Voi, elämän kelekasa





Olen hiippaillut kuin unessa viimepäivät. Olen yrittänyt tarttua kotitöihin, mutta aina yhtäkkiä pysähtynyt katsomaan kauas. En ole saanut oikein mitään aikaiseksi. Olen vastaillut hajamielisesti lasteni ja puolisoni arkisiin kysymyksiin. Kun hörähdän yhtäkkiseen nauruun ja vähän ajan päästä sipaisen silmäkulmaan tulvahtaneen kyyneleen, kyselevät lapset vuoron perään, että äiti, mikä sulla on? Minä kerron, että ajatukseni ovat yhä lauantaisessa sukujuhlassa. Kuten usein ihanien juhlien jälkeen, nytkin kietoudun tuon lauantaisen sukujuhlan lämpöön.

Serkkuni olivat päättäneet toteuttaa sen, mistä olimme jo pidempään pienemmällä porukalla puhuneet. He olivat kutsuneet koolle kaikki isän puolen serkkumme ja heidän vanhempansa. Meitä oli koolla 60 sukulaista.  Eli minun serkkuni sekä meidän kaikkien elossa olevat vanhemmat. Me serkut jätimme puolisot ja lapset kotiin. Tässä iässä alkaa oma historia kiinnostamaan valtavasti. Toisaalta on menneisyys kiinnostanut ennenkin.  Muistan, miten lapsena hyvin usein pyysimme vanhempiamme muistelemaan lapsuuttaan. Vanhojen juttujen kuuntelemien oli vähintään yhtä mukavaa nyt, kuin lapsena.

Pahoittelen kuvien (en kuvattavien) laatua. Ovat kännykällä räpsittyjä.


                                         Eija ja Sauli


Me, jotka tiesimme, että vaaleanpunaiset neuletakit ovat muotia tai jotka emme tienneet, että se meni jo... Minun ihana mekkoni vaatelainaamo Tantusta.


Vietimme kokonaisen lauantaipäivän Pattijoen veteraaninmajalla juttuja kuunnellen, kuulumisia kysellen, valokuvia katsellen ja laulaen. Suvussamme on monta sukkelasuista tyyppiä, joten juttujen ja välikommenttien jälkeen kuului valtaisaa höröttämistä ja siten joku moitti: Pölijä! (Se oli kehu)

Saimme kuulla vanhoista ajoista. Siitä, miten raskasta papallamme ja mummullamme on ollut sotavuosina. Miten he joutuivat luopumaan kahdesta lapsesta saman vuoden aikana. Miten papan piti taistella monessa sodassa ja mummu joutui yksin ja isompien lasten kanssa huolehtimaan kaikesta, kuten viljelemisestä, lehmistä, lasten hoidosta ja pyykin pesusta.  Kuulimme, että sodan jälkeen, kun pappamme palasi, hän oli muuttunut mies. Veljekset meinasivat, että nuorimmat lapset tunsivat tavallaan erilaisen isän, kuin vanhimmat lapset. Sota oli jättänyt traumansa. Minä en ehtinyt nähdä pappaani. Hän kuoli ennen kuin isälläni oli perhettä.


                                         Kantaporukka


Saimme kuulla monta muistoa mummustamme. Minullakin on hänestä joitakin muistoja. Hän kuoli ollessani ekaluokkalainen. Mummu sanoi usein, että voi elämän kelekasa. Kuulimme sukutapaamisessa muun muassa, miten mummu oli komentanut, että kotipihalla ei saa autoilla kaahata,. ”Pihalla saa aijaa vaan kuuttakymppiä. ” Pojat lupasivat totella.

