Kauniin elämän koulussa

Kun tulin kotiin, oma kotimme tuntui hyvin vaatimattomalta ja sisustamattomalta. Mietin, että pitäisiköhän mun alkaa sisustamaan? Se on tuttu tunne minulle, sillä näen työni puolesta valtavasti todella kauniita koteja. Silti omasta kodistakin tykkään. Siellä on kotoista. Tykkään ainakin, kun on siivottu ja viety suurin osa tauluista ja maalipurkeista muualle, kuin olohuoneeseen.

Kun tulin kotiin, mietin myös, että pitäisiköhän mun laittaa ruokatottumukset paremmalle raiteelle. Pitäisi jättää vehnä pois ja sokeri. Sokerittomalla olen aina toisinaan ollutkin viikkojen tai kuukausienkin pätkiä, mutta sitten taas antanut itselleni luvan. Olen ollut vaikka jouluun asti tai johonkin juhlaan asti. Päättänyt, että silloin saan syödä, mutta sitten jatkan taas tällä linjalla, mutta kuinkas on käynyt? Sokerillinen elämä on jäänyt päälle. Aloituspäivät ovat niin vaikeita. Kun vauhtiin pääsee, niin se tuntuu helpommalta.

Tulin siis kotiin SO-bloggareiden "Kauniin elämän koulu"- illasta.





Ilta vietettiin kauniisti sisustetussa  Kotini on helmeni bloggarin, kodissa. Siellä meille kertoi Lotta Lahti uudesta e-kirjastaan: Lupa nauttia- Kauniin elämän pääruoat. Hän on toimintaterapeutti, hyvinvointivalmentaja ja opiskelee parhaillaan ravitsemustieteitä. Lotta on tehnyt kirjan yhdessä ravintovalmentaja, hyvinvointikouluttaja Mirka Tuovisen kanssa. Tämän kirjan kaikki reseptit ovat laktoosittomia, maidottomia, vehnättömiä, gluteenittomia.  Resepteissä ei käytetä valkoista sokeria. Pääpaino on puhtailla raaka-aineilla, kasviksilla ja kasviproteiinilla ja joukossa on myös kananmunaa ja kalaa.

Tutustuin Lottaan kerran yhdessä yrittäjien koulutuksessa. Hän tuntui heti jotenkin tutulta, siis sellainen välittömän oloinen tyyppi. Hänen kanssaan oli kiva jutella ja olemme myöhemminkin pitäneen yhteyttä. Hän on mm. lahjoittanut vauvan vaatteita meidän tulevalle ipanallemme.

Valmistimme illan aikana Lotan kanssa illan aikana porkkanahummusta ja raakasuklaakakkua. Tykkäsin. Kakkua olemme testanneet kotonakin. Marraskuun tyttöjen synttäripöytään ovat tulossa porkkana-sekä punajuurihummus ruisnappien päälle.





Kotini on helmeni bloggarin, Marikan kotoa.



 
Yksityiskohtia Marikan kodista.

Saan antaa lukijoilleni alekoodin Lupa nauttia - Kauniin elämän pääruoat e-kirjaan. Alekoodilla: KAUNIS10 saat -10% alen kirjasta. Pääset verkkokauppaan TÄSTÄ. Tämä on hyvä joululahjaidea hänelle, joka haluaa huolehtia itsestään.

Tämä alekoodi on voimassa vuoden loppuun asti. Aloitetaanko yhdessä (taas) terveellisempi elämä, kauniin elämän koulu?

Lauantaiterveisin: Virpi (joka käy säännöllisesti neuvolan puntarilla tarkastuttamassa, montako grammaa taas on kertynyt)



Tämän postauksen vastineeksi sain Lupa nauttia- Kauniin elämän koulun e.-reseptikirjan











Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi!