Japanin tv- vierainamme

Viime helmikuussa

...elimme jännittäviä aikoja. Monet ovat nähneet somekanavillani kuvia japanilaisesta tv-ryhmästä meillä ja kyselleet, keitä he olivat ja voiko ohjelman nähdä jostain. Kerron teille siitä nyt. 

Yllättävä puhelinsoitto

Kesken koululaisten joulujuhlan puhelimeni soi. Oletin jonkun asiakkaani soittelevan ja kun juhla oli ohitse, soitin numeroon takaisin. Soittaja kertoi olevansa Juha Laitinen Japanin tv:stä. Hän kertoi Japanin tv:n tekevän dokumenttia onnellisuudesta. He valitsivat maaksi Suomen, sillä Suomi on valittu useana vuotena peräkkäin maailman onnellisemmaksi maaksi. Japanilaiset myös uskovat, että onnellisimmat ihmiset elävät ison perheen keskellä. Siksi Juhan tehtäväksi oli annettu etsiä Suomesta perhe, jossa on vähintään 5 lasta. Juha kertoi, että kotiimme tulisi noin viikon ajaksi kuvausryhmä ja hän toimisi tulkkina. Minä lupasin kysellä kotiväeltämme, mitä he ovat asiasta mieltä. Ajatus japanilaisista vieraista tuntui innostavalta. Olihan meillä muutama tosi mukava kokemus vaihto-oppilaista. Toisaalta hirvitti ajatus kokoajan käyvistä kameroista. Päätöstämme helpotti se, että tiesimme dokumentin esitettävän Japanissa, ei Suomessa, joten jos siitä tulisi nolo, niin se ei niin vaikuttaisi meihin.  Aina, kun on mahdollisuus kokea arki hauskempana, se pitää kokea! Lupauduimme.


Aloimme innokkaasti ja jännittäenkin odottaa Japanin vieraitamme. Oli mukava ajatella, että pääsisimme tutustumaan uusiin ihmisiin ja uuteen vieraaseen kulttuuriin. Meillä ei ole juurikaan kokemusta Japanista tai japanilaisista, vaikkakin vuosien ajan eri reissuillamme olemme tulleet ikuistetuksi perheenä lukuisiin japanilaisturistein kameroihin niin kotimaassa kuin ulkomailla. He ovat hämmästelleet suurta perhettämme ja halunneet tulla usein itse kuvatuksi meidän kanssamme.

Esimerkillinen perhekö?

Viestittelimme ja soittelimme Juhan kanssa paljon ennen kuvauksia, sillä japanilaiset halusivat tietää etukäteen meistä. Minä kerroin kaikkien nimet, iät, työt, opiskelupaikat ja harrastukset. Minun piti mm. lähettää heille kaikkien lasten lukkarit. Kerroin etukäteen myös meidän perheen arvoista. Kun he kysyivät, koemmeko olevamme erityisen onnellisia, mietimme, miten vastaisimme. Emme ole oikein ajatelleet asiaa. Vastasimme, että olemme elämäämme tyytyväisiä ja kiitollisia. Moni asia on ihan hirvittävän hyvin, mutta emme ajattele olevamme esimerkillisiä tai onnellisempia kuin joku muu. Olemme tavallinen perhe, joilla on onnellisia ja ankeita hetkiä. Meillä on riitoja, joiden jälkeen on onneksi anteeksiantamusta. He pyysivät myös lapsia kertomaan, mistä ja milloin he ovat erityisen onnellisia. Lapset kertoivat olevansa onnellisia sisaruksistaan ja he kokevat erityisiä onnenhetkiä, kun tehdään asioita kaikki yhdessä. Tai kun osan perheen kanssa yhdessä vaikka ihan vaan leivotaan, jutellaan tai pelataan.  

Seitsenhenkinen seurue saapuu

Helmikuisena maananatai-iltana olimme siivonneet kodin ja kattaneet pöydän ja jännitimme niin, että melkein tärisimme. Nyt jälkikäteen ajateltuna japanilaisten vierailu tuli viime hetkellä. Varmaan jo parin viikon päästä heidän vierailunsa olisi ollut koronauhan vuoksi mahdotonta. Vielä silloin se ei ollut tullut Suomeen eikä Japaniinkaan juurikaan, vaikka siitä jo vähän puhuttiin. Emme osanneet silloin aavistakkaakkaan, millainen kevät oli tulossa.

Kun pihaan kaarsi iso taksi, riensimme kaikki ikkunaan. He tulivat taksista ulos, mutta kuvasivat pihapiiriä hyvän tovin ennen kuin astuivat sisään. Meitä neuvottiin katsomaan vain Karinia, tyttöä, joka tuli meille vieraaksi eli emme saaneet katsoa kameroihin, ohjaajaan tai muihin vieraihin. Heti ensimmäisistä minuuteista alkaen tuli tunne, että he ovat sydämellisiä ja että tästä tulee hauska viikko! Saimme vasta heidän saapuessaan kuulla, että vieraamme on Japanissa kuuluisan  NMB-yhtyeen laulaja Karin Kojima.  Emme tienneet hänestä etukäteen mitään. Hän on herttainen tyttö! Pidämme hänen kanssaan edelleen yhteyttä.  Hänen lisäkseseen tuli hauska Ohjaaja Kentaro Yamada, jonka kanssa ystävystyimme kaikki. Pidämme häneen yhteyttä somessa ja kirjeitsekin. Hän on alkanut opiskella suomen kieltä. Mukana olivat myös Karinin manageri Royhei, apulaisohjaaja Akiko, kuvaajaat Masa ja Akiko. Hedän lisäkseen oli myös tulkki Juha Laitinen, jonka kanssa myös ystävystyimme ja pidämme yhteyttä. Odotamme häntä perheineen kylään parin viikon päästä. Näiden ystävystymisten vuoksi tämä viikko oli erittäin merkittävä. Kun viikko oli ohitse, meitä ja meidän vieraita itketti niin! Vieraiden lähdettyä olimme väsyneitä ja surullisia sekä onnellisia yhtä aikaa. Oli tosi haikeaa, kun viikko päättyi. Vähän samanlainen fiilis, kun joskus jonkun leirin päätteeksi, kun on oltu tiiviisti yhtä pataa ja sitten pitää erota. 

