pohjamaalin ja ensimmäisen kerran taustaväriä. Pian siihen pitäisi saada hahmoja ja liikettä. Näin isoon tauluun pohjamaalit ja taustamaalit on melkein pakko tehdä ulkona. Tämä tilaustaulu ei ole minulle helppo, mutta mielenkiintoinen se on. Kerron sen vaiheista täällä blogissani.


 
Välipalaksi kuumia koiria. Taidetta tämäkin? Vaikkakaan tätä emme keksineet itse, vaan näimme netissä jossain kuvan, josta matkimme. Eikö todellinen taide ole sitä, että keksii itse, luo jotain uutta? Maalatessani pidän ehdottoman tärkeänä sitä. Haluan keksiä, kokeilla, oppia. Leipoessanikin minulle on ylivoimaisen vaikeaa noudattaa ohjetta prikulleen. Tykkään aina vähän soveltaa. Olen suurpiirteinen: ripaus tätä, tujaus tuota... Aina ne eivät onnistu ja reseptiä on vaikea antaa.
 
 
 
                                    Välitöiksi pikkutauluja. Tuliko liian romanttinen?
                                    Tämän kokoiset(30x40cm) taulut ovat hyviä lipastonpäällistauluja