Käpykakkua

Minun teki mieleni useamman päivän ajan käpykakkua, mutten meinannut keksiä sopivaa tekosyytä ostaa sitä. Teollista, kyllä, mutta ah, niin hyvää. Ehkä käpykakkuun liittyy lapsuuskotini muistoja. Äidilläni oli toisinaan tapana palkita itsensä ja samalla perheemme käpykakulla, kun hän keksi sopivan syyn.
Silloin kun hän opiskeli kauppakoulussa, hän osti käpykakun kokeissa onnistuessaan. Siihen aikaan meillä syötiin käpyä usein.



Keksin aika pätevän syyn kakulle, kun kävin neuvolassa. Ultra kertoi vauvan kääntyneen pää alaspäin, kuten pitääkin. Neuvolareissulle pääsi tällä kertaa mukaan meidän ekaluokkalainen. Kyllä me hänen kanssaan hämmästelimme, miten fiksu vauva meillä on, kun ymmärsi kääntyä, ennen kuin äiti ehti alkaa sitä edes stressaamaan. Muutenkin neuvolassa kaikki näytti hyvältä ja itse voin hyvin. Hemoglobiinin kun vielä saisin jollain konstin nousemaan. Enää vajaa 8 viikkoa laskettuun aikaan:). Vieläkään ei ole tullut mahan kansa tukala olo, mutta eiköhän se lähiviikkoina tule.


Onhan se vähän naurettavaa ottaa näitä vatsakuvia, mutta olen tainnut joka lapsen vauva-albumiin kuitenkin jonkun kuvan vatsastakin laittaa.


Viime viikolla kävin purkamassa Toimarin näyttelyn ja lisäilin verkkokauppaan sieltä tulleita tauluja. Lisäsin samalla muutaman muunkin taulun, joita en ole kauppaan ehtinyt laittamaan. Ensi viikon aikana aion lisätä vielä muutaman taulun sinne.





Tämän "Intiaani äidin unilaulu" - taulun laitoin Tarjouksiin (linkki tuosta). Se oli tilaustaulu, jota asiakas ei sitten halunnutkaan. Tarjous osastolla on myös useita loppueriä korteista. Tilasin myös uusia korttimalleja ystävänpäivää ajatellen. 




 Mukavavia ja aurinkoisia helmikuun päiviä toivottelee Virpi


4 kommenttia

  1. Ihanaa, että muillakin on käpykakkupahe. Minunkin herkkuani!

    VastaaPoista
  2. Onnea odotuksen loppumetreille!
    Vallain ihastuin tauluihisi ja löysin yksilön, johon rakastuin. Olet kyllä mahdottoman taitava. Arjenhulinassa älä unohda blogiasi, toivoo toinen yhdeksän äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3! Ompa ihana kuulla, että tykkäät tauluistani! Kerroppa, mihin rakastuit:). Luulen, että blogini päivittyy yhä ja saattaa kaartua vähän vauvapainotteiseksikin:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!