Arkirakkautta

Kun vein kerran tilaustauluja kotiin, joka on meille tuttu. He ihastelivat tauluja ja kysyivät sitten, että mitä mieheni sanoi näistä, tykkäsikö hän? Minua hymyilytti. " Nooo, en kysellyt mielipidettä, " eikä hän sitä ilmaissut. Huomasiko edes, mitä maalaan? Huomasikohan vain, että maalauspohjia,  maalipurkkeja ja pensselikippoja on levittäytyneenä niin, ettei tahdo ohi päästä.

Joskus hän on huomannut taulun ja kertonut näkemyksensä. Kun kerran eräs asiakkaani katseli taulujani meillä kotona. Hän ihastui erityisesti yhteen. Siinä on jokin sellainen tunnelma, mikä liikuttaa. Tämän hän haluaa! Minun mielestäni taulussa oli kauniin haikea tunnelma. Mieheni kommentoi siinä, että "Joo, siinä on vähän semmoinen maailmanlopun meininki." Katsoin häntä epätoivoisesti, mutten voinut muuta, kun purskahtaa nauruun. Asiakas halusi taulun yhä. Me taisimme sopia, ettei mieheni enää kommentoi taidettani ;).

Minä siis vastaan taiteellisesta puolesta tässä yrityksessä. Huolehdin myös toimistotöistä. Miehelläni on silti merkittävä rooli yrityksessäni. Hän kiinnittää akustiikkataulujen kiinnityslistat. Hän kantaa, kuskaa tauluja ja muuta rekvisiittaa. Hän ripustaa näyttelyitä. Hän vie lapsia uimahalliin, kirjastoon ja retkelle, jotta minä saan välillä hiljaistakin maalausaikaa. Arkirakkautta.






Elokuun alussa mieheni kävi ripustamassa näyttelyni Kuusamon kirjastoon yhdessä lastemme kanssa. Minä jäin hoitelemaan vauvaa kotiin ja houkuttelin pari muutakin lasta pällistelijäksi, jotta vauva viihtyisi paremmin. Vanhin tyttäremme jäi lukemaan kirjoituksiin. Pystytysreissullaan päätyivät myös lehteen, jopa kanteen :). Näyttely päättyy siellä viikon päästä.









(Vähän tahtoo olla, että nämä lehtijutut ovat aina aika samanlaisia. Toimittajat kysyvät samoja asioita:)




Mieheni lähtee myös Habitaremessuille. Hän auttaa pystyttämään näyttelytilamme. Otamme myös pienimmät lapset mukaamme, jotta hän voi hoitaa heitä ja käyttää Aatosta aina ruoka-aikana luonani.
Minua vähän jännittää tämä suunnitelma. En nimittäin ole ollut erossa Aatoksesta vielä yhtään imetysväliä. Mitenhän mieheni osaa ajoittaa ruokailut niin, että hänellä on nälkä muttei liian nälkä, ettei ehdi hermostua. Meillä on kuukausi aikaa opettaa kiinteiden syömistä. Nyt menee vasta aika pieniä annoksia.



Muuten odota Habitarea innoissani! Minulla on nyt isompi paikka, kuin viimeksi. Olen maalannut sitä varten enimmäkseen akustiikkamaalauksia, mutta myös joitain perinteiselle pohjalle maalattuja tauluja. Mukaani Habitareen lähtee Riiekdesign:n Riitta. Somistamme osastomme hänen tähdillään ja muilla piensisustustuotteilla. Osastostamme tulee ihanan värinen!





Olen onnellinen, jos tulet jututtamaan meitä!

Tähdillä varustetut kuvat ovat Riikedesign:n Riitan ottamia.