Karin siis tuli etsimään Suomesta onnellisuuden reseptiä. Emme tietystikään sitä hänelle osanneet antaa, mutta ajatus olikin, että hän oivaltaisi jotain, kun elää meidän arkeamme viikon ajan.
Elimme siis meille tavallista arkea. Janne kävi töissä, lapset koulussa ja minä maalasin kotona.  Tosi puheissa maalasin vähän vähemmän kuin tavallisesti. Olin varautunutkin siihen, etten pysty keskittymään niin hyvin maalausjuttuihin. Kuvausryhmä kävi Jannen työpaikalla yläkoulussa sekä lastemme alakoulussa, ja siellä erityisesti yrittäjyyskasvatustunnilla.  He  kuvasivat minun maalaamistani, kävivät meidän mukana kaupassa, saunassa, avantosaunalla, retkellä ja olivat mukana meidän Taimin ja Raitan 11-vuotis-synttäreillä.  He menivät mukaan tyttöjen lauluharkkoihin Lakeuden ristiin. He halusivat erityisesti kuvata Vienan yrityksen Nauravan naapurin toimintaa. He haastattelivat meitä meidän arvoista ja elämästä.  Keskustelimme paljon. Me tarjosimme suomalaisia ruokia, kuten lohikeittoa, karjalanpiirakoita, ruisleipää, mämmiä, salmiakkia. Lauloimme ja soitimme yhdessä paljon. Karin myös valmisti meille japanilaista ruokaa, mustekalaa, ja opetti yhden japanilaisen laulun, joka on kaikunut meillä kaikki päivät heidän lähtönsä jälkeen. Aatoskin osaa sen. He leikkivät paljon lastemme kanssa, joten lapset eivät juurikaan kiukutelleet tai riidelleet sen viikon aikana. Aatos yhä kyselee, mihin Karin meni, mihin Kentaro meni?  Oli onni, että tulkki oli mukana koko ajan. Vain ohjaaja osasi jonkin verran englantia, muut eivät lainkaan. Jonkun verran juttelimme myös googlekääntäjän avulla. 

He kertoivat, miten japanilaiset tekevät pitkiä työpäiviä. Heille työn arvo on todella suuri. Usein iltaisin, kun muut olivat menneet nukkumaan, Juha kertoi meille Japanin kulttuurista ja japanilaisista. Oli tosi mielenkiintoista kuunnella ja oppia uutta. Japanilaisten työn kulttuurista Juha kertoi, miten monet väsyvät, kun joutuvat tekemään niin pitkää päivää. Japanissa on edelleen vallalla kulttuuri, jossa äidit hoitavat lapset ja kodin ja perheen isät tekevät todella pitkiä työpäiviä. Heillä ei ole juurikaan lomaa. Japanilaiset eivät helposti päästä vieraita kotiin, vaan tapaavat toisiaan kahviloissa tai ravintoloissa. Jos he joskus kutsuvat jonkun kylään, niin sitä varten on erillinen huone heti eteisen lähellä. Vieras ei käy muualla talossa. Japanilaisten vierailun jälkeen luin myös kirjan Melkein Geisha, joka oli tosi mielenkiintoinen tähän hetkeen. Siinä suomalainen Minna Eväsoja kertoo mielenkiintoisesti vuosistaan Japanissa ja havainnoistaan japanilaisista ja heidän kulttuuristaan.  Kun Karin kysyi minulta. yritänkö tulla kokoajan onnellisemmaksi, vastasin, etten yritä. Minä olen jo riittävän onnellinen. Enemmänkin pelkään menettäväni tämän onnen eli jotain tärkeää eli jonkun läheisen ihmisen, oman tai läheisen terveyden tai etten saisikaan tehdä rakastamaani työtä. Vielä silloin en ajatellut koronaa.

     Mustekalaa, josta Karin valmisti meille takojakeja.

Persot jääkaapilla

Kamerat kävivät lähes tauotta. Kuvaukset alkoivat aamuseitsemältä ja päättyivät iltayhdeltätoista. Välillä kameroita oli ripoteltuna joka puolelle keittiötä ja olkkaria. Me unohdimme ne, emmekä aina tajunneet niiden käyvän.

