Rakkaita tilaustauluissa

Usein minulta kysytään, että kumpia maalaat mieluummin, omia aiheita vai tilaustauluja. Minä tykkään molemmista. Niiden välinen tasapaino on parasta. Tarvitsen omia aiheita ja sytyn niistä, mutta miten paljon köyhempi aihepiirini olisi, ellen saisi aiheita toisilta. Kun maalaan toiselle taulua, ajattelen häntä ja eläydyn hänen tilanteeseensa, mutta samalla käyn läpi omia tunteita ja tunnelmia. Niitäkin jää tauluun. Siksikään ei koskaan synny kahta samanlaista taulua. En tykkää kopioida edes omia maalauksiani.

Tilaustaulujen tekemisessä on sellainen kiva lisä, että pääsee vuorovaikutukseen toisen kanssa.  Tilaustauluja suunnitellessa on syntynyt monta mukavaa keskustelua. Olen kuullut monta elämäntarinaa. Olen saanut maalata monta perhettä, pariskuntaa, lasta, järvenrantaa, meren selkää, mummolan rakennusta, koivukujaa... Monta tyyntä tunnelmaa, monta muistoa matkoilta.

 Tämä taulu kertoo tilaajaperheelle rakkaasta harrastuksesta ja tällaista maisemaa näkyy heidän ikkunastaankin. Värit tauluun valittiin kodin sisustuksesta.

 Tämä tilaustaulu on lahja isovanhemmille. Tässä on lastenlapset (rivi serkuksia) keijuina ja peikkoina kuvattuna.


Tässä eräs pariskunta, joka kihlautui tunturimaisemissa.

Muistan, että ensimmäisiä tilauspiirustuksia tein jo ala-asteella. Yläasteella se oli jo urakointia. Aiheet olivat kovin yleviä;), kuten sivuprofiileja ihannemiehistä. Tilaaja kertoi toivoiko piirrustuksen miehelle vaalean pystytukan takapiiskalla (Mattinykästyyliin) vai tummat niskakiehkurat (muistanette 90 luvun muodin?). Siihen sitten kivipestyn farkkutakin kaulukset pystystyyn tai nahkarotsin ellei jopa piloottitakin.  Palkkaa en näistä tilaustöistä saanut, enkä kaivannut. Olin aika otettu, että niitä tilattiin. Yksi varjopuoli kuitenkin tässä oli se, etten muistanut kuunnella tunneilla, sillä keskityin tilaustyöhön, joka piti saada valmiiksi ennen seuraavaa välkkää.  Seuraavalla välkällä sain ohjeet seuraavaan työhön ja taas kului yksi hissan tunti kuin lentämällä.


Reilu kahdeksan vuotta sitten aloin tekemään enemmän tilausmaalauksia.  Olin pidemmän jakson sairaalassa. Jouduin sinne vaakatasoon, etteivät kaksosvauvat olisi syntyneet liian aikaisin. Silloin minulla oli hyvin aikaa piirtää ja maalata. Maalasin omia aiheitani, mutta silloin tällöin niitä tilasivat vieruskaverini, joku henkilökunnasta sekä ystäväni. Sain paljon positiivista energiaa näistä tilauksista. Silloin maalasin paljon enkeleitä.

Hassua, että kun kaksoset syntyivät, maalausintoni vain kasvoi. Sehän oli elämäni hektisintä aikaa. Meillä oli monta pientä lasta, mutta aina löysin jonkun pienen hetken maalaamiselle. Ehkä se aina on niin, että aikaa löytyy siihen, mitä todella paljon haluaa tehdä. Minä keskityin lasten hoitoon ja maalaamiseen. Koti ei tainnut silloinkaan olla viimeisen päälle järjestyksessä eikä kaapit ojennuksessa. Nyt meillä on siihen nähden hyvin rauhallista, vaikka perhe on kasvanut tuosta kahdella lapsella. Maalausinto on jatkunut ja näyttää jatkuvan. Siivousintoa ei edelleenkään. Tänään kylläkin olen imuroinut ja luutunnut ja vähän loikkinut lumihangessa, kun sitä nyt tälle talvelle eka kerran tuli ihan kinoksiksi asti.



Tässä näkyy kulmaa pariskuntataulusta. Sain tämän valmiiksi viime viikolla. Se on päässyt jo seinälle.

...sain juuri kuvan heiltä. Huomaatko maalauksesta enkelin?

Tänään olen myös viimeistellyt tätä tilaustaulua, johon on hahmoina erään perheen tyttöset ja pieni koira.  Minulla on keskeneräisenä kaksi muutakin "rakkaat lapset" tilaustaulua. Lähdempä jatkamaan niitä.

Mukavaa viikonloppua ja -hiihtolomaa niille, joilla sellainen nyt alkaa! t. Virpi