Visiitti sviitissä

No nyt on sekin nähty, tohdinko sanoa, Suomen pramein hotellihuone. Se on tietysti Tuurissa, Keskisen hotelli Onnentähden sviitti numero 313.

On kukkaa, koukeroa ja muhkeita verhoja...
Kuulimme, että kauppias on ollut itse suunnittelemassa tämän hotellihuoneen sisustusta.
Hän ei ollut itse paikalla, mutta itse Jari Mäki oli. Tiedättehän hänet? Se mies, joka pitää Koskenkorvalla Ameriikkakauppaa. Hän kertoili tarinaansa ja pyysi meitä tutustumaan. Olen asunut eteläpohjanmaalla jo 12 vuotta, mutta vasta muutama viikko sitten vierailin Jari Mäen liikkeessä ensimmäisen kerran. Luulen, ettei se ollut viimeinen, sillä se on niin erilainen kauppa, että sinne pitää viedä muualta tullut tuttavakin vierailulle.

Me SObloggarit olimme siis kutsuttuna Hotelli Onnentähden kokoustiloihin kuuntelemaan mielenkiintoisista matkailukohteista tällä alueella sekä suunnittelemaan yhteistyötä Ep-matkailun kanssa.

Itseä tämä aihe kiinnosti erityisesti, sillä meillä käy kylässä paljon sukulaisia ja ystäviä eri puolelta Suomea. Tykkäämme esitellä tämän alueen houkuttelevimpia matkakohteita. Keskisellä olemme käyneet ja käyttäneet vieraitamme todella usein. Varsinkin kesällä ilmainen tivoli on lapsiperheille aika houkutteleva kohde. Nythän heille on tullut myös entistä laajemmat sisäleikkipuistot, joten ei tarvitse odottaa heinäkuuhun, kun voi viedä viikonloppuvieraita pomppimaan. Duudsonparkissa ja Powreparkissa saa remuta vielä enemmän ja niissä viihtyvät pitkään myös isommat lapset.

Lakeudelle-perhekohteissa riittää elämyksiä, shoppailua ja tapahtumia koettavaksi - kaikenikäisille! Paikalliset SObloggaajat perheineen tarttuivat lähimatkailuhaasteeseen ja lupaavat jakaa kaudella 2017 mielenkiintoisia kokemuksiaan lakeuden perhekohteista ja tapahtumista.

Millainen hulabaloo on suurperheen päivä sisäaktiviteettipuistossa? Onnistuuko reissuilu lakeudella, kun lapsilla on erityisruokavalioita? Entä saako bloggaajaäiti lähilomalla teinin irti älypuhelimesta? Tempaudu mukaan matkatarinoihin osoitteessa www.lakeudelle.fi

Rakkaita tilaustauluissa

Usein minulta kysytään, että kumpia maalaat mieluummin, omia aiheita vai tilaustauluja. Minä tykkään molemmista. Niiden välinen tasapaino on parasta. Tarvitsen omia aiheita ja sytyn niistä, mutta miten paljon köyhempi aihepiirini olisi, ellen saisi aiheita toisilta. Kun maalaan toiselle taulua, ajattelen häntä ja eläydyn hänen tilanteeseensa, mutta samalla käyn läpi omia tunteita ja tunnelmia. Niitäkin jää tauluun. Siksikään ei koskaan synny kahta samanlaista taulua. En tykkää kopioida edes omia maalauksiani.

Tilaustaulujen tekemisessä on sellainen kiva lisä, että pääsee vuorovaikutukseen toisen kanssa.  Tilaustauluja suunnitellessa on syntynyt monta mukavaa keskustelua. Olen kuullut monta elämäntarinaa. Olen saanut maalata monta perhettä, pariskuntaa, lasta, järvenrantaa, meren selkää, mummolan rakennusta, koivukujaa... Monta tyyntä tunnelmaa, monta muistoa matkoilta.

 Tämä taulu kertoo tilaajaperheelle rakkaasta harrastuksesta ja tällaista maisemaa näkyy heidän ikkunastaankin. Värit tauluun valittiin kodin sisustuksesta.

 Tämä tilaustaulu on lahja isovanhemmille. Tässä on lastenlapset (rivi serkuksia) keijuina ja peikkoina kuvattuna.


Tässä eräs pariskunta, joka kihlautui tunturimaisemissa.

Muistan, että ensimmäisiä tilauspiirustuksia tein jo ala-asteella. Yläasteella se oli jo urakointia. Aiheet olivat kovin yleviä;), kuten sivuprofiileja ihannemiehistä. Tilaaja kertoi toivoiko piirrustuksen miehelle vaalean pystytukan takapiiskalla (Mattinykästyyliin) vai tummat niskakiehkurat (muistanette 90 luvun muodin?). Siihen sitten kivipestyn farkkutakin kaulukset pystystyyn tai nahkarotsin ellei jopa piloottitakin.  Palkkaa en näistä tilaustöistä saanut, enkä kaivannut. Olin aika otettu, että niitä tilattiin. Yksi varjopuoli kuitenkin tässä oli se, etten muistanut kuunnella tunneilla, sillä keskityin tilaustyöhön, joka piti saada valmiiksi ennen seuraavaa välkkää.  Seuraavalla välkällä sain ohjeet seuraavaan työhön ja taas kului yksi hissan tunti kuin lentämällä.


Reilu kahdeksan vuotta sitten aloin tekemään enemmän tilausmaalauksia.  Olin pidemmän jakson sairaalassa. Jouduin sinne vaakatasoon, etteivät kaksosvauvat olisi syntyneet liian aikaisin. Silloin minulla oli hyvin aikaa piirtää ja maalata. Maalasin omia aiheitani, mutta silloin tällöin niitä tilasivat vieruskaverini, joku henkilökunnasta sekä ystäväni. Sain paljon positiivista energiaa näistä tilauksista. Silloin maalasin paljon enkeleitä.

Hassua, että kun kaksoset syntyivät, maalausintoni vain kasvoi. Sehän oli elämäni hektisintä aikaa. Meillä oli monta pientä lasta, mutta aina löysin jonkun pienen hetken maalaamiselle. Ehkä se aina on niin, että aikaa löytyy siihen, mitä todella paljon haluaa tehdä. Minä keskityin lasten hoitoon ja maalaamiseen. Koti ei tainnut silloinkaan olla viimeisen päälle järjestyksessä eikä kaapit ojennuksessa. Nyt meillä on siihen nähden hyvin rauhallista, vaikka perhe on kasvanut tuosta kahdella lapsella. Maalausinto on jatkunut ja näyttää jatkuvan. Siivousintoa ei edelleenkään. Tänään kylläkin olen imuroinut ja luutunnut ja vähän loikkinut lumihangessa, kun sitä nyt tälle talvelle eka kerran tuli ihan kinoksiksi asti.



Tässä näkyy kulmaa pariskuntataulusta. Sain tämän valmiiksi viime viikolla. Se on päässyt jo seinälle.

...sain juuri kuvan heiltä. Huomaatko maalauksesta enkelin?

Tänään olen myös viimeistellyt tätä tilaustaulua, johon on hahmoina erään perheen tyttöset ja pieni koira.  Minulla on keskeneräisenä kaksi muutakin "rakkaat lapset" tilaustaulua. Lähdempä jatkamaan niitä.

Mukavaa viikonloppua ja -hiihtolomaa niille, joilla sellainen nyt alkaa! t. Virpi