ARVONTA :)

Syön sanani (taas) ja järjestän arvonnan, vaikken ole aikonut. Syy on se, että kerjään menetettyjä kommentteja. Huomasin nimittäin eilen, että jostain syystä minulla on ollut pitkän aikaa joku asetus päällä, jottei juttujani tai kuviahan mulla pääasiassa on, voi kommentoida. Useamman tunnin etsin syytä, ennen kuin löysin napin, mitä piti painaa, jotta kommentit sallitaan.

En toki ole koskaan kerännyt hurjia kommenttimääriä, eikä se ole tarkoituskaan, vaikka kommentit ilahduttavatkin. Nyt on sillä saralla ollut erityisen hiljaista. Olen saanut kuitenkin paljon palautetta sähköpostiini ja ajatellut vain, että ihmiset eivät ujouttaan kommentoi julkiselle seinälle. Syy saattaakin olla siinä, ettei ole ollut kommentointi päällä.

Nyt siis oikein kerjään kommentteja. Kiitos! Kommentoi jotain, vaikka vain hymymerkillä, niin olet mukana arvonnassa. Arvonta suoritetaan sunnuntaina 26.1 ja voittaja julkaistaan täällä.
Arvonnassa on kaksi palkintoa.

Eka palkinto on tämä pieni enkelitaulu ja 20 postikorttia













Toka palkinto on 20 postikorttia


















74 kommenttia

  1. Mää huomasin kans. Imettelin itsekseni miksihän ei voi enää kommentoida. Ajattelin laittaa postiaki. Jäi laittamatta. Pariisitaulun värejä oisin kehunu.

    VastaaPoista
  2. Hienoja tauluja :)
    -Anri-

    VastaaPoista
  3. Aina sivuilla käyn kurkkaamassa, mutten pahemmin kommentoi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa, vaikket kommentoi. Kiva, että käyt kurkkaamassa.

      Poista
  4. Osallistun arvontaan! 😊 -Helena-

    VastaaPoista
  5. Kaunista taidetta! Tyttö innostui maalaamaan kun katseli taidettasi. -mm-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Oon siis saanut jonkun innostumaan maalaamisesta. Hienoa kuulla!

      Poista
  6. Virpi... nää on niin sun näköisiä. Ihana tuo "kotiinpaluu"

    Helena

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania tauluja! Täytyy kysellä sinulta, niistä muutamasta vähän enemmänkin :-) t.Johanna

    VastaaPoista
  8. Mukana arvonnassa :) -Vuokko-

    VastaaPoista
  9. Kommentoin livenä 😊. Arvonnassa mukana.
    -sr-

    VastaaPoista
  10. Arvonnassa mukana, peukut pystyssä!

    VastaaPoista
  11. Arvonnassa mukana. R.J

    VastaaPoista
  12. Mukana ollaan !Maarit

    VastaaPoista
  13. Aina yhtä ihastuttavia maalauksia!
    -Mirkku -

    VastaaPoista
  14. Mukana ollaan. Ja tietenkin eka palkinto mulle,vaikken tokaakaan luovuttais kellekkään :D
    Minä ajatttelin että ny se nainen on laittanu rajoitusta,ettei me anonyymit voida kommentoida .....
    olisin ylentäny sut maasta taivaaseen.... Kiva että tässä olikin jokin vahinko käynyt :D
    -Koo-

    VastaaPoista
  15. Vieläkin tykkään eniten noista koivuista. Arvonnassa mukana :-)

    VastaaPoista
  16. Huippuja!
    P. Pentti

    VastaaPoista
  17. minäkin nykyisin aina kurkin. :) ihastelen. niin silmä lepää näissä tauluissa/kuvissa!

    VastaaPoista
  18. Kauniita! Koivunrungot minun suosikkini. Ja aina ihastelen sitä, että löydät omaa aikaa taiteiluun. ---Leila

    VastaaPoista
  19. Ihania kortteja, käyttöä löytyy kyllä! Ilman muuta olen mukana arvonnassa. AM

    VastaaPoista
  20. Ihania & upeita taidonnäytteitä, sie oot Virpi tosi lahjakas!!!

