#Visitraahe

Minä pakkasin auton täyteen kasseja ja nyssyköitä ja lapsia. En minä yksin pakannut, vaan aika monta kantajaa oli kanssani. Mieheni oli osan porukan kanssa Prahassa, joten päätin keksiä jotain kivaa tekemistä toisillekkin. Päätin viedä vauvan eka kertaa vierailulle mummolaan. Lähtötohinoissa ehdin katua muutamaan kertaan matkustusaikeitamme, sillä yhdellä oli lompakko hukassa ja toisella siivousinto. Päätin, kuten tapanani on, että koti siivotaan jonkinlaiseen kuosiin, jotta takaisin olisi kivempi tulla.

Ajelimme auringonlaskun aikaan leppoisassa kesäillassa tai siltä se näytti, muttei tuntunut, sillä lähtöhässäkässä myrkyttynyt ilmapiiri jatkui vielä tovin matkaa. Onneksi vauva kuitenkin oli tyytyväinen. Hymyjä alkoi tulla vasta, kun päätimme kuunnella cd:ltä tarinan Risto Räppääjästä ja Kuuluisasta Kamillasta. Ne tarinat uppoavat minuun yhtä tehokkaasti, kuin lapsiin.

Seuraavana päivänä heräsin 7.30. Oli herättävä, kun vauvakin heräsi, vaikka tavallisesti hän nukkuu aamulla pitkään. Vauva herätti muutkin ja olimme lenkillä ja leikkipuistossa jo kahdeksan aikaan aamulla. Tunsin itseni oikein tehokkaaksi äidiksi! Minua, aamu-unista, ei väsyttänyt yhtään, sillä aurinko paistoi lämpimästi jo näin aikaisin aamulla. Ihan kun olisimme olleet Espanjassa tai muussa aurinkomaassa.

Päivällä minä lähdin vauvan kanssa tapaamaan rakkaita serkkujani. Viivyin sillä keikalla monta tuntia. Lapset jäivät siksi aikaa mummon ja papan hoiviin. Myöhään illalla, kun sain osan lapsista unille, lähdin isoimpien ja pienimpien kanssa merenrannalle auringonlaskua katsomaan.
Veljeni oli meidän kanssamme auringonlaskuajelulla kameransa kanssa (lopussa linkki hänen videoihinsa). Mikonkari on ranta, jota maalaan jokaiseen merenrantatauluuni. Se on erittäin kaunis paikka, joka säällä erilainen, kaikkein kaunein auringonlaskun aikaan.

Tämä laulu soi mielessäni tänään ja monta päivää sen jälkeen:

"Murheesi suista, ilmasta puista
soi riemuvirsi tuoksuu jo maa.
Kas virta vielä, tanssiipi tiellä,
päin merta mennen noin vaahtoaa.
Nyt rinta raukka riemusta lyö,
 jäi kauas taakse talvemme yö.
Murheesi suista ilmasta puista
soi riemuvirsi, tuoksuu jo maa.

Muistoissa mulla, myös ehkä sulla,
lie musta häivä, kaik unholaan!
Loukkoon jo huolet, pois varjopuolet,
aurinko armas luo loistoaan.
Nuoruutta soipi viidat ja haat,
nuoruutta niistä itsekin saat.
Siis riemumiellä, laula sä siellä
nuoruus on suurin lahjoista maan."

Seuraava päivä oli mukava kulttuuripäivä Raahessa. Oppaanamme toimi Raaheaktivisti Heimo.
Kierros alkoi aamulla kaikkein merkittävimmästä paikasta, Pattijoen Kierrätyskeskuksesta. Teimme löytöjä, kuten tapanamme on. Pari R-Collectionin hupparia, vauvan pipo, Kaustisen soitineverstaan kannel, Aku-Ankkoja... Harmittavasti Kiekkarissa ei ollut pankkikorttimaksumahdollisuutta, vaikka tänä päivänä siihen olisi useita käteviä ja edullisia ratkaisuja siihen, esim. izettle. Onneksi yhden pikkutyttömme lompakosta löytyi käteistä, saimme ostokset mukaamme.

Seuraavaksi ajelimme museorantaan piknikille. Eväät maistuivat, aurinko paistoi ihanasti ja lokit kirkuivat. Heimo vei meidät vanhan Raahen kävelykierrokselle. Tutustuimme mm. Langin kauppahuoneeseen, Pekka-patsaaseen ja siihen maailman pisimpään seinään, joka on saanut runsaasti mediajulkisuuttakin. Kierros päättyi museorannan leikkipuistoon ja itse merimuseoon.

Ehkä maailman pisin seinä.

