On pakko kertoa, ensikohtaamisestani Mööpelin Konstan kanssa. Meidän Petrus oli aloittanut juuri eskarin. Pari päivää eskaria käytyään, Konstan äiti soitti, että pojat olivat sopineet kyläilystä. Konsta tuli siis meille. Hän ei niinkään viihtynyt Petruksen seurassa, vaan porisutti meitä vanhempia pikkuvanhaan ja itsevarmaan tyyliinsä. Meistä oli hauskaa porista häntä ja nauratti hänen juttunsa. Hän kehui kotiamme ja syömisiämme, joten silläkin tyylillä teki vaikutusta meihin vanhempiin. Sanoin miehelleni, että tästä pojasta tulee joku Vesa Keskinen. (en tarkoita nyt Vesan ryvettynyttä julkisuuskuvaa, vaan että maankuulu yrittäjä)
Puusepän liike Mööpeli on seiskaluokkalaisten poikien 4H- yritys. Aluksi pojat tekivät linnunpönttöjä ja muutaman sohvapöydän. Kun talosänky esiteltiin Facebookin Moderni ja Skandinaavinen sisustus- ryhmässä, tilauksia alkoi tulla heille tulvimalla. Yrityksestä kirjoittivat kesällä useat lehdet sekä ja Yle kävi tekemässä juttua heistä. Heitä on helppo haastatella, sillä Konstalla riittää juttua. Uskon, että he herättävät Habitaressa ihastusta taidoillaan, työllään ja markkinoinnillaan. Pojilla riittää työtä. He tasapainottelevat nyt yrityksen ja koulun välillä. Työnteko on heille samalla kaverin kanssa hengailua ja kertovat ehtivänsä myös hölmöillä :). Pojat vakuuttavat tekevänsä jokaisen huonekalun sydämellään.
Meidän osastolle tulee Mööpelin poikien tekemä, minun ja osatoni sisustajan kanssa suunnittelema sohväpöytä (kuva, sitten kun se on valmis) ja heidän osastonsa seinälle tulee maalaamani taulu, jonka nimi on " Lupaisihan luokseni toistekin tulla, minä ainakin toivon niin..." (Seppo sillanpään lastenlaulusta). Taulussa on talosängyn mallinen talo, jonka ikkunoissa on iloisia valoja. On ilta ja vähän satelee. Saman varjon alla, ei sadekaan haittaa.
Vau miten ihania nuoria yrittäjiä. Olen lukenut heistä juttua ja jäädään odottelemaan mitä he ovat valmistaneet osastollesi. Kiva tuo taulusi!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi,Aikku! Tulehan moikkaamaan osastolleni 3c40
PoistaMinäkin luin juttua heistä ja olin tavattoman vaikuttunut! Siinä on yritystä kerrakseen! :) Hieno taulu! Sopii "teemaan" :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, Susanna! Joo, näissä pojissa on virtaa ja taitoa.
PoistaIhan mielettömiä kundeja ja mitä taitoja! Ei voi muuta kuin ihailla :) Upea taulu, nähdään pian ;)
VastaaPoistaWww.lovingwhitestyle.fi
Marjut
Hei Marjut, mukava, kun tulet Habitareosastolleni sunnuntaina!
PoistaHuippu porukka,oon kuullu pelkkiä kehuja mööpelistä :) pojat pääsevät vielä pitkälle ;)
VastaaPoistaNäin minäkin uskon!
PoistaHienoa pojat!!
VastaaPoistaHei Virpi! Onko tämä ihana taulu myynnissä tai aiotko mahdollisesti tehdä siitä uusia versioita?
VastaaPoistaPs: Mööpelin pojat ovat huikeita. Teidän kylänne asukkaissa on hämmentävän paljon lahjakkuuksia.:)