Joka ilta ja joka aamu saan ihastua siihen samaan; auringonlaskuun ja auringon nousuun. Kesällä siis ehdin usein nähdä samoilla silmillä niin laskun kuin nousunkin, sillä en meinaa malttaa mennä nukkumaan. Yritän metsästää tauluihini niitä nousujen ja laskujen tunnelmia. Yks ilta oli erikoinen ilma; satoi vettä ja paistoi. Taivas oli kuin purppuran värisessä tulessa. Onneksi mieheni ymmärtää myös näiden laskujen päälle tai ehkä hän ymmärtää enemmänkin sen päälle, että auringonlaskut ovat minulle tärkeitä. Hän hoputti minut äkkiä autoon ja ajeli peltoaukealle, jotta saisin kuvata auringonlaskua äkkiä, ennen kuin on myöhäistä. Vettä satoi ja minä kuvasin auton ikkunaa aukaisten ja välillä huppu päässä hiippaillen.
Meillä ei ole meren rantaa, mutta onneksi on lakeus.
Minä iloitsin, että maalattavanani on auringonlasku lakeudella. Samana iltana se sai hiukkasen verran samoja sävyjä.
