#Visitraahe

Minä pakkasin auton täyteen kasseja ja nyssyköitä ja lapsia. En minä yksin pakannut, vaan aika monta kantajaa oli kanssani. Mieheni oli osan porukan kanssa Prahassa, joten päätin keksiä jotain kivaa tekemistä toisillekkin. Päätin viedä vauvan eka kertaa vierailulle mummolaan. Lähtötohinoissa ehdin katua muutamaan kertaan matkustusaikeitamme, sillä yhdellä oli lompakko hukassa ja toisella siivousinto. Päätin, kuten tapanani on, että koti siivotaan jonkinlaiseen kuosiin, jotta takaisin olisi kivempi tulla.

Ajelimme auringonlaskun aikaan leppoisassa kesäillassa tai siltä se näytti, muttei tuntunut, sillä lähtöhässäkässä myrkyttynyt ilmapiiri jatkui vielä tovin matkaa. Onneksi vauva kuitenkin oli tyytyväinen. Hymyjä alkoi tulla vasta, kun päätimme kuunnella cd:ltä tarinan Risto Räppääjästä ja Kuuluisasta Kamillasta. Ne tarinat uppoavat minuun yhtä tehokkaasti, kuin lapsiin.

Seuraavana päivänä heräsin 7.30. Oli herättävä, kun vauvakin heräsi, vaikka tavallisesti hän nukkuu aamulla pitkään. Vauva herätti muutkin ja olimme lenkillä ja leikkipuistossa jo kahdeksan aikaan aamulla. Tunsin itseni oikein tehokkaaksi äidiksi! Minua, aamu-unista, ei väsyttänyt yhtään, sillä aurinko paistoi lämpimästi jo näin aikaisin aamulla. Ihan kun olisimme olleet Espanjassa tai muussa aurinkomaassa.


Päivällä minä lähdin vauvan kanssa tapaamaan rakkaita serkkujani. Viivyin sillä keikalla monta tuntia. Lapset jäivät siksi aikaa mummon ja papan hoiviin. Myöhään illalla, kun sain osan lapsista unille, lähdin isoimpien ja pienimpien kanssa merenrannalle auringonlaskua katsomaan.
Veljeni oli meidän kanssamme auringonlaskuajelulla kameransa kanssa (lopussa linkki hänen videoihinsa). Mikonkari on ranta, jota maalaan jokaiseen merenrantatauluuni. Se on erittäin kaunis paikka, joka säällä erilainen, kaikkein kaunein auringonlaskun aikaan.










Tämä laulu soi mielessäni tänään ja monta päivää sen jälkeen:

"Murheesi suista, ilmasta puista
soi riemuvirsi tuoksuu jo maa.
Kas virta vielä, tanssiipi tiellä,
päin merta mennen noin vaahtoaa.
Nyt rinta raukka riemusta lyö,
 jäi kauas taakse talvemme yö.
Murheesi suista ilmasta puista
soi riemuvirsi, tuoksuu jo maa.

Muistoissa mulla, myös ehkä sulla,
lie musta häivä, kaik unholaan!
Loukkoon jo huolet, pois varjopuolet,
aurinko armas luo loistoaan.
Nuoruutta soipi viidat ja haat,
nuoruutta niistä itsekin saat.
Siis riemumiellä, laula sä siellä
nuoruus on suurin lahjoista maan."


Seuraava päivä oli mukava kulttuuripäivä Raahessa. Oppaanamme toimi Raaheaktivisti Heimo.
Kierros alkoi aamulla kaikkein merkittävimmästä paikasta, Pattijoen Kierrätyskeskuksesta. Teimme löytöjä, kuten tapanamme on. Pari R-Collectionin hupparia, vauvan pipo, Kaustisen soitineverstaan kannel, Aku-Ankkoja... Harmittavasti Kiekkarissa ei ollut pankkikorttimaksumahdollisuutta, vaikka tänä päivänä siihen olisi useita käteviä ja edullisia ratkaisuja siihen, esim. izettle. Onneksi yhden pikkutyttömme lompakosta löytyi käteistä, saimme ostokset mukaamme.




Seuraavaksi ajelimme museorantaan piknikille. Eväät maistuivat, aurinko paistoi ihanasti ja lokit kirkuivat. Heimo vei meidät vanhan Raahen kävelykierrokselle. Tutustuimme mm. Langin kauppahuoneeseen, Pekka-patsaaseen ja siihen maailman pisimpään seinään, joka on saanut runsaasti mediajulkisuuttakin. Kierros päättyi museorannan leikkipuistoon ja itse merimuseoon.



Ehkä maailman pisin seinä.






Se on museoksi yllättävänkin kiinnostava. Tai ehkä kaikki museot ovat kiinnostavia, jos niistä kerrotaan tarinoita ja muita mielenkiintoisia juttuja. Tässä museossa olen vieraillut monta kertaa lapsena. Aika monta kevään luokkaretkeä suuntautui merimuseoon. Niistä vierailuista mieleeni on jäänyt pieni sikiö, joka on pullossa. Samanlaisissa muissa pulloissa on käärmeitä. Se pieni ihmisen alku pullossa järkytti lapsena ja yhä. Meidän lasten mielestä se oli myös kaikkein kiinnostavin, mutta surullisin juttu. Meidän lapset jäivät kyselemään pitkään siitä mutta myös kiinalaisen naisen pikkuisesta puukengästä. Museon päätähti on aiemmin ollut maailman vanhin sukelluspuku. Se harmiksemme ei majaillut enää tuossa museossa, vaan on siirretty johonkin toiseen. Tykkään päteä ja täällä Raahessa se onnistui aika sujuvasti. Lapset olivat vastaanottavaisella tuulella. Katselivat kiinnostuneina nähtävyyksiä ja kuuntelivat, kun kerroin ja kyselivät melko monta lisäkysymystä vielä kotimatkallakin. Nuorena ajattelin Raahen olevan ankeahko pikkukaupunki, mutta iän ja muualla asuttujen vuosien myötä sen arvo on mielessäni noussut aika korkealle. Se näyttäytyy nyt sympaattisena pikku merenrantakaupunkina. Kaupunkimarkkinointikin on onnistunut tekemään kaupungin kiinnostavammaksi.







Illalla ajelimme kotiin. Tällä kertaa matka sujui ongelmitta, vaikka vanhimmat lapset, joista on eniten apua, tulivat toisella kyydillä vasta seuraavana päivänä. Yöllä kotiutuivat Prahanmatkalaisetkin. Heillä oli ollut oikein mukava reissu. Siellä ei silti ollut ollut yhtään lämpimämpää kuin Suomessakaan. Näin ihanan lämmintä toukokuuta en muista ennen eläneeni.

Tässä linkin Heimon #visistraahe videoihin :
Auringonlaskun aikaan
Kaupunkiretkellä Raahessa
Ylen juttu maailman pisimmästä seinästä


Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi!