Asuntomessukoti Porissa



No, joutuihan se armas aika ja suloinen suvi on jo ollutkin hyvän aikaa. Koululaiset aloittivat lomansa, ihanaa!  Meidän kesä on kotosalla oleilua ja reissuja. Vauva määrännee tahdin. Heinäkuussa aikomukseni on käydä Porin asuntomessuilla katsomassa mm, miltä näyttää valmiina se koti, johon minun taidettani tulee. Olen käynyt siellä kaksi kertaa rakentamisvaiheessa. 

Asuntomessukohteeni on tällä kertaa Kodin Terra niminen koti. Sen päänäytteelleasettajia ovat Kodin Terra ja Prisma. Koti on Jetta-Talon toimittama ja valmistama passiivitalo. Se on suunniteltu täysin asukkaiden toiveiden mukaan. Koti on rakennettu äidille, isälle ja kahdelle pienelle tyttärelle. Messukodin sisustussuunnittelijana on Jetta-Talojen sisustusarkkitehti, Sirkka-Liisa Hietaniemi. Hän suunnittelee sisustuksen yhdessä S-ryhmän yhteistyöartistien kanssa, eli Apulannan Sipe Santapukin ja Toni Wirtasen, kanssa. Sipe sisutaa kodin toisen lasten huoneen ja Toni kirjastohuoneen. On jännittävää nähdä, millaiset huoneet he saavat aikaan. 





 Kodin tyylinä on skandinaavinen selkeys persoonallisin yksityiskohdin. Olohuoneen isoista ikkunoista avautuva puisto inspiroi Sirkka- Liisan ehdottamaan kasviaiheisia tapetteja yläkerran makuuhuoneeseen ja keittiöön. Tässä messukodissa akustointiin on panostettu  todella hyvin jo rekentamisvaiheessa. Tässä kodissa meteli ei tule rasittamaan korvia ja hermoja. Kodin korkean tilan katto on täynnä akustiikkalevyä. Sen lisäksi he tilasivat minulta ison teoksen olohuoneen korkealle seinälle, sekä kolme isoa teosta portaikkoon. Näiden lisäksi he tilasivat vielä yhden maalauksen perinteiselle taulupohjalle toteutettuna. Aulatilassa on vielä yksi iso akustinen puuteos. Kodin piensisustus toteutetaan Kodin Terran ja Prisman tuotteilla.



Tämän kodin asukkaat toivoivat tauluihin tunnelmaa läheisestä Kokemäen joen rannasta ja sen heijastuksista. Portaikkoon tulevien taulujen aiheiksi otin säkeitä Eino Leinon runosta Nocturno.

"kesäyön on onni omanani ...ja varjot veen…" Maalasin näitä tauluja sydäntalvella ja haaveilin maalatessani leppeistä kesäilloista.

Taulun nimi: Seurassasi onnellinen. Tästä taulusta on teetettynä myös kortteja. 



"Rakennustaide on kaikkien taiteiden äiti ja sillä ajatuksella olen harrastanut rakentamista jo pidemmän aikaa. Erityisen iloinen olen siitä, että myös Toni on alkanut lämmetä aiheeseen. Käsissämme on muutama kiinnostava hanke, joiden puitteissa uusi Kodin Terra kiinnostaa. On huojentavaa saada kaikki tarvittavat värkit yhdellä kauppareissulla. Kokemuksesta tiedän, että pitkässä juoksussa palaa liikaa aikaa, jos rakennustarvikkeita pitää noukkia ympäri kylää, Apulannan toimitusjohtaja Sipe Santapukki toteaa. Porin projekti on sikäli kiinnostava ja meille uudenlainen, että panoksemme alkaa vasta raa’an rakentamisen jälkeen. Keskitymme itse kerrankin pelkkään siistiin sisätyöhön ja pääsemme testaamaan designtaitojamme sisustussuunnittelun myötä, Santapukki paljastaa."  Lainaus S- ryhmän tiedotteesta
Kun pääsen katsomaan valmista kotia, otan kuvia ja teen vielä uuden postauksen, missä paljastan muutkin tämän kodin teokset.

Asuntomessut Porissa alkavat 6.7. ja päättyvät syntymäpäivänäni 5.8. :)



Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi!