Suotunnelmia

 Aurinko kun päätti retken, siskoistaan jäi jälkeen hetken päivänsäde viimeinen...

...Hän miettii, miksi toinen täällä valon lapsi on ja toinen yötä rakastaa...

Emme lähteneet kuvaamaan tuota laulua, mutta alkoipa se soida mielessäni, kun näitä kuvia katselin. Olen tainnut aiemminkin mainita, että lempikukkani on niittyvilla tai suovillaksihan sitä myös kutsutaan. Ne ovat kuin pienen peikon tai menninkäisen hiuksia. Suomaisema on yksi kauneimpia maisemia, mitä tiedän. Kaikkein kauneimmillaan se taitaa olla näin alkukesästä, kun on valkoisten kukkien aika.

Onneksi meillä on tässä ihan lähellä suo, jolle on laitettu pitkospuut, joten voin käydä latautumassa siellä usein. Suomaisema on herkkä, mutta jostain syystä myös haikea. Sellaista tunnelmaa rakastan. Sellainen tunnelmaa tahtoo tulla myös tauluihini.

Suolla on myös vähän pelottavaa, kuten metsässä yleensäkin, jos on yksin.

Näillä pitkospuilla ei voi eksyä (vaikka minä voin melkein missä vaan). En silti koskaan lähde metsään yksin.

Tälläkin kertaa tähtäsimme lenkkimme auringonlaskun aikaan. Tällä kertaa puetutin tytöille mekot ja otin kameran kainaloon. Näin kaunista siellä oli.

Petrus -poikani oli kameran kanssa myös mukana. Kaksi alla olevaa kuvaa ovat häneltä. Lisää kuviaan instagramissa; petrus_mac.

Olen maalannut useita tauluja, joissa on niittyvilloja, suomaisemaa tai tunnelmaa tuosta maisemasta. Nuo värit ja usvaisuus kiehtovat. Tämä on sellaista keijujen ja peikkojen maisemaa. Tämänkin suoretken jälkeen iski heti maalausvimma.