Synttärit ja sairaalareissu

Sinä aamuna sain nukkua pitkään, liki puoleen päivään. Odottelin laulamalla herättämistä. Tulivat vihdoin. Olivat heränneet leipomaan teeleipää ja britakakkua. Sain kuolaisen pusun Aatokseltakin (muilta kuivemmat)  ja muistelimme, miten vuosi sitten syntymäpäivänäni tein positiivisen raskaustestin. Aikamoinen lahja! Tänä vuonna olikin sitten vähän vaatimattomampia lahjoja.  Sain suklaata ja 5 Nougatpatukkaa. Lapset tietävät sen olevan lempiherkkuani. Sanoin Lounalle, että olen pulassa tällaisen määrän kanssa. Hän lupasi auttaa minua näissä suklaahuolissa.





Illaksi olimme kutsuneet nuorisoa, lastemme kavereita, perinteiseen loppukesän yöseikkailuun lähimetsäämme. Olin kerjännyt jo somessa onnitteluja arvonnan varjolla ja nyt kerjäsin vielä onnittelulaulun yli 40 päiseltä laumalta ennen kuin päästin porukan peliin. Lauloivat komeasti, eli luvassa on lienee taas onnellinen vuosi, toivottavasti!





Se olikin hyvä idea kutsua juuri sinä päivänä nuoria vieraita, sillä synttäreistäni tuli heidän varjollaan hauskat. Eivät he tokikaan minun vuokseni tulleet. He tulivat viettämään iltaa, yötä ja seuraavaa päivää keskenään toistensa hauskassa seurassa. He kisasivat metsässä kastellen itsensä sekä sadevedellä että hiellä. He höpöttelivät keskenään ja nauroivat. Iltanuotiolla vielä pienellä piirillä muistelimme kukin noloimpia mokiamme ja sain nauraa vatsani kipeäksi. Heidän vallaton seuransa nuorensi minua kai hetkeksi, vaikka todellisuudessa olen potenut jonkinlaista ikäkriisiä. 

Se lähti ehkä siitä, kun rakas isäni yllättäen sairastui ja meni tosi huonoon kuntoon. Nyt toipuminen on onneksi hyvässä vauhdissa. Hän on jo päässyt sairaalasta kotiin. Näyttää, että selvisimme säikähdyksellä. Isäni on ollut hyväkuntoinen, eikä vielä kauhean vanha. Hän on erittäin tekevä ja menevä mies. Jos vain jossakin on talkooavun tarvetta, hän on siellä. Kun he äitini kanssa tulevat meille, he puuhastelevat lähes taukoamatta. Kun meiltä lasahtavat lamput, irtoavat rivat, vuotavat hanat, odottelemme, että kyllä ne sitten korjaantuvat, kun pappa tulee. Yhtäkkiä olen tilanteessa, että valvon yön rukoillen, ettei isää vielä otettaisi pois, jotta Aatoskin saisi tutustua pappaan ja jos otettaisiinkin, niin että ehtisin edes hyvästelemään. Mietin, miten lyhyt on elämä. Minunkin. Viimeiset 20 vuotta ovat menneet mielestäni kuin vilahtamalla. Hirvittää ajatella, miten nopeaa menee seuraavat vuodet. Mietin, mitä vielä haluan elämältäni ja päätän, että niitä toiveita kohti, mitä vielä on, on mentävä viivyttelemättä. On pysähdyttävä tähän hetkeen ja viettää aikaa kaikkien rakkaiden kanssa mahdollisimman paljon ja kiireettömästi.

Elämästä kun ei koskaan tiedä...