Kuvittelimme, että dokumentti esitetään pitkän ajan päästä, mutta se näytettiin Japanin tv:n lauantaiaamun lähetyksessä jo maaliskuun 21. päivä. Me saimme heti linkit videoklippeihin ja myöhemmin ohjaaja lähetti dvd:n. Kun näimme dokumentin, huokaisimme helpotuksesta, ettei se ollut nolo, kuten etukäteen jännitimme. Se oli leikattu kivasti ja toi hyvin esille sen viikon tunnelmat ja meidän arkeamme. Toki, kun 40 minuuttiin puristaa viikon, niin tosi paljonhan siitä jää pois. Saimme muutamia dvd:itä, joita kierrätimme sukulaisillamme ja joillakin ystävillämme silloin keväällä, kun kaikki viettivät aikaa vain perheittensä kanssa. Ne oli tarkoitettu viihdyttämään yhtä karanteeni-iltaa. Onneksi mukaan ei oltu otettu esim. sitä, kun huomasin yhden kameran kuvaavan ja aukaisin jääkaapin oven. Vernan kanssa olimme molemmat jääkaapilla ja himoitsimme bebeleivoksia. Mutisin, että ottaisin, jos tuo kamera ei kävisi. Verna siihen, että laitetaan tämä jääkaapin ovi niin, ettei se näy. Niin teimme ja tungimme bebejä suuhun, kunnes huomaisin, että toinen kamera on ihan otsamme yläpuolella ja takana on kolmas. Tallennuimme persot kolmelle kameralle. 

Lähtiessään ohjaaja toivotti meidät vierailulle Japanin aamutv:n lähetykseen ja isänsä sushibaariin. Lupasimme tulla ja aloimme vähän suunnittelemaankin, että joskus... Mutta koronauhan vuoksi kaikki matkustaminen tuntuu ihan utopialta. Mutta tulevaisuudesta ei tiedä...

         Piirtää ja pelata voi yhdessä, vaikkei yhteistä kieltä olekaan.

Toripolliisikin pääsi kuvaamaan. Kameroita oli joka puolella, Niitä ei aina meinannut huomata:)

                                 Soitimme ja lauloimme paljon yhdessä

Pihla lähti opiskelupaikkakunnalleen Rovaniemelle kesken kuvausviikon.

Löysikö hän onnen?

Emme tietystikään ymmärtäneet dokumentista kaikkea, koska japania emme osaa. Pystyimme kuitenkin muistamaan suunnilleen, mitä missäkin kohdassa juteltiin. Juha kertoi meille dokumentista, että Karin löysi onnellisuuden reseptin. Hän oli ollut stressaantunut töistänsä ja koki, että sai olla viikon lomalla ja huokaista kaikesta kiireestä. Hän myös nautti luonnon rauhasta                  -asummehan metsän keskellä. Hän asuu suurkaupungissa eikä käy luonnossa juuri koskaan. Karin ja ohjaaja, joka dokumentin leikkasi, nostivat dokumentissa kolme asiaa, mitkä he ajattelivat tuovan onnellisuutta. 

1) Kohtaa ihmiset ilman muureja, avoimesti ja välittömästi sekä tasa-arvoisesti. 2) Rahan arvon opettaminen lapsille, että tavaroita ja asioita ei saa noin vain, vaan ne pitää tienata ja sitä kautta niitä osaa arvostaa. 3) Vietä mahdollisimman paljon aikaa läheistesi kanssa. 

Emme olisi itse osanneet näitä antaa reseptiksi, varsinkaan tuota rahajuttua. Mutta on se totta, että ihminen ei ole niin tyytyväinen, jos saa kaiken haluamansa kuin että on pidempään toivonut ja tehnyt töitä sen eteen. Esim. lapsi pitää paremmin huolta siitä tavarasta, jonka hän on itse tienannut. Dokumentissa oli nostettu tässä rahan arvon ymmärtämisen kohdassa myös lastemme yrittäjyyttä ja koulun yrittäjyyskasvatusta. 

Tuo ihmisten kohtaaminen on luontevaa. Ei sitä tule mietittyä. Mutta tuntui toki hyvältä, että he kokivat sen noin. Sen ehkä ymmärtää sitä kautta, kun tuntee paremmin japanilaisten pidättyväistä kulttuuria. Meidän suomalaisten tasa-arvo on myös asia, jota ei niin tule usein ajatelleeksi. Japani on tässäkin asiassa hyvin erilainen maa.  Meillä miesten ja naisten välinen tasa-arvo ja myös tasa-arvo johtajan ja alaisen välillä on paljon pidemmällä kuin Japanissa.

Sen, että vietä mahdollisimman paljon aikaa läheistesi kanssa, olisin itsekin sanonut onnen reseptiksi. Ehkä suomalaisisän tapa viettää paljon aikaa vaimon ja lasten kanssa oli heistä outoa mutta hienoa.  Dokumenttiin oli päätynyt Jannen kysymys: "Onko joku kuolinvuoteellaan katunut sitä, että tulipa vietettyä liikaa aikaa omien lasten kanssa?"

Iltaisin kun vieraamme kävivät nukkumaan, ( Heistä siis Karin nukkui pihamökissämme ja manageri Royhei ja tulkki Juha nukkuivat puolestaan asuntovaunussa. Muu kuvausryhmä yöpyi hotellissa), minä maalasin tauluja läksiäislahjoiksi. Lapsetkin maalasivat. Maalasin Kentarolle enkelitaulun ja Aatos halusi maalata samaiseen tauluun helminauhaa. Se sopikin hyvin, sillä Viena oli laulanut Lakeudenristissä juuri laulun " Paljon ois aihetta lapsella kiittää". Siinä sanotaan mm. näin: "kauniina nauhana vuosien päivät, helmenä jokainen muistoksi jäivät..." 

