Kääreitä kahvin ystäville
Tänään keittiössä tuoksui kahvi. Yksi toisensa jälkeen asteli sinne ja alkoi kysellä tähän tapaan: " ketä meille on tulossa? " Ovat tottuneet, että meillä tuoksuu kahvi vain silloin, kun vieraita on tulossa. Tänään meille ei tullut vieraita, mutta ajattelimme kahvia rakastavia ystäviämme ja sukulaisiamme. Meidän lahjat saavat ylleen kahvin tuoksuiset kääreet. Löysin komerosta ruskehtavaa suojapaperia, akvarellipaperia ja valkoista piirustuspaperia, joita maalasimme vahvalla kahvilla. Tähän puuhaan osallistuivat lapset isoista pienimpiin.
Jonakin jouluna maalasimme joulukortit kahvilla ja muistan, miten tuoksu säilyi niissä pitkään.
Kahvilla maalataan näin: Sekoita runsas määrä pikakahvia kuumaan veteen. Sitä tummempaa maalia saat, mitä enemmän laitat höystöjä. Voit myös keittää keittimellä vahvaa kahvia tavallisista kahvinpuruista tai oikaista laiskuuttasi, kuten minä ja sekoittaa keitettyyn veteen tavallisia kahvinpuruja. Maalatessa muruja tulee mukaan, mutta kun maalaus on kuiva, ne voi ravistella pois. Valöörieroja saa niin, että odottaa eka kerroksen kuivumista ja maalaa päälle. Tummuusasteita saat myös niin, että teet vahvempaa kahvia toiseen kippoon ja maalaa sillä varjokohtia. Valokohdat saa niin, että jätät maalauksessa osan valkoiseksi. Kahvilla voi maalata taulujakin samaan tyyliin, kuin akvarelleilla.
Teen ystävät saavat teellä maalatut kääreet. Teellä maalatessa tulee hennompi jälki, kuin kahvilla.
Käärimme jotkut paketit maalaamattomaan suojapaperiin. Nämä ovat näinkin kauniita.
Osa paperista maalattiin akryylimaaleilla, kuten tämä edessä oleva sulkakääre. Haimme näihin kääreisiin inkkarihenkeä. Nämä ovat lahjoja kulkijoille.
Hieno idea ja todella kauniit ja persoonalliset paketit! ❤
VastaaPoista