Unta ja unelmaa




En mistään hinnasta laittaisi tauluuni kimalletta, enkä olisi laittamatta. En mistään hinnasta olisi laittamatta kimalletta tauluun, joka tulee kotiin, joka on sisustettu niin, että tauluun on ihan pakko laittaa kimalletta. Koti on mielestäni ylellinen ja tyylikäs ja yhteinäisesti sisustettu. Sellaista voi vain ihailla ja ihmetellä. Siihen en itse pysty tai edes yritä pystyä, kun mielenkiintoa on enemmän niin moneen muuhun asiaan ja aiheeseen. Mutta kauneudesta tykkään ja siksi nautin, kun tämän työn livulla pääsen katsomaan upeita, ihania koteja, joko livenä tai kuvissa.

Ja kuten viime postauksessakin mainitsin tykkään, kun saan tutustua uusiin ihmisiin. Kun tilaustaulua suunnitellaan, niin siinä käydään yleensä enemmänkin viestien vaihtoa tai puheluita tai joskus naamatusten juttelua, niin nämä ihmiset tulevat jotenkin sydämen alle. Kun sitten maalaan taulua ja ajattelen heitä, niin ajattelen heidän olevan minulle hyvinkin tuttuja, vaikkeivat oikeasti olekaan.

Näihin tauluihin sain toivomuksena värit ja kuvia kodista. Halusin tuoda tauluihin tunnelmaa unelmista, joten maalasin niihin pilviä ja aaltoja. Toivon, että ne muistuttaisivat katsojaansa unelmista ja niitä kohti kulkemisesta. Toivon, että taulut myös luovat rauhaisaa tunnelmaa. Laitoin näille nimeksi, " Se oliko unta.... vai unelmaa."



Tästä tilaustyöstä voit lukea kauniista  Loving White Style blogista
Allaolevat kuvat Marjutilta.






 Mukavaa viikonloppua toivottaa Virpi

2 kommenttia

  1. On varmasti upeaa saada oppia tuntemaan ihmisiä vähän eri tavalla kuin tavallisesti. Minusta on ollut hienoa oppia tuntemaan blogiystäviä, jotka yllättäen alkavatkin tuntua tutummilta kuin ovatkaan :)

    VastaaPoista
  2. Joo, bloginkin kautta olen tutustunut uusiin ihmisiin. Eikö oo mukavaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!