Auringon säteitä

Miten pimeä olikaan tämä aamu ja hyinen tuuli. Olin vielä puolinukuksissa, kun kävelin nuorimpien lasteni kanssa neuvolan pihamaan yli olkapäät korvissa. Minut pysäytti hymyilevä nainen ja halusi antaa taiteestani positiivista palautetta. Miten pienillä sanoilla sai auringon paistamaan. Monta mukavaa kohtaamista tällä viikolla! Työni itsessään kun on yksinäistä. Siitäkin tykkään, mutta aika paljon saan energiaa muista ihmisistä.

Maanantaina kävin suunnittelemassa taideakustointia Kristiinankaupungissa uuteen, kauniiseen ja sanoisinko näyttävään kotiin. Samalla viivähdin vahingossa pidempäänkin siellä, kun sattuivat olemaan mukavia ihmisiä. Kierrättivät ensin kaupungissa, sillä taulujen aiheet tulevat heidän kotikaupungistaan. Sain valtavasti ideoita ja inspiraatiota. Kaunis pieni kaupunki. Olen pari kertaa elämässäni viettänyt siellä muutaman lomapäivän. Kesällä voisin viedä perheeni sinne retkelle.





 Laitan sitten kuvia, kun olen saanut jotain valmista aikaan.

Tiistaina kävi useampi asiakas suunnittelemassa tilaustaulua meillä kotona. Oli mukavan kotoista jutustella. Sain mm. kuulla, miten yksi ihana pariskunta on aikanaan tavannut, tutustunut, rakastanut. Romantikkona rakastan kuulla näitä kertomuksia! Jotain tämän parin kertomastaan päätyy aikanaan tauluun :). Tällaisten päivien jälkeen tämä työ tuntuu huipulta.

Tällä viikolla olen myös tavannut Kalligrafian mestaria Marika Koskimäki-Ketelää, jonka kanssa meillä on meneillään yhteisprojekti. Kerron siitä tuonnempana. Niin, tällä viikolla en siis ole ehtinyt maalaamaan juuri lainkaan, mutta tämän loppuviikon olen tiukasti palettiveitsi kädessä. 

Tuo aamuinen pieni kohtaamien sai minut päättämään, että laitan hyvän kiertämään. Lupaan ja haastan muutkin kehaisemaan tänään (ja mielellään muulloinkin) jotakuta ihmistä, tuttua tai tuntematonta ja näin levittämään auringonpaistetta tähän tammikuun hämärään.




2 kommenttia

  1. Ihana haaste! 😍
    Siinä on haastetta jokaiseen päivään
    -osata antaa positiivista palautetta ja ottaa sitä itsekin vastaan.

    Inspiroivia hetkiä Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kaisu. Totta, siinä on haastetta. Pitäisi muistaa joka päivä täällä kotonakin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!