Karinille maalasin taulun, jossa on tyttö ja onnenlintu. Tein toisen taulun meille niin, että Karinin taulu jatkui meidän taulussa. Meidän tauluun maalasin perheemme toivottamaan onnellista elämää Karinille. Toivon, että sitä taulua katsellessaan Karin muistaisi meidät ja pysähtyisi. Maalasin tauluun kallion ja selitin, että koen onnellisuuden perustuvan arvoihin, mitä ihmisellä on ja elämistä niiden mukaan. Ja että onnellisuus on kiitollisuutta kaikesta, mitä on saanut. Itse koen onnen kuin lintuna, joka laskeutuu kädelle ja pyrähtää pois. Pieniä merkittäviä, viiltävän onnellisia hetkiä, jotka tulevat ja menevät. Niiden muisteleminenkin on onnea. Koen, että onnellisuuteen liittyy yleensä toinen tai toiset ihmiset.

 Oli onnellista oli tutustua näihin ihmisiin ja kaikki olemme sitä mieltä, että kylläpä kannatti heittäytyä. 

Kuva Juha Laitiselta

Karin oli taitellut meille 12 paperilintua. Lapsemme ovat nyt innostuneet origrameista ja ovat taitelleet niitä japanilaisten lähettämistä papereista. Olemme myös valmistaneet kotona japanilaista ruokaa. 

Toivottavasti tapaamme vielä!

Linkkejä:

Japanin kielen tulkki Juha Laitinen

NMB Kojima ig

Melkein Geisha, Minna Eväsoja

Naurava naapuri

Haaveet kutistuvat ja lapset käyvät kotikoulua

Huh, mikä määrä helmiviestejä! Jokainen ope on laittanut jokaiselle lapselle muutamia viestejä, kuten kuuluukin. Meinaa vaan ylittää kapasiteettikykyni tällainen määrä informaatiota. Ehkäpä tämä tasaantuu ajan myötä. Minulla on nyt kotikoulussa 7 oppilasta. Opettajana toimiminen onkin ollut yksi haaveammateistani. Mahtava mahdollisuus, ajattelin ensimmäisten minuuttien aikana. Sitten joku oppilaistani esitti kysymyksen, jota en ymmärtänyt, toinen alkoi kohta vänkyttämään vastaan ja jonkin ajan kuluttua kolmas heitti kirjan nurkkaan ja neljäs mökötti, kun viivotin oli hukassa. Aina olen opettajia arvostanut, vaan kylläpä nousi arvostukseni ihan uusille urille. Sovimme sitten ihan yhdessä, että jokainen tekee annetut tehtävät itsenäisesti.  Lukiolainen auttaa tarvittaessa 9-luokkalaista, joka auttaa 7-luokkalaista, joka auttaa 6-luokkalaista jne. Saavatpahan kertausta jo opittuihin asioihin. Ovat kyllä aina ihan ilman käskyä auttaneet nuorempiaan, jos läksyissä on ollut pulmia. Minä toimin lähinnä valvojana ja otan enemmän roolia, kun koittavat kuviksen, köksän tai kässän tunnit. 

                                                                         Elämän voimaa


Eilen lukiolainen kirjoitti viimeisen aineensa ja huokaisen helpotuksesta! Jännitin kovasti, että jos saamme taudin tai karanteenin ennen tätä päivää. Tiedostamme toki, että on mahdollista, että kokoontumisrajoitukset ovat yhä voimassa, kun on yo-juhlien aika. Surullista. Olimme myös päättäneet Vienan kanssa, että kun hänen kirjoituksensa ovat ohi, teemme matkan Italiaan. Emme onneksi ehtineet tilata lippuja. Kun helmikuun loppupuolella tajusimme, että matkahaaveemme kariutuvat, päätimme lähteä lohtumatkalle Ouluun ja Rovaniemelle. Aika pliisulta suunnitelmalta tuntui, mutta kuinkas ollakaan, sekin haave oli liian iso. Tänään hän ajatteli lähteä lähisuolle. Pieneksi ovat haaveet kutistuneet! Mutta kevään tulon aistiminen tuo onnea. Aurinko yhä paistaa ja kurjet huutavat tullessaan.

Valon aalto

Korona on jo vaikuttanut silläkin tavalla, ettei 9- luokkalainen päässyt eduskunnan pikkuparlamenttiin. Samainen poika olisi saanut vaihto-oppilaan meille Espanjasta, mutta koronavirusuhan takia ryhmä ei tullutkaan Seinäjoelle. Hyvä niin, mutta harmittavaa. Täytyy vaan ajatella, että kun monet ovat menettäneet rakkaansa tämän taudin vuoksi, nämä ovat hyvin pieniä harmituksia.

Kotikouluaamut ovat alkaneet lupaavasti, sillä aamuvirkuimmat ovat laittaneet aamupalan valmiiksi ja kattaneet pöydänkin nätiksi. Olemme aina aamupalan jälkeen tehneet matematiikkaa ja äikkää. Sen jälkeen olen luvannut tunnin verran hyppelyä. Kokosimme trampoliinin, joten liikuntatunnit kuittaamme sillä. Yksipuolista liikuntaa toki, mutta tehokasta ja pitkäkestoista. Opettajan auktoriteettini on ollut koetuksella, kun olen yrittänyt saada oppilaitani takaisin koulukirjojen ääreen. Eilen tuli trampalla kuitattua musiikintuntikin. Lapset olivat keksineet hauskan koronalaulun. Nauroin ja ajattelin, etten olisi hoksannut itse pyytää tekemään mitään näin luovaa. Eivät ehkä olisi keksineetkään, jos se olisi pitänyt määrättynä tehdä. Luovuus vaatii joutilaisuutta. Sitä nyt on.

Sinun kanssasi

Kuvistunneilla olemme keskittyneet nyt massatöihin. Yhden tytön kanssa tein massasta iloiset päät kukkaruukkuun. Toisen kanssa teimme pääsiäiskukon. Sen hän päätti antaa pikkuveljelleen 2- vuotislahjaksi. Porukalla teimme massasta pieniä taloja, jotka maalaamme huomenna. Esittelen näitä kuvisjuttuja instastooteissa, jotta jos joku muukin haluaa tehdä niitä omien lastensa kanssa. Itse ottaisin mielelläni vastaan esim. vinkkejä kivoihin matikantehtäviin. Ekaluokan ope oli antanut hauskan kotitehtävän lapselleni. Siivoa vaatekaappisi. Laske, montako kutakin vaatetta on. Voit ottaa kuvan ennen ja jälkeen. Lapseni suunnitteli " unohtavansa" kuvata ennen :).

Toivon sinulle kaikkea hyvää

Kun mietin, miten tästä selvitään, sain juuri silloin watsapviestin, mikä laittoi hymyilemään:
Isovanhempiasi käskettiin lähtemään sotaan. Sinua pyydetään pysymään kotona sohvalla. Kyllä sinä selviät.

Pelko ei ole ainakaan vielä saanut vallattua mieltäni, mutta toivon, ettei korona tule meille ja jos tulee, ettei rajuna tulisi. Minulla on vahva luottamus Luojaan. Hänen tiedossaan ovat päivämme kulku ja elinpäivien määrä. Uskon, että tälläkin koettelemuksella on jokin syvempi merkitys jokaiselle ihmiselle erikseen ja koko ihmiskunnalle. Jo nyt olemme huomanneet valtavasti kiitoksen aiheita. Tiedostaen sen, miten vakava tämä tauti on, toivon, ettei kukaan enää vähättele kotona pysymisen tärkeyttä. Lähes jokaisen lähipiirissä on varmasti ihmisiä, joille tämä sairaus on todella vaarallinen. Kukaan ei myöskään voi olla varma, ettei tauti ole vaarallinen juuri itselle tai läheiselle, vaikkei riskiryhmään kuuluisikaan. Luemme uutisia Italiasta, miten sen terveydenhuolto on lähes romahtanut valtavan potilassuman vuoksi ja miten paljon kuolleita siellä on. Tai luemme Ranskasta ja Espanjasta, miten siellä on ensin kehotettu pysymään kodeissaan, jotta tautia saataisiin hillittyä, ihmiset ovat yhä kulkeneet ja tauti levinnyt ja nyt on jouduttu määräämään ulkonaliikkumiskielto. Toivon todella, ettei meillä tarvitsisi niin rajuihin toimenpiteisiin ryhtyä. Jokaisen suomalaisen pitäisi ymmärtää pysyä kotona, mikäli se suinkin on mahdollista. Emme saisi levittää tautia vain oman mukavuutemme vuoksi. On myöhemminkin helpompi elää sen ajatuksen kanssa, että ainakin parhaansa on tehnyt taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Aika voi tulla pitkäksi, lapset voivat kitistä kaveriensa luo, tekemisen puute voi kiristää hermoja, voi olla tylsää. Ehkä me kestämme sen. Nyt tarvitsemme sitä talvisodan henkeä. Suurperheet ovat siinä mielessä etulyöntiasemassa, sillä kotoakin löytyy kavereita. Meidän kuopus on ihan hihkunut näistä kotikoululaisista. Hän on onnellinen, kun herätessään kotona on muitakin, kuin äiti. Hän tekee palapelejä, kun muut tekevät läksyjään. Perheessämme on nyt kolmas palapelihullu :). Kukaan ei ole vielä ehtinyt valittaa, että olisi tylsää. Siihen auttaa paljon se, että on kevät, joten ulkona tarkenee ja on helppoa keksiä tekemistä.

Olen maalannut vähemmän tilaustauluja, kuin olin aikonut. Koululaisten opetuksen organisointi on vienyt aikaa. Oletan silti pysyväni luvatuissa aikatauluissa. Uskon, että lukionsa päättänyt auttaa koululaisia, kun on vähän huilannut omasta urakastaan. Kohta sitten hänellä alkavat työt. Kevään messut peruuntuivat, niin lisäilin sinne aiottuja tauluja verkkokauppaan. (mm. kaikki tämän postauksen taulut) Verkkokauppaan tästä

ps. Tänään poikamme täyttää 16 vuotta. Veimme aamupalan sänkyyn ja lauloimme porukalla. Taisi siltikin tulla ankea, mutta ikimuistoinen syntymäpäivä. Mitähän sitä keksis? Kun joskus tämä eristäytyminen päättyy, on syytä järjestää monet juhlat!

Menneen ja meneillä olevan taitteessa

Viime vuosi 2019 oli naurun vuosi, sillä pieni poika oppi puhumaan paljon. Hänen juttunsa naurattavat minua ja meitä päivittäin. Aamulla hän herää hyväntuulisena ja pyytää, "äiti pussaile ja kutittele mua" ja minä teen työtä käskettyä. Ymmärrän sen ehkä selvemmin, kuin koskaan, miten ainutlaatuisia ovat nämä hetket. Kohta hänkin pakkaa koulureppuaan. Läksyjä kertoo jo tekevänsä päivittäin. Vaatekaupoissa hän huutaa: ”Tää on ruma paikka!” Olen joutunut heittämään hyvästit suunnittelemilleni mukaville kirpparikierroksille tai vaatekaupoille, kahdestaan kuopuksen kanssa. Olen hänelle luvannut (ihan itseni vuoksi), että seuraavan kerran otan hänet vaateostoksille sovittelemaan rippipukuaan tai en silloinkaan, vaan säästän isoveljen puvun sitä varten ;).

