Laitoin Instagamiin ja faceen pari pivää sitten postauksen, jossa kerroin, että ihana ja iloinen naisporukka kävi vierailulla työtilassani Kontissa. Olen sen jälkeen saanut useita yhteydeottoja konttiin liittyen. Siksipä teen kontista julkaisun nyt. Aioin kirjoittamaan tätä silloin, kun kontti oli uusi, mutta nyt oli hyvä jatkaa, kun on jo kolme vuotta käyttökokemustakin:)
Teen töitä kotona. Olen ottanut työtilakseni kaksiosaisen olohuoneen perimmäisen osan siitä. Se tila riittää maalaamiseen, mutta minulla on paljon maalauspohjia ja valmiita maalauksia sekä painotuotteet, jotka eivät oikein siihen tilaan sovi. Perheeni välillä valittaa, kun minun maalauksieni levittäytyvät olohuoneeseen, keittiöön, käytävälle...
Olin miettinyt moneen kertaan vuokraanko työtilan kyliltä, mutta aina päätynyt samaan ajatukseen, että olen liian tyytyväinen siihen, ettei minun tarvitse lähteä töihin. Saan aloittaa työt tässä kotona ja välillä sinkoilla ruokkimaan, lohduttamaan ja takaisin maalaushommiin. Tosin nykyisin meillä on päivällä hyvin hiljaista. Lapset yhtä lukuun ottamatta ovat kasvaneet koululaisiksi ja kuopus on päiväkodissa 3 päivää viikossa. Minulle on tärkeää, että olen kotona, kun koululaiset tulevat.
Kun mietin vaihtoehtoja kotipihalle rakennettavasta toimistosta, päädyin konttitoimistoon osin hinnan ( tulihan sitä tällekin hintaa), mutta myös sen vuoksi, että se on siirrettävä. Voin joskus innostua viemään kontin myymäläksi vaikka asuntomessualueelle. Löysin netistä kuvia muunnelluista merikonteista, ja ne näyttivät makeilta!
Mieheni teki tämän tilan minulle ystävänsä kanssa.
Kontissa on kaikki painotuotteeni, joten verkkokauppa pyörii sieltä käsin. Siellä käy myös jonkin verran asiakkaita korttiostoksilla. Haaveeni on tehdä siitä vielä enemmän puoti, johon on helppo tulla taidetta ihailemaan ja ostamaankin. Nyt siellä on paljon taulupohjia ja muuta roinaa, jolle minun pitäisi keksiä muu paikka, että puodista tulisi mukavampi. Jos asiakas noutaa taulun meiltä, niin pyydän häntä yleensä noutamaan sen kontista. Se on jouhevampaa niin, eikä minun tarvitse stressata notkuuko kotona tiskipöytä vai pyykkipinot. Korona-aikaan varsinkin tämä oli kätevää.
Kontti on osoittanut olevansa hyvä. Se lämmin myös talvella. Minulla on siellä lämpöpatteri sekä ilmankuivain, jotteivat paperituotteet kostuisi.
Kontissa on hiljaista ja rauhalista pakata verkkokauppatilauksia. Koululaiset kyselevät usein, saavatko laittaa tilauksia ja näin tienata itselleen taskurahaa. Kun teen itse siellä töitä, ovi käy tiuhaan, Aatos tulee ja ilmoittaa: "tulin äiti auttamaan sua!"
Ikkuna-aukot leikattiin, ikkunat ja ovet asennettiin, seinät eristettiin, levytettiin ja maalattiin.
Tässä vielä jokunen lista puuttuu ja tavarat:)
Mitä kontti työtilaksi maksoi?
Moni on innostunut konttimökistä ja kysellyt eristämisen ja
ikkunoittamisen kustannuksista, niin kerron tässä.
* Merikontti, hyvä kuntoinen, "one way2, eli kerran laivattu. 2660e
* Työmiehen palkka ( Ukko.fi kautta) 1000e
* Kontin kuljetus 30 km päästä 160e
* Raudat, kuivabetoni ja sora kontin alle 80e
* Finnfoam-eriste 100mm seiniin, lattiaan ja kattoon 1050e
* Polyuretaanivaahto 50e
* Maali: Itemalac FD20 THC, musta ja ohenne, ruosteenesto 270e
* Ulko-oven kahva ja lukot 165e
* Pellit oviaukkoon ja ikkunoihin 130e
* EK-kipsilevyä laittiaan ja seiniin( 13mm) 11 levyä 200e
* Listat ja sähköjohtokourut 135e
* Led- loisteputkivalaisimet kattoon 120e
* Sähköpääkeskus 160e
* Ilmanvaihtoventtiilit 80e
* Kiinnitysliimat, silikonit, tasoitteet, sisämaalit 260e
* Pistorasiat 6 kpl, valokytkin, kytkentärasia, kaapeli 80e
* Ovi roskalavalta
Yht:6600e
Kortteja, tauluja ja kaikenlaisia rytöläjiä. Haaveena saada siistittyä tämä kesäksi.
Tervetuloa käymään! Laita kuitenkin etukäteen viestiä tai soita p. 0445520168
t. Virpi
Tällaiseen työhuone tarkoitukseen kalustetun kontin hankinta näyttäisi olevan mitä mainioin idea. Tosi hienoa, kun oman työhuoneen saa näin kätevästi omaan kotipihaan ja tarvittaessa siirrettyä myös muualle. Kiva kun listasit, kuinka paljon kontti maksoi työtilaksi muunnettuna.
VastaaPoista