Se on museoksi yllättävänkin kiinnostava. Tai ehkä kaikki museot ovat kiinnostavia, jos niistä kerrotaan tarinoita ja muita mielenkiintoisia juttuja. Tässä museossa olen vieraillut monta kertaa lapsena. Aika monta kevään luokkaretkeä suuntautui merimuseoon. Niistä vierailuista mieleeni on jäänyt pieni sikiö, joka on pullossa. Samanlaisissa muissa pulloissa on käärmeitä. Se pieni ihmisen alku pullossa järkytti lapsena ja yhä. Meidän lasten mielestä se oli myös kaikkein kiinnostavin, mutta surullisin juttu. Meidän lapset jäivät kyselemään pitkään siitä mutta myös kiinalaisen naisen pikkuisesta puukengästä. Museon päätähti on aiemmin ollut maailman vanhin sukelluspuku. Se harmiksemme ei majaillut enää tuossa museossa, vaan on siirretty johonkin toiseen. Tykkään päteä ja täällä Raahessa se onnistui aika sujuvasti. Lapset olivat vastaanottavaisella tuulella. Katselivat kiinnostuneina nähtävyyksiä ja kuuntelivat, kun kerroin ja kyselivät melko monta lisäkysymystä vielä kotimatkallakin. Nuorena ajattelin Raahen olevan ankeahko pikkukaupunki, mutta iän ja muualla asuttujen vuosien myötä sen arvo on mielessäni noussut aika korkealle. Se näyttäytyy nyt sympaattisena pikku merenrantakaupunkina. Kaupunkimarkkinointikin on onnistunut tekemään kaupungin kiinnostavammaksi.

Illalla ajelimme kotiin. Tällä kertaa matka sujui ongelmitta, vaikka vanhimmat lapset, joista on eniten apua, tulivat toisella kyydillä vasta seuraavana päivänä. Yöllä kotiutuivat Prahanmatkalaisetkin. Heillä oli ollut oikein mukava reissu. Siellä ei silti ollut ollut yhtään lämpimämpää kuin Suomessakaan. Näin ihanan lämmintä toukokuuta en muista ennen eläneeni.

Tässä linkin Heimon #visistraahe videoihin :
Auringonlaskun aikaan
Kaupunkiretkellä Raahessa
Ylen juttu maailman pisimmästä seinästä

Juhlapäivä

Poika sai kasteen ja nimen. Me saimme ihanan juhlan. Saimme sukua ja  ystäviä vieraiksi.

Isosiko sai kuivata pienokaisen pään.


 Nimi meillä on ollut jo 12 vuotta listalla ykkösvaihtoehtona poikavauvalle. Useampaan kertaan silti vielä mietimme, että tuleeko hänestä Aatos vai joku muu. Aina tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että se hän on. Ajattelimme, että on kiva, jos nimi sointuu toisen poikamme, Peruksen nimeen. Aatos on myös pehmeä ja hyväntuulinen nimi. Se tarkoittaa Ylevää ajatusta. Olkoot kantajansa ajatukset yleviä:). Tässä kohden poikkeus vahvistakoon säännön, Aatos ei varsinaisesti ole luontonimi.  Petrustakaan ei yleensä luontonimeksi lasketa, vaikka se tarkoittaa kalliota. Henrik on isäni kolmas nimi, joten hän sai sen siksi. Minä näen vauvan silmissä isäni katsetta.

Kastetilaisuus oli perinteinen:  Laulu alussa ja lopussa, papin puhe ja kaste siinä välissä. Kun lapsi oli kastettu ja kynttilä sytytetty neljä nuorinta tyttöämme lauloivat tämän kauniin laulun:

"Lapsen tie on aamun tie,
aurinko loistaa sen yllä.
Minne se kulkee, minne se vie?
Outo se vielä on kyllä.
Kukkien valkoiset tähdet,
hauraat siniset kellot,
laihoa tuoksuvat pellot
kysyvät: minne lähdet?

Lähden matkalle vaikka en
tiestäni mitään tiedä.
Kuljen rinnalla enkelten,
joilta ei valoa viedä.
Vaikka en tunnekaan matkaa,
keväästä riennän kesään
niin kuin lintunen pesään
lentää ja lentoaan jatkaa.

Paimen tielleni annetaan,
hän minut tuntee ja johtaa.
Aamu tuo iloa tullessaan,
kauas sen valkeus hohtaa.
Elämä, sana niin suuri
vielä on käsittämättä.
Monta rakasta kättä
lähellä nyt on juuri."

Niilo Rauhala

Vauva oli ristiäistilaisuuden rauhallinen, mutta sen jälkeen välillä kitisi ja välillä nukkui. Nuhainenkin hän oli. Sai ikävästi ensimmäisen nuhansa ristiäisiä edeltävänä yönä. Emme mieheni kanssa nukkuneet juuri lainkaan, sillä vauva oli niin tukkoisen oloinen.