Vanhin isäni veljeksistä muutti nuorena miehenä Oulaisten Petäjäskoskelta Pattijoelle. Häneltä joku kyseli hyvää työmiestä, niin tietysti hän suositteli velipoikaansa ja kohta toista ja kohta seuraavaa. Se kuvastaa mielestäni hyvin tämän sisarussarjan välejä. Kohta koko sisarussarja asui Pattijoella. Elimme lapsuutemme lähekkäin ja sopuisasti. Meillä oli tapana kokoontua milloin minkäkin tekosyyn, kuten nimipäivien varjolla. Juhlia oli usein, kuten suuressa suvussa tapaa olla. Lähdimme aina jäiden lähdön aikaan kaikki ajelemaan Petäjäskoskelle tulvia katsomaan. Kokoonnuimme myös usein pääsiäis- tai juhannuskokolle Peltolaan. Muistan, miten nuorena joskus toisia ärsyttikin suuri ja toisiaan puolustava sukumme. Niin kuin tänäkin päivänä voi paikkakunnilla, jossa on suuria sukuja, jotka pitävät vahvasti yhtä, olla haastavaa tutustua ihmisiin uutena tulokkaana. Vaikka on meillä jokaisella ollut aina monta ystävää suvun ulkopuoleltakin.


En pystynyt kyynelittä kuuntelemaan serkkupoikien, tai miehiähän he, laulua Veteraanin iltahuuto. Se kuulosti niin hienolta ja sanat koskettivat. Ymmärrän sen, etteivät vanhempani ja heidän sisaruksensa ole täällä kertomassa juttujaan loputtoman kauaa. Tämä tapaaminen oli siksikin merkittävä, kun kaikilla vielä muisti tallella. Nyt jos koskaan, on kuunneltava omaa suvun historiaa. Se auttaa ymmärtämään itseään.  Liioittelematta voin sanoa, että päivä jää mieleen yhtenä elämäni merkittävimmistä päivistä.  Olen valtavan kiitollinen ja onnellinen tästä sakista. Meitä on paljon ja suvussamme on valtavasti lämmintä välittämisen ja auttamisen voimaa.

ps. Nyt jännittää: illalla meille saapuu joukko japanilaisia...

Tantun synttäreille menossa







Kaupallinen someyhteistyö

Arkisin minä vetäisen ylleni maaliset farkut ja paidan, sitten kaivelen villasukkakoria, josta nappaan ensimmäiset suunnilleen sopivat. Eivät suinkaan tarvitse olla saman pariset. Hiukset solmin pikasutturalle niskaan ja alan maalaustöihin. Maalausasuni ovat olleet ensin parempia vaatteitani, mutten ole aina malttanut vaihtaa, kun on iskenyt yllättävä maalausinto. Ovat sitten roiskeista sotkeutumisen vuoksi päätyneet maalausasuiksi.

Kun sitten pääsen yksinäisen työni äärestä ihmisten ilmoille, on niin ihanaa laittaa ylle jotain kaunista! Suuren perheen, suvun ja ystäväpiirin keskellä on paljon juhlia ja kylästelyjä. Minä, kuten useat muutkaan naiset, en viihdy monia juhlia samassa asussa. Onneksi meillä seinäjokisilla on TANTTU.  Se on ihana, ekologinen vaihtoehto vaatettamiseen. Tanttu on suomalaisten designvaatteiden vaatelainaamo. Tantusta löytyy naisille kivoja ja kauniita vaatteita arkeen ja juhlaan. Paitsi ei minun työarkeeni:), mutta jos työskentelisin toimistossa tai vaikka opettajana, hakisin todellakin vähän väliä Tantusta makeita designvaatteita työarkeeni.



Tantun jäsenenä saa yhden designmekon hinnalla viikoittain vaihtuvan vaatekaapin puoleksi vuodeksi. Jäsenyys maksaa 6kk 149e, 2kk:n jäsenyys 75e ja vaatteen kertalaina on 45e. Tantusta löytyy vaatteita koossa XS-XL, eniten kuitenkin M-L koon vaatteita. Monet kylläkin ovat yhden koon malleja. Tantun vaatemerkkejä ovat mm. Uhana Design, AARRE, Ivana Helsinki, Marimekko, Vimma. Tantun ovat perustaneet ihanat, iloiset naiset Johanna Rintamäki ja Heidi Hirvilammi. Heidän kanssaan on helppoa ja luontevaa toimia.




Viime lauantaina haimme Tantusta lainalle muutaman aivan ihanan ja juhlavan Uhana Design:n silkkiasun. Suunnittelimme samalla tulevan kevään juhlavaatetusta. Kuulimme, että Tantun 1- vuotissynttäreille on tulossa uusia vaatteita ja uusia merkkejä. Aiomme tyttöjeni kanssa mennä sovittelemaan.













