Olen saanut kuvia asiakkailtani. Olen niistä tosi mielissäni. Tässä joitakin.
Tämä taulu on tilaustaulu pienelle tyttöselle. Taulun nimeksi annoin valloittaja. Taulua katsellessaan tyttösen äitidillä syntyi näin kaunis runo:
Veit kaikki ajatukseni jo silloin, kun vasta toivoin sinua.
Ja sitten, muka yhtäkkiä, valtasit kehoni kasvaen sisälläni. Sinä olet varastanut minun ajan.
Maailmani on pysähtynyt seuraamaan miten omasi pyörii huimaa vauhtia eteenpäin.
Nyt olet jo niin taitava, aivan ihmeellinen.Pienet jalkasi kuljettavat tutkimaan keittiön kaappeja ja pihan kiviä.…
Sinulle maailma on vielä niin avoin.
Omani on sulkeutunut sinun ympärillesi.
Valloittaja, sitä sinä olet.
Tämä taulu oli tilaustaulu. Olen kertonut tästä aiemmassa postauksessani.
Tämä varattiin kotisivujen galleriasta , mutta taulun ostaja haki tämän itse, joten hän näki vielä livenä tämän ennen ostopäätöstä. Sain viestin, missä ihasteltiin taulun sopivuutta tunnelmaltaan ja väreiltään tähän kotiin. Olen samaa mieltä. Taulun nimi on "Kiitos valoisasta päivästä".
Olen usein sanonut asiakkailleni, että minulle sopii hyvin se, että käyttää taulua sovitteella kotona. Silloin sen näkee varmasti, että se sopii. Ongelmana on kuskaukset, sillä tauluja lähtee eri puolelle Suomea. Toisaalta reissaamme aika paljon, joten minulla on usein sovittuna useita käyntejä koteihin joko sopimaan tilaustaulusta tai minulla on valmiita tauluja pino mukana ja niitä sovitellaan seinille. Huhti- toukokuussa olen menossa ainakin Helsinkiin ja Ouluun, joten laita viestiä tai soita, jos asut näiden matkojen varrella ja haluat nähdä taulujani.
Tällä hetkellä työn alla on muutama pieni tilaustaulu ristiäislahjaksi, isoja akustiikkalevytauluja sekä tunnelmallisia merenrantatauluja.
Alla oleva teos ei ole vielä ihan valmis, mutta hyvässä vauhdissa olen.
Molemmat taulut sopivat kyllä hienosti uusiin koteihin.
VastaaPoistaEikö:)
Poista