"Pihatöitä"


Eskarilaiselta putosi hammas. Hän muistutteli, että siitä pitää maksaa hammaspalkka, euro tai pari, kuten tapana on. Toinen 5 vuotiaista kaksosista oli sylissäni, joten sanoin hänelle, että kohta me ollaan ihmeissään, kun teiltä rupeavat hampaat putoamaan. Saa olla jatkuvasti maksamassa. Tyttönen katseli minua pyörein silmin ja sanoi: "Onneksi sulla on tuota taulumyyntiä, että saadaan siitä vähän rahaa. Ja jos ette pysty heti maksamaan, niin ei ollenkaan haittaa. Voitta vaikka aina maksaa ensin toiselle ja sitten toiselle." Huh, onneksi näyttää löytyvän joustoa, jos joudumme tiukoille ja täytyy vain toivoa, että taulukauppa käy silloinkin, jotta saadaan edes lasten hampaat maksettua.


On ollut työntäyteisiä päiviä. Olen tehnyt maalaustöitä, kotitöitä, hoitanut lapsia ja eläimiä.Olemme vähän sairastelleetkin. Äitienpäiväkin meni aikapäiviä sitten. Sain lahjaksi kanan, Sikuriinan. Rento ja hyvin muniva kana. Sain myös kuumeen ja makasin koko päivän reporankana olohuoneen sohvalla. Ei siis kovin juhlavaa. Mutta tietysti muistin olla kiitollinen lapsistamme ja ilahduin heidän tekemistään korteista ja lahjoista. Ihania ideoita olivat taas opettajat keksineet. Arvostan opettajia, jotka panostavat kädentaitojen opettamiseen.

Mustapohjainen kortti on poikani tekemä. Se on mielestäni liikuttavan kaunis!


Toki kaikki lukuaineet ovat tosi tärkeitä, mutta kuvis ja muut luovat aineet auttavat keskittymään lukuaineisiin. Luovat aineet antavat paljon hyviä eväitä stressin vähentämiseen, keskittymiskykyyn, tunteiden käsittelyyn.


Monet lapset pystyvät tuomaan tunteitaan esiin esim. piirtämällä, maalaamalla, laulamalla, soittamalla.

Joskus olen lapsillani kokeillut onnistuneesti menetelmää, että kun joku painaa mieltä tai pelottaa, niin se piirretään. Johonkin aikaan yhdellä lapsistamme oli iltaisi mörköpelko. Me piirsimme yhdessä sen pelottavan mörön ja sitten revimme paperin palasiksi ja heitimme roskiin. Sinne meni peikko ja pelko. (Aina ei tietystikään käy näin helposti)





Kesä tuli ja minä olen siirtynyt pihatöihin. En haravan varteen vaan maalaamaan tauluja ulos. En siis voi ylpeillä tänäkään vuonna puutarhallamme, mutta onneksi puut vihertävät joka tapauksessa, linnut laulavat, kanat kotkottavat, possut röhkivät, lapset kiljuvat. En vielä halua ajatellakkaan, että ihan pian hyökkäävät hyttyset...







6 kommenttia

  1. Hei, hyvä idea heivata peikot roskikseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kannattaa kokeilla, jos joskus on tarvis. Saattaa toimia aikuisellekin:)

      Poista
  2. Sikuriina ja possu :D Voi että, aivan mahtavaa, pakkaa hymyilyttämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö:) On ne aika mukavia, vaikka aika työläitäkin. Sun pitäis tulla katsomaan niitä

      Poista
  3. Pojalla on selvästi taitoa. Todella kaunis kortti! Tykkään, myös toisessa kuvassa olevista koivunrungoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eikö ole, herkkää taiteilutaitoa, vaikka muuten poika on enemmän lennossa, kun kynän varressa:) .

      Poista

Kiitos kommentistasi!