Mennyttä ja tulevaa

Kirjoitan tätä nyt yöllä. Minua jännittää ja sammalla olen ihan innoissani. Meille on tulossa viikoksi vieraita Italiasta. Heidän piti tulla jo monta tuntia sitten, mutta lumimyräkkä myöhästytti lentoja. Parin tunnin päästä he ovat meillä ja kieleni on solmussa. Latasin juuri kännykkääni kääntäjä apin ( se johon puhutaan ja se kääntää puhumalla ), joten voin ainakin koettaa olla paremmin mukana keskusteluissa. 


Ensimmäiset 2019 vuoden taulut alkavat valmistua.

Tässä valvoessani aloin miettimään mennyttä vuotta ja tämän uuden vuoden suunnitelmia. Kun mietin viime vuotta, tulee ensimmäisenä mieleen, että se oli vauvavuosi. Olemme ihmetelleet ja hoitaneet pientä poikaa porukalla. Hän on onneksi ollut tyytyväinen ja mukautuvainen vauva. Hän on perinyt vanhemmiltaan loistavat unen lahjat, vain muutama hankalampi nuhainen yö on hänen elämänsä aikana ollut. Hänen kanssaan on ollut helppo elää ja mennä. Hän on ehtinyt reissata vauva-aikanaan ympäri Suomea sekä Turkissa ja Espanjassakin.

Tänä vuonna selvisi meille yksi merkittävä asia. Saimme tiedon, että nämä kaksi ovat identtisiä. Synnytyssairaalassa meille sanottiin, etteivät he ole. Kun he olivat vauvoja ja katselin heitä, ajattelin, että heidän täytyy olla identtiset, koska ovat niin saman näköisiä. Pyysin heidän papereitaan ja lausuntoa sairaalalta, että ovatko identtisiä.  Sieltä vastattiin, etteivät ole. He kun olivat omissa pusseissaan ja vaikka heillä oli yhteinen istukka, niin epäilivät, että se on vain kasvanut yhteen. Tämä asia on vaivannut minua kaikki nämä vuodet.  En muka ole raaskinut maksaa 300e:a sen selvittämiseksi, mutta nyt teetin dna testit ja vastaus tuli. Se tuntui jostain syystä merkittävältä, vaikkei se mitään meidän elämässä muuta.

Tämä alkanut vuosi on vielä hämärän peitossa, vaikka meillä onkin suunnitelmia ja haaveita sitä varten. Toivomme niiden toteutuvan ainakin pääosin. Toivon voivani maalata ja olen onnellinen, että minulta on tilattu tauluja, joten näyttää, että saan tänäkin vuonna tehdä työtä, jota rakastan. Toivoisin, että ehtisin myös maalata tauluja verkkokauppaani, mutta se saataa jäädä toiveeksi, sillä tilaustaulut vievät aikaa. Myös pieni, utelias poika pitää huolen, ettei äiti päivisin maalaa, varsinkin näin joululoman jälkeen, hän on hämmentynyt hiljaisuudesta, mikä me kaksi saadaan aikaan verrattuna siihen, kun olemme 12 hengen voimin kotosalla. Äitiyslomani on loppunut, mutten en aio pitkään aikaan vielä viedä häntä hoitoon. Maalaan sen verran, kun pystyn. Joitakin päivämääriä minulla on sovittuna taide-elämälleni. Maaliskuun viimeinen viikonloppu olen tauluineni Seinäjoen Pytinkimessuilla. Huhtikuussa taidettani voi nähdä Vaasan kirjastolla. Edelleen näyttelyni Seinäjoen Terveystalolla jatkuu ja ensi viikolla käyn vaihtamassa sinne uusia tauluja. Syksyn merkittävin työjuttuni on Habitre, johon osallistun jälleen. Jotain muutakin on suunnitteilla, mutta varmistamatta. 

.

Tämä vuosi taitaa olla perheessämme juhlava, sillä jos esikoisemme selättää yo-kirjoitukset ja poikamme riparitentit, saamme leipoa kakkuja ja poimia kukkia. Meillä on toteutumassa myös yhteinen pitkäaikainen matkahaave, josta kerron tuonnempana enemmän.






Onnellista vuotta 2019 toivottaa Virpi