    VastaaPoista
  21. Ihana arvonta! :) Ja ihanat nuo palkinnotkin!! :D Mukana tietenkin!

    VastaaPoista
  22. Wow! Ihania palkintoja arvonnassa. :) Osallistun! :) jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Kauniita! Mukana arvonnassa!-Aino

    VastaaPoista
  24. Mukana arvonnassa. -Terhi-

    VastaaPoista
  25. Mukana arvonnassa :) -eikku-

    VastaaPoista
  26. Hienoja! Kyllä olet taitava. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  27. Mukana arvonnassa. Aivan ihania töitä sulla!! :)
    T. ST

    VastaaPoista
  28. Mukana Arvonnassa- H-L.H

    VastaaPoista
  29. ihania kortteja!mukana arvonnassa.:)

    VastaaPoista
  30. Kauniita! Jos kerrankin minulla olisi arvonnan suhteen onnea...!

    VastaaPoista
  31. Vielä mahtuisi yksi ihana enkelitaulu
    T Jonna

    VastaaPoista
  32. Mukana arvonnassa.. Aivan ihania sinun työsi. ilo katsella! T; Liisa S

    VastaaPoista
  33. Kumpa arpa osuisi tälle teidän lasten pikkuserkulle ;) t: HennaH

    VastaaPoista
  34. Blogisi on uusi tuttavuus, mutta rakastuin ikihyviksi sun maalauksiin. Toivon kovasti, että onni olisi myötä. teekoo81(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  35. Innolla mukana! :) lasalmihe@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Ihania taideteoksia, palaan tuon tuostakin kurkkimaan, joko on ilmestynyt jotain uutta! -ML-

    VastaaPoista
  37. Arvontaan mukaan! Minun suosikkini tauluistasi on Haikeus. Jotain omaan mielenmaisemaan istuvaa :) -Mervi

    VastaaPoista
  38. Kauniita töitä sinulla. Korttipalkinto olisi kiva. Niillä voisi ystäviä ilahduttaa, jos raaskisi :).

    VastaaPoista
  39. Ihania ovat, mukaan arvontaan =)!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  40. Käyn täällä aina ihastelemassa. Korttejasi oon haaveillu ostavani.. jospa nyt arpaonni suosisi.

    VastaaPoista
  41. Muutamia kuukausia sitten löysin tämän blogin olisikohan ollut Ketunpesän välityksellä. Upeita töitä! Erityisesti "Näen rannalla riitettä jään" on upea. Toivottavasti onnetar suosii arvonnassa ; ) t. Päivi P

    VastaaPoista
  42. Mukana arvonnassa, kovin ovat eräs taulu ja kortit tuttuja! ;)
    Mymmeli81

    VastaaPoista
  43. Hei, mukaan arvontaa :) Pian toivottavasti seinälläni olisi yksi sinun tekemä taulu :)
    RiksuPiksu

    VastaaPoista
  44. Ihanat palkinnot,joista kumpi tahansa lämmittäisi kovasti mieltä (ja seiniä =D )

    VastaaPoista
  45. Ihania! Mukana. auringonkukka3@wippies.fi.

    VastaaPoista
  46. Mukaan arvontaan, ihania!
    isontalonpoikii@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Mukavaa että kommentointisi toimii taas :)
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  48. Minäkin mukaan kokeilemaan onneani! Ihania ovat teokset.

