Lapsia ja enkeleitä -näyttely Seinäjoen kirjastossa

"Siihen vielä mä lisäsin, että sinusta välitän..."

Huomenna menen pystyttämään Seinäjoen Apilakirjaston näyttelyä: Lapsia ja enkeleitä. Kaikki on valmista.  Tai olisi, jollei jotakin jäisi aina viimetippaan. Taulut sentään ovat maalattuna, mutta singreeraukset puuttuvat ja rautalangat ripustusta varten. Aion käyttää lapsityövoimaa ruuvien poraamiseen. Itsen väännän rautalangat.

Näyttelyyn tulee minun ja lasteni tauluja. Aiheet ovat syntyneet lastenlauluista. Tauluissa lapset leikkivät, peikkovauvat nukkuvat ja Magdaleenan sukka on rikki... Ajattelen, että taulut ilahduttavat eniten lapsia ja niitä aikuisia, jotka uskovat, että mörrimöykky on totta!

Tervetuloa katselemaan!

Paju Mäkinen 6v, Iloinen enkeli


ps. Kalajoen Loma-asuntomessujen sivuilla oli kuvia Joutsenlampi kohteeseen valmisteella olevasta taulusta

Aurinkoa, tuulta ja hiekkaa

Viime viikonlopun olin suvun naisten kanssa mökkeilemässä Kalajoella. Jollen olisi ihan älyttömän paljon halunnut lähteä, olisin jättänyt lähtemättä. Auto oli huollossa (taas) ja sitä paitsi kesärenkaissaan. Jos olisin sillä lähtenyt, olisin päätynyt ojaan ehkä jo Kauhavalla. Sillä siitä Kalajoelle asti oli tuiskua ja tuulta. Menin junalla. Tarvittiin lapsille hoitaja hetkeksi ja minulle kuski junalle. Vähän sellainen fiilinki, että koko Seinäjoki joutui hälytystilaan, jotta yksi hörhö saatiin matkaan. Ja vielä perilläkin tarvitsin jeesiä, kun junathan eivät kulje Kalajoelle.

Kiitollisuuden velkaa on kertynyt muutenkin vähän joka puolelle.  Mutta  kannatti lähteä: huippua seuraa, auringonpaistetta, tuulta, meren tuoksua, hiekkaa, rentouttavia ja virkistäviä hetkiä ja ihan vähän "työtä"

                           

Työtä sen verran, että kävin katsomassa Loma-asuntomessualueella, miltä Kohde, nimeltä Joutsenlampi, näyttää nyt. Vähän mittailin myös seiniä tauluja ajatellen. Asunnolla olivat työmiehet uurastamassa. Paljon he ovatkin saaneet aikaan, mutta jonkin verran on vielä työtä jäljellä. Taulut sinne ovat hyvällä malilla, mutta jotakin pitää vielä tehdä. Joutsenlampi kohteesta kerron myöhemmin enemmän. Tässä linkki rakennuttajan, Outi Suorsan haastatteluun :Surusta nousee unelmien kesäkoti.

 

 

 

Enkeleitä anna, kanssain kulkemaan

Tänään sain mukavaa sähköpostia. Minulle lähetettiin kuva taulusta kodin seinällä. Tämän taulun tarina menee näin: 
Joku oli työpaikallaan sanonut, että "joskus vielä hankin Mäkisen Virpin  taulun kotiimme". Toinen hoksaavainen, oli laittanut tämän lauseen korvansa taakse. Kun taulusta haaveileva oli sitten myöhemmin alkanut odottaa vauvaa tai oikeammin vauvoja, oli tämä korvan taakse laittanut muistanut tämän taulutoiveen. Kun kaksosvauvat sitten syntyivät, sain taulun toivojan työkavereilta pyynnön tehdä enkelitaulun tälle perheelle.

Toteutin tämän pyynnön enemmän, kuin mielelläni. Vähän herkistyinkin, kun tunnen yhteenkuuluvuutta muita kaksosten vanhempia kohtaan. Tämä taulu tuli siis tehtyä tunteella.

Taulu sai nimekseen " Enkeleitä anna, kanssain kulkemaan"

 "Taivaan Isä kanna, lasta matkallaan.

    Enkeleitä anna, kanssain kulkemaan.

Turvallista tietä, että kulkis hän.

 Joka ainut päivä halki elämän."

 

Kehtolaulun voi kuunnella täältä

Halaus

Olen maalannut useita ihastus-, rakkaus-, hääparikuvia pääasiassa akvarellimaaleilla. Ne kuvat olen maalannut lähinnä korteiksi häihin, kihlajaisiin joskus hääkutsukorteiksi. Melkein aina niistä on tullut satumaisia peikkoja tai muita otuksia.

Olen mielessäni päättänyt tehdä jonkun taulun rakkaudesta ihan "vakavissaan".
Olen halunnut kokeilla osaanko tehdä rakkaudesta taulua, joka on vähän viitteellinen, taiteellinen, muttei imelä.  Nyt maalasin akryylimaaleilla taulun "halaus". Minulla on muutama viikko aikaa päättää, painatanko tästä kortin.

Olen ajatellut painattaa neljän kortin sarjan taitettuja kortteja juhlavimpia juhlia varten. Kuka mulle kertoisi, mitä kortteja painattaisin? Olen saanut toiveet hää- ja kihlakortista ja tämä "halaus"- teos voisi olla se. Kolme muuta aihetta pitäisi päättää...

Työtilani

 

 

 

 Työtilani on pieni, ahdas ja sekasotkuinen. Rakastan sitä! Ihailen kyllä järjestyksen ihmisiä ja toisinaan päätän alkaa sellaiseksi, mutta toistumiseen epäonnistun. Olisi kätevää löytää heti etsimänsä, mutta olen tottunut etsimään ja löytämään. Löytämään joskus sitä, mitä en etsinytkään ja se tekee elämästä jännittävää.

Toisinaan epäjärjestelmällisyyteni aiheuttaa ristiriitoja perheessämme. Mieheni on järjestyksen ihminen, mutta työtilani sotkuun hän ei puutu. Ei, vaikka se on kotimme näkyvimmällä paikalla, suoraan olohuoneesta. Hän tietää, että tarvitsen sekasotkuni. Hän alkaa huokailla vasta siinä vaiheessa, kun taulut ja maalit alkavat hivuttautua olohuoneen puolelle, keittiön puolelle ja aulaan... Toisinaan käy niin. Jos on paljon tauluja kuivumassa ja en enää mahdu työtilani (jota kutsutaan hienosti Taidehuoneeksi) puolelle. Lapsiamme joskus harmittaa, kun he eivät löydä tietä kirjakaapille. Äidin taulut ovat vallanneet sinne tien ja nojaavat itsepäisesti kirjakaappia vasten.

Muualla kodissamme tavarat ovat suunnilleen siellä, missä niiden pitääkin. Siivoilen kotia pitkin päivää, sillä lapsemme ovat perineet joitakin äitinsä ominaisuuksia. He keksivät kaiken aikaa tekemistä, josta tulee järjetön sotku.

 

Esimerkiksi, kun äiti maalaa, voi tehdä kodinhoitotilasta retkipaikan....

Ristiäislahja

Onko muille käynyt joskus niin, että on ajatellut jotakin ihmistä ja kohta hän kävelee vastaan? Tai onko käynyt niin, että olet ajatellut pitkästä aikaa soittaa kaukana asuvalle ystävälle, niin samassa soi puhelin ja hän soittaa? Tai onko jotain muita vastaavia kokemuksia? Näistä kokemuksista jää vähän hämmästynyt, mutta iloinen olo.

 Minulle kävi vähän niin. Olin nukuttamassa pienintä yöunille. Samalla mietiskelin juuri päättynyttä näyttelyä. Kaikkia taulujen ostajia en tavannut tai edes puhelimessa jutellut. Siinä nukuttaessa mietiskelin, että mihinhän se yksi kettutaulu meni. Onkohan se nyt jonkun lapsen huoneessa? Minkähän ikäisen lapsen?

Hetken kuluttua sain yllättäen vastauksen miettimiseeni Saltunraitti blogista. En tunne sen kirjoittajaa, mutta lueskelen silloin tällöin hänen blogiaan. Siellähän oli juttu pienen vauvan ristiäisistä ja kerrottiin, miten taulu oli päätynyt vauvalle lahjaksi. Olikohan se niin, että vauvan mummo oli sen lapsenlapselleen ostanut. Miten iloiseksi tulinkaan! Nyt tiedän, että joku suloinen nyytti sai sen omakseen. Ja on mahtava ajatella, mahdollisesti taulusta tulee osa hänen lapsuusmuistojaan. Toivottavasti hän tykkää siitä!

 

ps. Lumilapset saivat taas täydennystä sisustuspuolelleen. Enkeli kavereineen on varmasti pian myynnissä heillä.

Yksin kotona

 

 Taulun nimi "Valon aalto" koko 115x100

 

Olen yksin kotona. Se on harvinaista. On hiljaista. Se on erittäin harvinaista. Tai oikeastaan ei ole ihan hiljaista, sillä kuulen sellaisia ääniä, joita en tavallisesti kuule ihmisten äänten yli. Kuulen astianpesukoneen äänen ja ilmalämpöpumpun hurinan ja sadekin taitaa ripistellä ikkunanlautaan. Takuulla säikähtäisin, jos jostain kuuluisi rapinaa tai kolahdus...

 

Tässä hiljaisuudessa sain viimeisteltyä tämän ison vaalean taulun. Tämä on tilaustyö.

 

Kuvissa ei näy kunnolla koholla olevat kohdat. Siksi laitan kuvaa läheltä, taulun pinnasta.

 

 

 

Yksityiskohta taulusta

 

 

 

 

                                                                     Yksityiskohta taulusta

Tauluja loma-asuntomessuille

Kalajoen Loma-asuntomessut järjestetään 23.6.2014 - 6.7.2014 Kalajoen Hiekkasärkillä, jonne rakentuu yhteensä 28 niin perinteistä kuin moderniakin loma-asuntoa.

Saan maalata erääseen kohteeseen useamman taulun.

No, oonhan mää aika mielissään tästä!

On erityistä maalata Hiekkasärkkien kohteeseen.
Kun olin lapsi, vietimme usein Hiekkasärkillä viikonloppuja, sillä isäni työpaikan mökki oli siellä.
Mökki oli ihan merenrannassa ja maisemat olivat aivan aavat. Tuulta, laajasti heikkarantaa, meri. Kesällä uintia, talvella hiihtoa ja eväsretkiä. Sellaisia leppoisia yhdessäolon muistoja.
Yhden pelottavan yön kyllä muistan. Merellä myrskysi. Tuuli oli repivää ja mökissä harvat seinät, joten tuuli puhalsi hiekkaa sisälle asti. Muistan, miten käperryimme makuupusseihin ja kuuntelimme tuulta. Vanhempani valvoivat ja juttelivat hiljaisesti, ehkä vähän huolestuneella äänellä. Aamun koittaessa meri tyyntyi ja taisimme kaikki nukkua pitkään.


Tapasin viime viikolla messukohteen omistajaa ja kävin viikonloppuna tutustumassa tulevaan loma-asuntoon ja messualueeseen.  Helmikuu ja hiekkarannat! Kerron myöhemmin kohteesta ja laitan linkkejä kohteesta ja vähän kuviakin.


Linkki messujen sivuille

Kalajoen hiekat kutsuvat-blogi