Kuva: Heimoart

Aamulla ajelen Ouluun. Menen veljieni kanssa sairaalaan isäni vuoteen luo. Hän on väsynyt, mutta juttelemme sairaudesta ja kerromme kuulumisiamme. Kiitän häntä, nyt kun vielä voin, lapsuudesta, jossa minun ei koskaan tarvinnut kotona pelätä. Ajattelen, että on parempi sanoa se nyt, kun vaikka hautajaispuheissa, joita hän ei olisi kuulemassa. Tiedän, että kun hän tästä toipuu, meistä tulee arkisia, emmekä muista tai kehtaa sanoa kiitoksen sanoja. Kiitän tavallisesta, rauhallisesta arjesta. Isäni ei koskaan huutanut meille, vaikka häntä toki hermostuttikin toisinaan. Hän oli rauhallinen, sopuisa, kuunteleva ja keskusteleva isä meille. Kun hän halusi meidän tekevän kotitöitä, hän hiljaisella äänellä houkutteli, että yllätetäänpä äiti ja siivotaan. Ei siinä huvittanut alkaa vastaankaan väittämään.



Oulussa ehdimme käydä moikkaamassa Toripolliisia, hiippailemassa Rotuaarilla ja Ainolan puistossa. 


 Lepponen polliisi, kuten Oululaiset ovat.



 Rotuaarin pallo

Kukkakuvaaja Ainolan puistossa.


Ehdin tavata tällä yhden yön reissulla melkein kaikki sisarukseni ja muitakin sukulaisia.  Kotimatkalla mietin, että on se kyllä huippu juttu tämä suuri suku. Onneksi meitä sisaruksia on niin monta. Tämänkin isän sairastamisen aikana olemme pitäneet tiiviisti yhteyttä, saaneet toisiltamme tukea. Olemme sopineet vuoroja, ketkä milloinkin käyvät isää katsomassa ja pitäneet toisemme ajan tasalla hänen voinnistaan. Ei ehtinyt tulla isälläkään yksinäisiä sairaalapäiviä.

ps. isältäni lupa tämän tekstin julkaisuun.





On ilta elokuun

Olen syntynyt elokuussa. Onko se niin, että kaikkien mielestä se kuu, missä on syntynyt, on erityisen ihana? Minun mielestäni elokuun illoissa on aivan erityinen tunnelmansa. 




Elokuu on rakkauden kuu, onhan minut kihlattu aikoinaan juuri elokuussa. Kuusamo on rakkauden kaupunki, onhan minut kihlattu juuri Kuusamossa. Minusta on mukavaa välillä aina palata niihin muistoihin ja tunnelmiin. Minusta on mukavaa, että sain näyttelyni juuri elokuulle ja juuri Kuusamoon. 

Näyttelylle annoin nimeksi " On ilta elokuun".  

Tauluissa on siis elokuisten iltojen tunnelmia ja tunnelmia rakkaudesta. Näissä tauluissa emme esiinny kuitenkaan me:), vaan nämä ovat vain minun tunnelmiani elokuun illoista. Ehkä näissä on myös haaveita rauhallisista, kiireettömistä hetkistä. Sellaisia tunnelmia maalatessa pääsee tunnelmaan, jossa unohtaa täydet pyykkikorit ja  tiskaamattomat astiat. Voi luulla hetken olevansa lomalla arkiaskareista ja päässeensä puutarhajuhliin, kunnes hetken päästä havahtuu että sitähän maalataan Seinäjokisen kodin sekaisessa olohuoneessa. Tajuaa sitten katsoa kelloa ja kiirehtii nukkumaan vain hiukkasen ennen kuin aamu alkaa jo vaaleta. 








Elokuun illoissa on haikea aavistus syksyä. Kesän huolettomat päivät alkavat vaihtua säännöllisyyteen, järkeviin päästöksiin nukkumaanmenoajoista ja terveellisistä ruoista. Mutta kuka malttaisi nukkua elokuun öinä? 



Kuusamolaiset, sydämellisesti tervetuloa katsomaan näyttelyni Kuusamon pääkirjastoon!

ps. kaikki teokset ovat myytävänä. Tässä postauksessa esiintyvät taulut ovat kooltaan 70x100cm ja hinnaltaan 550e kpl. Soita tai viestitä, mikäli joku näistä näytti juuri sinun taulultasi. 

Elokuisin terveisin Virpi