Viime vuosi oli siis pienen (nyt 1v9kk) pojan rytmittämä. Minun aamupäiväni kuluivat hänen hoitamiseensa ja ehdottamiinsa leikkeihin. Suurperheen äitinä olen tottunut, että lapset leikkivät keskenään ja pyytävät leikkiin aina mieluummin lähellä omaa ikää olevaa sisarustaan, kuin vanhempiaan. Nyt tilanne on, kuin esikoisen kanssa aikanaan. Leikittävä on. Leikittävä lähinnä pikkuautoilla tai junaradalla tai kontattava koirana. Koiraleikissä konttaan sujuvasti, mutta autoilla leikkiminen on mielestäni tylsänpuoleista. Ehkä hän huomaa sen, koska kyselee päivän mittaan, milloin koululaiset tulevat. Hän juoksee jokaista vastaan ovelle ja hihkuu ilosta. He kilpailevat, kuka saa leikittää häntä.

Vuosi oli väliin myös stressaava, sillä olisin halunnut maalata enemmän, mutta totesin sen mahdottomaksi päiväsaikaan. Ehkä se selittyy sukupuolierolla tai temperamentti- tai mitä lie, mutta ei tehnyt heikkoakaan maalata tauluja lattialla kontaten, kun ympärillä pyöri 5 pikkutyttöä, mutta yksi poika on nopeasti kastanut pensselin ja muutaman lelun maaliin, maalannut äidin taulun lisäksi omat vaateensa ja hyvän matkaa kirjahyllyä. Hän piirtää mielellään, joten voi olla, että hän on hetken päästä hyvä taiteilukaverini.

Vuosi oli haikea, sillä olemme joutuneet sopeutumaan ajatukseen, että ”poikaiset lentävät pesästä”. Puolen vuoden päästä lähtenee seuraava… Kyynelehdin esikoisen muuttoa etukäteen ja aina kun hän lähtee viikonlopun – tai loman jälkeen taikaisin Rovaniemelle. Toisaalta olen valtavan iloinen hänen opiskelupaikastaan ja siitä, että hän viihtyy, pärjää ja on saanut uusia ystäviä. Iloitsen valtavasti siitä, että hänet on otettu hyvin vastaan uudella paikkakunnalla. Rovaniemestä on tullut perheessämme uusi "hukka". Kun joku lapsistamme on yökylässä tai reissussa tai vaikka vaan pidempään koulussa, arvelee kuopus: "Varmaan muuttanut Rovaniemelle porojen kans."


Vuosi jäi mieleen juhlavuotena. Kesän alussa vietimme esikoisemme yo-juhlia ja parin viikon päästä siitä poikamme rippijuhlia.  Laskimme, että todennäköisesti meillä on reilut kymmenen seuraavaa vuotta joka kevät rippijuhlat, yo-juhlat tai valmistujaiset (mikäli lapset koulunsa läpäisevät). Useana kesänä molemmat. Saatan olla aikamoisen ammattilainen juhlien järjestäjä jonkun vuoden päästä:). Olisi kyllä ollut syytä juhlia myös yhtä merkkipäivää joulun alla, nimittäin 20 vuotishääpäiväämme. Juhlistimme sitä perinteisesti arkiseen tyyliin. Kävimme kahdestaan yhden yön reissun viemässä tauluja asiakkailleni. Loppuvuodesta juhlimme myös toista täysi-ikäistä lastamme ja vuoden mittaan nipun muita synttäreitä.

Kuvia juhlista ja juuri juhlien alla tehdyltä Kaunasin ja Vilnan reissulta.

Viime vuosi oli myös yhden haaveen toteutumisen vuosi. Kesäreissumme Amerikkaan oli pitkään ollut puheena, että joskus. Reilu vuosi sitten varasimme liput ja aloitimme reittimme suunnittelun ja tutustuimme karttoihin. Kesällä juhlien jälkeen lähdimme matkalle, joka kesti 5 viikkoa. Oli huippu reissu ja kaikin puolin onnistunut! Se oli ehdottomasti tämän vuoden kohokohta. Siitä olen aloittanut postauksen, mutta se on yhä keskeneräinen.  Toivon kuitenkin saavani tehtyä sen, sillä uskon sieltä löytyvän vinkkejä, jos joku muu suunnittelee reissua niille nurkille.  Pitkän reissun jälkeen sain uusia maalausideoita ja – värejä. Tuli todettua se, minkä olen aiemminkin huomannut; luovuus tarvitsee väljyyttä. Loma maalaamisestakin, niin mukavaa kun se onki, on tarpeellista.

Viime vuosikin oli taidevuosi. Maalasin paljon tilaustauluja. Kohtasin monta ihanaa ihmistä! En osaa sanoa, miten onnellinen olen jokaisesta asiakkaasta ja jokaisesta, jota taiteeni koskettaa. En lakkaa ihmettelemästä, että saan tehdä työkseni sitä, mihin minulla on valtava palo. 

