Joululahjaksi talo

 
 
 
 

 

 
 
Yllä muutama kuva jouluaatostamme. Se kului periteisen kaavan mukaan; joulupuuro, joulurauhan julistuksen kuunteleminen, haudalla käynti, jouluevankeliumi, jouluateria, joulupukki, sauna. Tämän joulun erikoisuutena oli, että pelasimme ja luimme vähemmän. Me sisustimme nukkekotia.
 
Pukki toi nukkekodin äidille ja koululaisille. Tätä nukkekotia pienet saavat vain katsoa, eivät koskea. Nukkekodin etuseinämä on pleksiä. Se asennetaan aina päälle, kun sisustustyöt keskeytetään. Meillä on toinen nukkekoti pienemmille ja barbitalo hyllyssä leikkijöitä varten.
 
Sain suunnitella nukkekodin itse, koska teetin sen tilaustyönä serkkuni miehellä. Tiesin hänen olevan kätevä käsistään. Olen talosta lapsellisen innoissani. Onneksi myös lapset innostuivat siitä, joten meillä on riittänyt yhteistä tekemistä. Olemme tapetoineet, laatoittaneet, valmistaneet tauluja, lehtiä, kirjoja... Osa huonekaluista on ostettu aiemmin ja osa tätä nukkekotia varten. Tilasin kalusteet ja pikkutavarat minimaailmasta. Joitakin ostin Seinäjoen Paperinauhasta.
 
Kuten meillä, tässäkin talossa asuu suurperhe. Tässäkin talossa äidillä on ateljee olohuoneen yhteydessä. Hänelläkin on keltainen keinutuoli. Tässäkin talossa on yksi poika, joka harrastaa skeittausta ja kannattaa kärppiä. Toki tämän perhe on vähän Mäkisen perhettä hienompaa väkeä. mm. tämän talon äiti on heittänyt punaiset korkkarinsa sängyn viereen, kun Mäkisen äiti tossuttelee tennareillaan. Tässä talossa sisustus on harkitumpaa, kuin Mäkisellä, mutta täälläkin sisustus on huoletonta, ei sliipattua.  Täällä tavarat ovat järjestyksessä tai harkitun hujan hajan esim. Akuankka-lehti on tipahtanut pojan sängystä ja tietysti lelut ovat levällään lasten huoneessa.
 
 
 
4
 
 
 
 
 
Keittiö
 
Ruokahuone
 

Ullakko


                                             Sauna.

Tästä huoneesta olen erityisen iloinen. Talon rakentaja oli tehnyt näin mukavan saunan vessan yhteyteen. Hän oli nikkaroinut jopa lauteetkin.

                                                                       Pojan huone

 Tyttöjen huone

 
 
     Äidin ja isän makuuhuone
(tänne on tulossa vielä vauvan sänky, mutta se on maalauksessa)
                                               



                                                                 Pikkutytön huone


 
Joulupäivänä meillä kävi sukulaisia kylässä. Tapainajelu suuntautui Raaheen, Ouluun ja Kiiminkiin. Matkalla kuuntelimme mm. Tirlittan kuunnelman. Olen lukenut aika vasta (moneen kertaan luettu) Tirlittanin lapsille iltasatuna, joten pysyivät kuunnelmassa hyvin kärryillä. Kuuntelin sitä itse lapsena ja nuorena moneen kertaan ja vieläkään sen kuunteleminen ei onnistu kyynelittä.

Pakkasta piisas ja maisemat olivat häkellyttävän kauniita. Moneen kertaan ääneen ihmettelin, miten kaunista voikaan olla. Oikein odotan, että pääsen maalaamaan pakkastauluja. En olekaan maalannut moneen päivään muuta kuin pikkutauluja nukkekotiin. Tänään aloitin työt postittamalla kortti- ja kalenteritilauksia.

pst. Vuoden 2015 kalenterit ovat myynnissä täällä


Alla olevat kuvat ja myös ylempänä olevat hautausmaakuvat on kuvannut Petrus Mäkinen


 

 
 
 
  


14 kommenttia

  1. Oo, ateljee ja keltainen keilutuolikin! Kivoja sisusteluhetkiä sinne :)
    Ja onnellista uutta vuotta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele ja Onnellista uutta vuotta! Tämän sisustaminen on helpompaa ja hauskempaa, kuin oikean kodin. Sitä paitsi tänne tuskin kertyy epämääräisiä lehtikasoja, vaatekasoja, lelukasoja...:)

      Poista
  2. Upea ja ihanan iso nukkekoti!
    Mukavaa vuodenvaihdetta teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katariina! Ihanaa uutta vuotta sinulle ja perheellesi.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Kehrä! vaikken koko kehua voi itselleni ottaa. Kauneimmat kuvat ovat poikani käsialaa. Hyvää uutta vuotta sinulle!

      Poista
  4. Onpa hieno talo! Ja sielläkin oli koivutaulu seinällä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lyde! Eikö olekin mukava talo. Koivutaulu tässä talossa on kortti, mutta menee isona tauluna. Voip olla, että vielä maalaan tuonne ihan uniikin taulunkin, kun nyt olen päässyt pikkutaulujen makuun. Onnellista uutta vuotta sinulle!

      Poista
  5. Onpa huikea nukketalo teillä siellä, Ihana yhteinen juttu lasten kanssa. Ja niin pieniä, sieviä yksityiskohtia!
    Ja mukava, kun olitte Raahessakin ajelleet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisu! Blogisi on uusi tuttavuus ja kävin ihailemassa muhkeita lumikuvia, mutta jostain syystä komenttini ei suostunut lähtemään tai sitten se ilmestyy miettimien jälkeen?

      Poista
  6. Voi mikä nukkekoti! Tuollaisen haluaisin minäkin.
    Olet uusi blogituttavuus ja taidanpa samantien jäädä lukijaksesi. Tulehan vastavierailulle Ouluun, Villa Kardemumman tohinaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi! Kävin jo kurkkaamassa blogiisi ja varmasti muulloinkin. Hyvää uutta vuotta Ouluun!:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!