Hesasta Seitsemiseen

Olen kertonut kesäreissustamme kahdessa edellisessä postauksessa. Tässä kerron loppureissustamme. Turusta ajelimme Hesaan, suoraan Rastilan leirintäalueelle. Rastila on kiva leirintäalue, jossa on helppoa olla isollakin porukalla. Käymme Rastilassa vähintään kerran joka kesä, mutta useina kesinä useamminkin. Me emme juurikaan oleskele leirintäalueella, vaan vietämme siellä lähinnä yöt. Rastilasta pääsee kätevästi metrolla kylille.

 Meillä kulki mukanamme reissun ajan Hesaan asti iso 120x200cm taulu. Alussa ajattelimme, että emme voi saada sitä varjeltua ehjänä perille, mutta saimme sen niin hyvin pakattua auton ikkunan reunaan, ettei sitä tarvinnut ihmeemmin varoa. Vein taulun uuteen, kauniisti sisustettuun kotiin ja kävin samalla suunnittelemassa taulua heidän naapurissaan.









 Illan oleskelimme Marjaniemen rannan kalloilla.



Ajelimme vielä myöhäisemmällä Kallahdenniemen uimarannalle. Erikoisen lämmin ilma, kaunis auringonlasku tekivät vaikutelman ulkomailla olosta, eikä isoääninen irakin keilinen keskustelu vähentänyt sitä. Monta suurta perhettä ja mieslaumoja oli kokoontuneena tälle rannalle iltaa viettämään. Solahdimme hyvin sekaan pellavapäisen laumamme kanssa.











Aamulla lähdimme Suomenlinnaan. Ostimme Torilta reissueväät. Lauttaa odotellessamme lokkiparvi ehti tehdä hyökkäyksen lastemme serkkupojan eväsleipään. Tullessa lokkiparvi näytti hyökkäävän jätskiä syövän perheen kimppuun. Mikä meteli! Kuulin, että Trumpin ja Putinin edeltä lokkiparvet olivat torilta hävinneet. Mitähän lienee niille kävi?





Siitä on aika monta vuotta, kun viimeksi kävimme Suomenlinnassa. Tämä oli lasten mielestä jännittävä paikka. Sattumoisin meillä on kesken Astrid Lindgrenin kirja, Etsivä Mestarietsivä Blongvist. Siinä seikkaillaan myös linnan raunioilla, joten lapset kuvittelevat sen linnoituksen olevan samanlainen kuin tämä Suomenlinnan linnoitus ja sen luolat. Vietimme Suomenlinnassa koko päivän.




 Väriero




Illalla ajelimme keskustaan. Olimme aikoneet mennä vielä Hietasaaren rannalle, mutta innostuin vaatekauppojen alennusmyynneistä ja tulin ostaneeksi melkoiset kassilliset lastenvaatteita tulevaa syksyäkin ajatellen.



 Iltamyöhäisellä uimme vielä Rastilan uimarannalla.


Seuraavana päivänä
ajelimme Seitsemisen kansallispuistoon. Tämä on jokakesäinen matkakohteemme. Lasten lempipaikka.Seitsemisen kansallispuistossa oleva Koveron torppa ympäristöineen on idyllisen kaunis. 








Joka kerta lapset leikkivät Seitsemisessä sitä, että heillä on omat lampaat. Kukin keksii lampaalleen nimen. Tällä erää mekin mieheni kanssa varasimme itsellemme lampaat, jotka saivat nimekseen Keijo ja Tyyne. 


 

 Veljekset




 Illalla kävimme ongella Seitsemisen lammella. Minusta tuntuu, että tämä on yksi Suomen kauneimmista maisemista. Koetin monta kertaa sanoa, että katsokaa tätä ihanaa maisemaa ja kuunnelkaa hiljaisuutta, mutta turhaan. Lapset olivat liian innoissaan lampaista ja onkimisesta malttaakseen hiljentyä.




Tämä reissu oli meidän mielestämme erittäin onnistunut. Minun valtavan suuri ulkomaan matkakuumeeni lieventyi huomattavasti. Kyllä täällä kotimaassa onkin hienoja paikkoja, joista olemme erityisen hyvin tänä kesänä päässeet nauttimaan. Tätä lämmintä kesää muistelemme varmasti pitkään.


Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi!