No, unohtelenhan minä asioita. Ainakin, kun leivon, niin viimeinen pellillinen palaa lähes poikkeuksetta. Ja hukkailenhan minä tavaroitakin, tai lähinnä kännykkääni, mutta löydän sen melkein aina itse. En pidä kuitenkaan itseäni erityisen hajamielisenä, vaikka hiukan sellainen olenkin. Näissä maalausasioissa olen luullut olevani aika tarkka, mutta nyt jäin kiinni, ettei silläkään saralla kaikki mene ihan putkeen.
Sain taulutilauksen. Eräs perhe tarvitsi kotiinsa akustiikkamaalauksen kaikumista hillitsemään. Antoivat aiheen ja värit. Minä leikkasin ts. laitoin mieheni leikkaamaan isosta Konton levystä sopivan tilaajan toivoman taulukoon.
Innoissani aloin maalata. Välillä kuvasin taulua ja lähetin kuvia tilaajalle. He kommentoivat värejä. Halusivat vaalentaa niitä hiukan. Minä vaalensin. Tällainen siitä tuli.
Lähetin taasen kuvan ja tilaajat hyväksyivät sen. (vähän vielä paikkailin taivasta kuvan oton jälkeen, mutten muistanut enää kuvata.)
Taulun pakkaaminen oli työlästä sen suuren koon, 120x150cm, vuoksi. Tavalliseen tapaan vein taulua Matkahuollon kuskattavaksi. Kassalla epäilivät, ettei näin suuri taulu mahtuisi linja-auton tavaratilaan. Varastomies lupasi kuitenkin yrittää. Aikoivat soittaa minulle, jos se ei mahtuisikaan kyytiin.
Pian tilaaja ilmoitti paketin saapuneen perille. Paketin avattuaan, huomasivat, että vaikka olivat toivoneet pystymallista taulua, minä olin maalannut vaakamallisen :/. Nolotti ja harmitti. Olen vain tottunut tuon aiheisia maalaamaan vaakaan. En ollut muistanut tarkistaa tilaajan toiveita enää viime hetkellä ennen maalaamisen aloitusta. Taulun tilaajatkaan eivät olleet hoksanneet tätä virhettä valokuvista, joita lähetin.
Taulu ei mahtunut vaakaan siihen seinälle heidän kodissaan, johon se oli ajateltu. Niimpä se körryytteli takaisin kotikontuville.
Se on yhä paketissaan. Nojaa nolona käytävän seinää vasten. Se saa osakseen tuskittelua, kun lapset haluaisivat pelata sählyä siinä kohtaa. Se haluaisi lähteä maailmalle.
Jos siis teillä kaikuu ja tykkäät taulusta. Saat sen edullisesti, 400e:lla. Tavallisesti tämän kokoiset akustiikkamaalaukset maksavat 600 euroa. Hintaan sisältyy lähetyskulut lähimpään matkahuoltoon.
Akustiikkalevyjä on kahta eri vahvuutta tai paksuutta (miten se sanotaan?) 3cm ja 2cm, tämä on n, 2cm vahvuista, eli aika ohutta levyä. Tämä taulu joko liimataan suoraan seinään tai tähän liimataan listat ja seinään ruuvataan "vastalista", johon taulu nostetaan roikkumaan. (Pitäisi tehdä tästä kiinnityksestäkin ihan oma postaus). Jotkut laittavat akustiikkalevyt seinälle jollain tarralla, mutta itselläni ei ole siitä kokemusta.
Tämä taulu estää hyvin kaikumista.
Laita sähköpostia virpi@keltainenkeinutuoli.fi
tai soita 0445520168, jos haluat tämän itsellesi.
Tämä lisätty jälkeenpäin:
Huom! Taulu löysi heti uuden kodin:) . Kiitos kaikille taulusta kiinnostuneille.
Teen tilauksesta akustiikkamaalauksia ja toisinaan ihan huvikseenkin maalailen levyille. Minulla on kolme muutakin valmista akustiikkamaalausta. Laitan niiden kuvia tänne tai taulukauppaan, kun saan ne kuvattua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja
Kiitos kommentistasi!