Tantun 1-vuotissynttäreitä juhlitaan siis ensi keskiviikkona 5.2. klo 15-20. Silloin on myös design vaatteiden kirppari. Kurkkaa Tantun facesta 1 v juhlien ohjelma. Olen pystyttämässä Tanttuun myös pientä taidelainaamoa. Kun haet Tantusta mekkoa, voit samalla lainata taulun vaikka juhlien ajaksi. Kerron tästä myöhemmin lisää.


Menneen ja meneillä olevan taitteessa


Viime vuosi 2019 oli naurun vuosi, sillä pieni poika oppi puhumaan paljon. Hänen juttunsa naurattavat minua ja meitä päivittäin. Aamulla hän herää hyväntuulisena ja pyytää, "äiti pussaile ja kutittele mua" ja minä teen työtä käskettyä. Ymmärrän sen ehkä selvemmin, kuin koskaan, miten ainutlaatuisia ovat nämä hetket. Kohta hänkin pakkaa koulureppuaan. Läksyjä kertoo jo tekevänsä päivittäin. Vaatekaupoissa hän huutaa: ”Tää on ruma paikka!” Olen joutunut heittämään hyvästit suunnittelemilleni mukaville kirpparikierroksille tai vaatekaupoille, kahdestaan kuopuksen kanssa. Olen hänelle luvannut (ihan itseni vuoksi), että seuraavan kerran otan hänet vaateostoksille sovittelemaan rippipukuaan tai en silloinkaan, vaan säästän isoveljen puvun sitä varten ;).




Viime vuosi oli siis pienen (nyt 1v9kk) pojan rytmittämä. Minun aamupäiväni kuluivat hänen hoitamiseensa ja ehdottamiinsa leikkeihin. Suurperheen äitinä olen tottunut, että lapset leikkivät keskenään ja pyytävät leikkiin aina mieluummin lähellä omaa ikää olevaa sisarustaan, kuin vanhempiaan. Nyt tilanne on, kuin esikoisen kanssa aikanaan. Leikittävä on. Leikittävä lähinnä pikkuautoilla tai junaradalla tai kontattava koirana. Koiraleikissä konttaan sujuvasti, mutta autoilla leikkiminen on mielestäni tylsänpuoleista. Ehkä hän huomaa sen, koska kyselee päivän mittaan, milloin koululaiset tulevat. Hän juoksee jokaista vastaan ovelle ja hihkuu ilosta. He kilpailevat, kuka saa leikittää häntä.

Vuosi oli väliin myös stressaava, sillä olisin halunnut maalata enemmän, mutta totesin sen mahdottomaksi päiväsaikaan. Ehkä se selittyy sukupuolierolla tai temperamentti- tai mitä lie, mutta ei tehnyt heikkoakaan maalata tauluja lattialla kontaten, kun ympärillä pyöri 5 pikkutyttöä, mutta yksi poika on nopeasti kastanut pensselin ja muutaman lelun maaliin, maalannut äidin taulun lisäksi omat vaateensa ja hyvän matkaa kirjahyllyä. Hän piirtää mielellään, joten voi olla, että hän on hetken päästä hyvä taiteilukaverini.


Vuosi oli haikea, sillä olemme joutuneet sopeutumaan ajatukseen, että ”poikaiset lentävät pesästä”. Puolen vuoden päästä lähtenee seuraava… Kyynelehdin esikoisen muuttoa etukäteen ja aina kun hän lähtee viikonlopun – tai loman jälkeen taikaisin Rovaniemelle. Toisaalta olen valtavan iloinen hänen opiskelupaikastaan ja siitä, että hän viihtyy, pärjää ja on saanut uusia ystäviä. Iloitsen valtavasti siitä, että hänet on otettu hyvin vastaan uudella paikkakunnalla. Rovaniemestä on tullut perheessämme uusi "hukka". Kun joku lapsistamme on yökylässä tai reissussa tai vaikka vaan pidempään koulussa, arvelee kuopus: "Varmaan muuttanut Rovaniemelle porojen kans."


Vuosi jäi mieleen juhlavuotena. Kesän alussa vietimme esikoisemme yo-juhlia ja parin viikon päästä siitä poikamme rippijuhlia.  Laskimme, että todennäköisesti meillä on reilut kymmenen seuraavaa vuotta joka kevät rippijuhlat, yo-juhlat tai valmistujaiset (mikäli lapset koulunsa läpäisevät). Useana kesänä molemmat. Saatan olla aikamoisen ammattilainen juhlien järjestäjä jonkun vuoden päästä:). Olisi kyllä ollut syytä juhlia myös yhtä merkkipäivää joulun alla, nimittäin 20 vuotishääpäiväämme. Juhlistimme sitä perinteisesti arkiseen tyyliin. Kävimme kahdestaan yhden yön reissun viemässä tauluja asiakkailleni. Loppuvuodesta juhlimme myös toista täysi-ikäistä lastamme ja vuoden mittaan nipun muita synttäreitä.

Kuvia juhlista ja juuri juhlien alla tehdyltä Kaunasin ja Vilnan reissulta.



Viime vuosi oli myös yhden haaveen toteutumisen vuosi. Kesäreissumme Amerikkaan oli pitkään ollut puheena, että joskus. Reilu vuosi sitten varasimme liput ja aloitimme reittimme suunnittelun ja tutustuimme karttoihin. Kesällä juhlien jälkeen lähdimme matkalle, joka kesti 5 viikkoa. Oli huippu reissu ja kaikin puolin onnistunut! Se oli ehdottomasti tämän vuoden kohokohta. Siitä olen aloittanut postauksen, mutta se on yhä keskeneräinen.  Toivon kuitenkin saavani tehtyä sen, sillä uskon sieltä löytyvän vinkkejä, jos joku muu suunnittelee reissua niille nurkille.  Pitkän reissun jälkeen sain uusia maalausideoita ja – värejä. Tuli todettua se, minkä olen aiemminkin huomannut; luovuus tarvitsee väljyyttä. Loma maalaamisestakin, niin mukavaa kun se onki, on tarpeellista.






Viime vuosikin oli taidevuosi. Maalasin paljon tilaustauluja. Kohtasin monta ihanaa ihmistä! En osaa sanoa, miten onnellinen olen jokaisesta asiakkaasta ja jokaisesta, jota taiteeni koskettaa. En lakkaa ihmettelemästä, että saan tehdä työkseni sitä, mihin minulla on valtava palo. 







Muutamia muistoja, kohtaamisia viime vuoden taidetapahtumista ( Habitare, Pytinki ja Taideilta) Sekunnit ja tunnit HannaAnni HautalaSusanna Laine












Tämä vuosi alkoi taiteillen. Olen saanut singreerata jo kolme taulua tälle vuodelle. Tosin kaksi niistä oli aloitettu jo viime vuoden puolella. Vuoden 2020 kalenteri on vielä aika tyhjä. Joitakin merkintöjä siitä löytyy. Tämä vuosi alkaa kansainvälisesti: tammikuulle on merkattu vieras Amerikasta, helmikuulle vieraita Japanista ja maaliskuulle Espanjasta. Helmikuussa on myös odottamani serkustapaaminen Pattijoella.

Aikomuksenani on maalata tänäkin vuonna ahkerasti. Useampi tilaustaulu on kesken ja muutama tyhjä pohja odottelee maalia pintaansa. Muutama mielenkiintoinen yhteistyökuvio on vireillä. Kerron niistä tuonnempana. Kesällä saan kunnian pitää taidenäyttelyni Gustavelundissa Tuusulan asuntomessujen ajan. Kesällä on näyttelyni myös Seinäjoen Apilakirjastossa. Syksyllä olen jälleen Habitaressa. Jokunen taideiltakin on suunnitelmissa. Pyrin kuitenkin vähälle messuilulle, sillä ne vievät aikaa maalaamiselta.

Varmasti tämä vuosi tuo jotain reissujakin. Ne ovat vasta ideointiasteella. Suunnitelmissa on autoreissu, mutta meillä on vielä muutamia vaihtoehtoja suunnasta. Jos olet käynyt autolla tai autolla ja vaunulla Norjassa tai Virossa, Latviassa tai Liettuassa, (eikä Puolaankaan pitkä matka olisi.) Ilahdun, jos kerrot matkavinkkejäsi.