Torstaipäivän tuoksuja

 
 
 
 
 

 
 
Tunnen, miten savun haju on tarttunut vaatteisiini. Nuotioillan kesäinen tuoksu. Meillä oli nuoria, iloisia, eloisia ihmisiä kylässä. Rymysivät metsässä ja istuskelivat nuotiotulilla. Heidän lähdettyään kävimme melkein koko perheellä lenkillä. Useammassa pihassa leikattiin jo nurmikoita. Ei sentään meillä vielä niin hyvin kasva, että leikata tarvitsisi. Mutta ainahan se naapurin puolella paremmin kukoistaa. Vastaleikatun nurmikon tuoksua ihailimme porukalla. Pitkästä aikaa oli lämmin päivä ja aurinko jaksoi paistaa iltaan asti. Ensimmäinen hyttynen kävi vähän särkemässä kesäillan idylliä. Tästä se alkaa...
 
 
 
 
 
 
 
 
Päivällä kävin Seinäjoen House2:ssa viemässä uusia tauluja. Heidän liikkeessään on myynnissä suurikokoisia maalauksiani. He toivoivat sinne nyt vähän pienempiäkin tauluja. Muun muassa vein tämän kaupunkitaulun.
 
House2:ssa oli täysi työn hyörinä päällä. Keittiötä kuulostivat suunnittelevan lennokkaasti nauraen. Kuka lie tulee saamaan hyväntuulisesti suunnitellun köökin? Minä ainakin haluaisin mieluummin sellaisen, kuin otsaryppysesti suunnitellun. Oli mukava kuulla, että asiakkaat ovat löytäneet hyvin tähän uuteenkin liikkeeseen. Heillä oli aloittanut muutama uusi työntekijäkin.

 
 







 
 




 
 
Aira pyysi myös Airan taideliikkeeseensä uusia tauluja. Aiemmin sinne viemäni taulut oli myyty loppuun. Nyt siellä odottaa monta enkeliä uutta kotia. Enkelitauluja on ostettu rippinuorille, vastasyntyneille ja synttärisankareille ja joskus myös surevalle.
 
 
 
 
Pitäsi pakata matkalaukkuja ja autoa: tauluja ja akvarellilehtiöitä ja maaleja ja pensseleitä, karttoja ja...
Lauantaina lähdemme ajelemaan kohti Hampuria, Merimieskirkon taidenäyttelyä pystyttämään. Jännittäisi, jos joutaisi jännittämään, mutta on niin hötäkkää, jotten jouda.
 
 
mm. tämä taulu on lähdössä mukaan.
 
 
 
 
 
 
Enää kaksi aamua kesään:)
Tervetuloa suvi suloinen!
 
 
 
 
 
 

4 kommenttia

  1. Ihania tauluja, varsinkin tuo alempi enkelitaulu, valtavan kaunis!

    Aika huikea reissu teillä edessä, onnea matkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eini! Matka oli oikein onnistunut ja mukava, vaikka autossa istuminen meinasi välillä käydä voimille. Kirjoitan tässä joku päivä reissupostauksen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!