    VastaaPoista
  49. Kivoja kortteja! Lennu

    VastaaPoista
  50. Oli niin kiva löytää tää sun blogi viime syksynä käydä vilkuilemassa mitä oot maalaillu. Ihania tauluja! T: Sanna

    VastaaPoista
  51. OoooOh, niin mun tyylistä taidetta. Ois ihana lähetellä noita kortteja postcrossingissa maailmalle, joskin ihan kaikista en raaskis luopua :D
    kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Löysin blogisi jostain, oisikohan ollut Ketunpesän kautta. Aina välillää käyn kurkkaamassa mitä uuttä täältä löytyy. Minulla on maalausaihe-ehdotus. Haluaisin nähdä italialaisen kumpuilevan maalaismaiseman sypressipuineen, saisi siellä joku kivirakennuskin olla. Lämpimät sävyt, kellertävää ja okraa, ehkä vihreääkin tai jotain sinertävää, vaalea kokonaisuus kuitenkin. Ehkä polku tai tie jossain siellä. Aika suureksi vielä kuvittelen taulun. Tällaisen maalauksen haluaisin itselleni ja tuota pariisilaistyötä katseltuani tiedän että sinulta se onnistuisi. Jos olisin rahoissani, tilaisin sellaisen, nyt vain tämä ehdotus. Voihan tietysti käydä niinkin että rahaa löytyy yhtäkkiä jostain jos jotain on pakko saada. :)

    Suvi

    VastaaPoista
  53. Suvi, tämän taulun maalaan ihan varmasti! Kiitos ideasta tai kiitos, kun täsmensit mun ideaani. Nimittäin näin viime yönä unta, että oltiin Sloveniassa ja Italiassa. Olemme käyneet siellä viisi vuotta sitten. Uni oli ihan toden tuntoinen ja kun heräsin, heräsi matkakuume! Päätin, että maalaan taulun tuolta reissulta, mutta en ollut ehtinyt päättää vielä kuvakulmaa, mutta sinä kerroit sen:)!

    VastaaPoista
  54. Säännöllisen epäsäännöllisesti käyn täälä kurkkimassa ja ihailemassa kättesi töitä! Kylläpä piristäisi pakkaspäiviä jos arpaonni suosisi!

    VastaaPoista
  55. Arvontaan. Joskus aina käyn ihailemassa töitäsi. T: Susanna

    VastaaPoista
  56. Ensimmäistä kertaa eksyin tänne. Täytyypä tutustua tarkemmin tekemääsi taiteeseen!

    VastaaPoista
  57. Arvonnassa mukana! Aikaa ihanaa tekstiä kirjoitat.."ja tuuli vinkuu korvieni välissä vieläkin..". Nautin noista kuvista; yhdeksän lapsen äitinä olet todellakin tarkastellut aihetta läheltä. Kuinka olenkaan monesti ehtinyt toivoa, että kunpa olisin saanut laulun tai maalaamisen lahjan. Kanavan, jolla tuoda ulos omaa sisäistä maailmaansa. Siksi kai olen pienestä asti kirjoitellut kirjeitä ja silläkin on vuosien saatossa vältetty varmaan monet terapiat :) minni42@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos näistä sanoista! <3 Uskon tuon, että kirjoittaminen on sinulle samanlainen kanava, kuin maalaaminen minulle. Koen, että minulle maalaaminen on onnellisuuden palapelissä yksi tärkeä palanen.

      Poista
  58. Aika mahtavia kortteja :) Tykkään... -kada

    VastaaPoista
  59. Toivottavasti ehdin mukaan arvontaan. :)Aivan ihania ja kauniita kortteja. Kiva, kun järjestit tällaisen arvonnan!★
    T: Koivutar
    luumunkukka @ luukku.com (kaikki yhteen)

    VastaaPoista
  60. Kiva, että löysti napin, jolla kommentit tulevat. Käyn aina joskus katsomassa tätä blogiasi ja kerran olisin halunnutkin viestittää, mutta se ei onnistunut. No, nyt voin laittaa tiedon, että tulin katsomaan työkaverin suosituksesta ja sen jälkeen olen palannut aika ajoin. Tykkään todella paljon töistäsi. Niissä oikein silmä lepää ja tulee hyvä olo. Tämän olisin halunnut sanoa ilman arvontaakin :D .

    Koska nyt on tuo arvontakin, niin totta kai haluaisin tulla siihen mukaan.

    T: Tavis-Maaria

    VastaaPoista
  61. Hienoja, puhutteleviä kortteja!
    kirsti.p46@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!