Rakastan järjestää juhlia. Näitäkin ristiäisiä aloin miettiä jo heti, kun tiesin odottavani vauvaa. Ristiäisjuhla on kuitenkin sellainen, että niiden valmistelun helppous tai vaikeus on aika paljon vauvasta kiinni. Siksi olen pyrkinyt tekemään ristiäisistä aina mahdollisimman stressittömät. Tällä kertaa ristiäistilaksi valitsimme  mml:n Perhetalo Kivirikon. Se on Seinäjoen musiikkiopiston pihapiirissä. Miljöö on vanha ja kaunis ja perhetalo itsessään myös. Olen erityisen ihastunut sen verantaan, johon mahtuu todella iso pöytä. Sellaisen veranta olisi ihana omassa kodissakin. Ristiäisten järjestämisessä siellä oli hyvää se, ettei tarvinnut puunata koti niin perusteellisesti. Jos juhlat olisivat olleet kotona, olisin koko ajan huomannut lisää luututtavaa. Tila on myös sopivan iso, joten kaikille löytyi istuimet, ei ollut kuuma ja lapsille oli tekemistä, sillä siellä on paljon leluja. Keittiö on ihan toimiva tämän kokoiselle porukalle (n. 40 henkeä) ja asioita riitti. Vähän enemmänkin olisi porukkaa mahtunut. Tykkään tuosta tilasta myös siksi, että sinne saa tuoda itse leivonnaiset. Monissa tiloissa on sääntö, että leivonnaiset pitää ottaa talon puolesta. Minusta juhlien järjestämisen kivoin osuus on se, että saa suunnitella hyvät syömingit. Toisaalta on oma vaivansa kantaa kaikki kakut ehjänä sinne. On myös haastavaa muistaa, mitä kaikkea pitää ottaa mukaan ( kastemalja, kasteliina, kukat, laulujen sanat jne) Otimme jopa sähköpianon mukaan laulujen säestystä varten. Vauvan syöttäminen ei tuolla ollut ihan vaivatonta. Vauva söikin vain pieniä huikkia ja tankkasi sitten kunnolla, kun pääsimme kotiin ja omaan sänkyyn.

Minä en osaa tehdä kauniin tasalaatuisia kakkuja, mutta ihan hyvän makuisia osaan ja tykkään leipoa. Oli mukavaa, kun minun ei tarvinnut leipoa näihin juhliin yksin. Yksi ystäväni teki pikkuleivät, toinen sämpylät, kolmas minttusuklaisen ristiäiskakun ja kolmas kinuski-lakkakakun niistä lakoista, joita vauvan sisarukset viime kesänä poimivat. Jokainen sisarus sai leipoa ristiäisiin oman bravuurinsa. Monen kanssa minä olin apuna. Vanhin leipoi juustokinkkusarvet, toisiksi vanhin bebeleivokset.  Vauvan velipoika teki Apteekkarin salmiakkihyytelökakun, pari siskoa salmiakki- ja minttumarengit, kaksi siskoa kinuskineliöt ja pari siskoa salamirullat. Minä leivoin itsekseni appelsiinihyytelökakun. Ruokana meillä oli helppo, mutta yllättävän hyvä Feelian lohikeitto. Keiton kanssa oli tarjolla sämpylöitä ja ruisleipää sekä leivän päällisiä.
Yksi ihana ystäväni tarjoutui juhliin avuksi keittiölle. Keittiön puolella puuhasteli myös isotäti. Olin erittäin tyytyväinen siihen, että ehdin jututtaa juhlissa vieraitakin, vaikka vielä enemmänkin olisin halunnut jututtaa.

Appelsiinihyytelökakku ja salmiakkihyytelökakku

 

 

Ristiäisleivonnaisten ja koristelujen väiksi valitsimme perinteiseen tyyliin hempeitä sinen sävyjä. Olen suurpiirteinen ihminen, mutta huvituksekseni huomasin kiertäväni kaikki Seinäjoen kaupat etsien oikean sävyistä ristiäismekon rusettia. Löytyihän se, vaikkei ihan täydellisen oikeana värinä:). Se löytyi lopulta Halpahallista ja oli ehkä edullisin vaihtoehto.

 

 

 

Ostin tällaisen ihanan pupun Nenni and friendsiltä vauvallemme ristiäisten kunniaksi. Satuin näkemään näitä facebookkia selatessani. Pysähdyin ihastelemaan. Olin ihan mykistynyt, miten hellyttäviä pupuja ja karhuja Nenni and friendsillä on. Nämä on tehty paperimassasta. Kun viestittelin näiden tekijän, Jennin kanssa, sain hämmästyksekseni kuulla, että hän on myös Seinäjokinen. Niimpä minun oli helppo hakea pupu ja tavata samalla itse taiteilija. Sovimme samalla yhteistyöstä, josta kerron tuonnempana.

Nyt opettelemme kutsumaan hätä nimellä.
(Tuttiketju MyLo:lta)