Muutamia muistoja, kohtaamisia viime vuoden taidetapahtumista ( Habitare, Pytinki ja Taideilta) Sekunnit ja tunnit Hanna, Anni Hautala, Susanna Laine

Tämä vuosi alkoi taiteillen. Olen saanut singreerata jo kolme taulua tälle vuodelle. Tosin kaksi niistä oli aloitettu jo viime vuoden puolella. Vuoden 2020 kalenteri on vielä aika tyhjä. Joitakin merkintöjä siitä löytyy. Tämä vuosi alkaa kansainvälisesti: tammikuulle on merkattu vieras Amerikasta, helmikuulle vieraita Japanista ja maaliskuulle Espanjasta. Helmikuussa on myös odottamani serkustapaaminen Pattijoella.

Aikomuksenani on maalata tänäkin vuonna ahkerasti. Useampi tilaustaulu on kesken ja muutama tyhjä pohja odottelee maalia pintaansa. Muutama mielenkiintoinen yhteistyökuvio on vireillä. Kerron niistä tuonnempana. Kesällä saan kunnian pitää taidenäyttelyni Gustavelundissa Tuusulan asuntomessujen ajan. Kesällä on näyttelyni myös Seinäjoen Apilakirjastossa. Syksyllä olen jälleen Habitaressa. Jokunen taideiltakin on suunnitelmissa. Pyrin kuitenkin vähälle messuilulle, sillä ne vievät aikaa maalaamiselta.

Varmasti tämä vuosi tuo jotain reissujakin. Ne ovat vasta ideointiasteella. Suunnitelmissa on autoreissu, mutta meillä on vielä muutamia vaihtoehtoja suunnasta. Jos olet käynyt autolla tai autolla ja vaunulla Norjassa tai Virossa, Latviassa tai Liettuassa, (eikä Puolaankaan pitkä matka olisi.) Ilahdun, jos kerrot matkavinkkejäsi.

  

        

Juhlat lähestyvät, apua 4H:lta

Blogiyhteistyössä Seinäjoen  4H-yhdistyksen kanssa.

Pompin yks päivä trampoliinilla ja katselin ympärilleni. Miten kamalan näköistä meillä on, ajattelin epätoivoisena. Epämääräisä lautakasoja siellä täällä ja leluja pitkin pihaa. Miten meillä voi juhlat pitää? Nyt heti kesän alkuun on luvassa esikoisemme yo-juhlat ja poikamme rippijuhlat. Kahdet juhlat kahden viikon välein vaatisi aikamoisen urakan. Sitten muistin, että melkein kaikki vieraamme ovat käyneet meillä ennenkin ja tietävät, ettemme ole hienoja. He ymmärtävät, että meillä on juhlat, vaikkei piha olisikaan viimeisen päälle siisti ja juhlaloistossaan. Päätin, etten pilaa näitäkään juhlia stressillä. Pihaa on toki siivottava vähän ja pöytien notkuttava herkuista ( ei kuitenkaan konkreettisesti, kuten tässä taannoin kävi: Tästä linkki Isänpäiväjyssäys postaukseen) ja että kodin yleiset tilat ovat siistit. Olemme aloittaneet.

Kaikkea emme tee yksin. Koin itseni onnekkaaksi, kun Seinäjoen 4H:lta kysyivät someyhteistyötä. He lupasivat meille hetkeksi nuorensa töihin ja minä lupasin siitä somettaa. Saimmekin reippaan Annan ikkunanpesijäksi. Hän saapui siihen kellonaikaan, kun olimme sopineet ja tarttui heti työhön. Minun ei tarvinnut kuin antaa hänelle työvälineet ja sain jatkaa omia siivouksiani, kun hän teki työtään. Näinkö valoisaa on ja vihreää, hämmästelimme ikkunan pesun jälkeen. Olin tyytyväinen, että saimme hänet auttamaan juhlien laitossa tällä tavalla.

Seinäjoen 4H- yhdistys tarjoaa työapupalvelua, jonka kautta yksityiset ja yritykset voivat tilata apua esimerkiksi koti- tai pihatöihin. He tekevät esim. siivoustöitä, ikkunan pesua, nurmikon leikkuuta ja vanhusten auttamista. 

Työn tekee paikallinen 4H- nuori. 4H on merkittävä nuorten työllistäjä monilla paikkakunnilla, kuten Seinäjoellakin. Meidänkin lapset ovat olleet 4H- kerhon ohjaajina ja kahdella vanhimmalla tyttärellämme on omat  4H- yritykset. 

Jos jonku koti kaipaa ikkunanpesua tai muuta siivousapua, niin uskallan suositella ottamaan yhteyttä 4H- toimistoon. TÄSSÄ linkki heidän sivuilleen. Toimistolta hommataan työlle tekijä. Nuori täyttää tuntilistaansa ja toimittaa sen 4H- toimistolle. 4H- maksaa hänelle työehtosopimuksen mukaisen palkan ja vastaa kaikista työnantajakuluista ja vakuutuksista. 4H laskuttaa asiakasta, jolloin asiakkaalle jää vain laskun maksaminen ja työhön opastaminen. Työ tehdään pääosin asiakkaan työvälineillä. Työavun perushinta on 24e/tunti (sis alv) ja matkakulut. Palvelu on kotitalousvähennyskelpoinen.

Jos joltain nuorelta puuttuu vielä kesätyö, niin 4H:lta kannattaa kysellä ja oman 4H-yrityksen perustamista kannattaa harkita hyväksi työllistämisvaihtoehdoksi.

Leipominen on mukavaa, mutta jos pitää leipoa isoja määriä, minua alkaa ahdistamaan. Leivon mieluummin monta eri lajia, mutta kohtuullisen määrän. Olemme leiponeet pakkaseen jo kaiken, mitä voi etukäteen leipoa. Olemme tehneet mm. bebejä, juustokakkuja, macaroneja, erilaisia pikkuleipiä. pikkupitsoja jne. Onneksi minulla on ystävä, joka osaa tehdä ihania kakkuja. Hän lupasi leipoa meidän juhliin täytekakut. Äitini lupasi tehdä satsin sarvia ja Jannen sisko suolaista piirakkaa, seurakunnalta puolestaan tilasin lusikkaleivät. Olen kuullut heidän lusikkaleipätalkoistaan näin keväisin. Ne ovat osa Seinäjoen seurakunnan yhteisvastuukeräystä. Lusikkaleivät pitää tilata etukäteen: Tästä lisätietoa.

Meillähän on monta sotkijaa, toki myös siivoajaa, mutta työtä riittää. Siivoukseenkin olemme saamassa apua. Hoidimme ystäväperheen lapsia yhden yön yli, niin vastapalveluksena he lupasivat helpottaa meitä juhlien laittamisessa. Miten ihanaa on laittaa juhlia, kun ei tarvitse uupua työmäärän alle. Miten ihanaa, ettei tarvitse tehdä yksin!

Ope käski

Kukin vuorollaan avaa kotioven ja kaivaa repustaan pinon papereita: "Nää pittää olla huomiseksi"  Oli Helmitunnusten allekirjoitusta, ryhmätoivelappua, terveydenhoitajan lappua ja ne kaikkein kamalimmat; valokuvauslupalaput. Jos joskus tuskailet täyttäessäsi yhtä tai kahta valokuvauslappua, niin muista silloin minua. Se saattaa helpottaa;). Minä täytän niitä kahdeksalle koululaiselle ja yhdelle päiväkotilaiselle (no, ihan vähän liioittelin, sillä isoimmat saattavat täyttää ne itse, mutta minulle jää se allekirjoitus:)). Minun suurpiirteinen tyylini ei meinaa millään mahtua niihin pieniin ruutuihin. Toivon, että digitalisaatio yltää sille saralle mahdollisimman pian ( ja että niillä jäis muistiin vanhat tiedot.)

Lappujen jälkeen he kaivelevat repuistaan kirjat; "Nää pitää päällystää"- vaativat. Yritän sanoa, että se on turhaa muovin tuhlausta, sillä kirjojen kannet ovat nykyisin niin vahvaa ja muovimaista pintaa, että kyllä ne kestävät. "Mutta, ku ope käski." Minä päällystän ja puhkon ilmakuplia. En ole oppinut, vaikka luulisi näin monen vuoden kokemuksella.

Liimaavat vuorollaan jääkaapin oveen lukkarinsa. Ovi on täynnä niitä. Räknäämme, löytyykö joka aamulle joku, jolla alkaa koulu ekaluokkalaisen kanssa yhtä aikaa. Isompi voi jeesata pientä niinä aamuina, jos en ole kotona. Melkein aina olen.  


Opettelevat koulurytmiin huolettoman kesän jälkeen, stressaavat siitä. Eivät saa iltaisin unta, kun pelkäävät etteivät saa unta. Oppivat kyllä rytmiin ihan helposti, tiedän sen vanhastaan, enkä stressaa yhtään. Stressaan sen sijaan koulumatkan turvallisuudesta. Muistuttelen pyöräilemään tien reunassa ja katsomaan risteyksessä tarkkaan, etteivät varmasti jäisi autojen alle. Toivon jokaisen saavan ystäviä. Muistuttelen kertomaan kaikesta kiusaamisesta ja syrjimisestä, kohdistuipa se itseen tai toisiin. Muistuttelen, ettei heistä kukaan syrjisi muita, ei katsoisi halveksien ketään. Rytmiä yritän opetella minäkin tehdä lupauksia terveellisimmistä elämäntavoista;).

Ilmoittavat edellisenä iltana, että lenkkarit ovat liian pienet ja liikkaa on huomenna tai aamulla, että pyörän kumi on tyhjä. Etsivät aamuisin kadonneita kypäriään ja oikeanparisia sukkia. Ja ihan kohta joka syksyiseen tapaan arki alkaa rullata eikä äitikään jaksa hämmästellä täytettävien lappujen määrää.

Minun syksystäni näyttää tulevan mukava ja työn täyteinen:

* Minulla on maalattavana useampi akustiikkamaalaus tilauksesta.

* Elokuun 18. päivä menen Raahen taiteiden yöhön Kahvila Hippuun. Siellä on minun ja Marika Koskimäki- Ketelän yhteisen taidenäyttelyn avajaiset.

* Syyskuun ensimmäiseksi viikonlopuksi minut on kutsuttu Reisjärvelle opiston yrittäjyyskurssille kertomassa yritystarinani.

* Syyskuussa on myös Habitare 13. - 17.9. Sitä odotan ja jännitän. Olen valmistellut sitä pitkään. Olen käynyt Helsingissä Habitarekoulutuksessa ja suunnitellut yhdessä osastoni sisustajani kanssa meille kauniin tilan. Olemme saaneet todella mahtavia ja mukavia yhteistyökumppaneita, jotka esittelen jokaisen blogissani lähiaikoina. Olen saanut myös huiput esittelijät osastollemme ja yhden bloggarin vierailijaksi:) . Tervetuloa siis osastolle 3c40, piensisustus ja taide - osastolle.

*Syyskuun viimeisenä perjantaina taitaa olla vielä tunnelmallinen ja musikaalinen taideilta Oulussa. Se varmistuu ihan pian, joten kerron sitten lisää.

* Uudet kotisivut ja verkkokauppani aukeaa ihan pian.