Habitare oli ihan huippu juttu! Viisi päivää ihmisvilinää ja
juttelua oli tosi mukavaa, mutta olimpa poikki sen jälkeen! Minusta
tuntui, että minun, mettäläisen, sydän takoi kiivaampaa tahtia vielä viikon
ajan kotioloissakin. Sitten laskeuduin taasen kotiarkeen, keinutuoliin, takkatulen ääreen.
Seuraavat messut ovat
Seinäjoen käsityömessut, mutta sinne menen tänäkin vuonna vain asiakkaaksi. Messut ovat tänä perjantaina-sunnuntaina.
Aion mennä nyt heti, kun messuportit aukeavat, sillä lauantaipäivälle minulla on suunnitelmia, joista kerron postaukseni lopussa. Lauantai-iltana tapaan muutaman serkkuni ja muita mukavia naisia kotiseudultani:). Sunnuntaina jo lennän lomalle:)!
Minä kierrän messut yleensä sillä mielellä, että mitä kivaa
käsillä tekemistä sieltä voisi löytyä, mitä tehdä yhdessä lasten kanssa.
Yleensä aina löydämme jotain uutta, mistä innostua. Joka kerta messuilta ostan
myös jotain pientä ihanaa nukkekotiimme. Kierrän messut myös jo vähän joulukin mielessä. Aika usein löydän jotain... Messuilla on perinteiseen tapaan Paapo. Käyn joka kerta ihailemassa heidän tuotteitaan messuilla, minäkin, vaikken käsitöitä juuri osaakaan tehdä. Paapon Anne kertoi, että käsitöitä tehdään tällä hetkellä todella monipuolisesti. Vanhoja tekniikoita opetellaan uudelleen ja tekniikoita ja materiaaleja yhdistellään rohkeasti. Tänä vuonna pinnalla on erityisesti makrameet, kirjonta ja ristipistot. Puiset reikälevyt ovat nyt ehdoton hitti. Niillä voi tehdä esimerkiksi heijastimia, koruja ja koristeita. Olen aika varma, että meidän tytöt innostuvat näistä.
Aion vierailla myös Suomen Taidetarvikkeen osastolla. Se on Seinäjokinen yritys, josta minä hankin tiettyjä tarvikkeita taiteiluuni. Painometallit haen heiltä ja muitakin kullanhohtoisia maaleja. Meillä on Suomen Taidetarvikkeesta myös muutama ihana nukke!Perjantaina Taidetarvikken osastolla Marika KK Art demoilee tekstaamalla erilaisia tusseilla ja pilotkynillä.
Nyt launataina 6.10. klo 10-14. ( ja sopimuksesta myöhäisempäänkin) on avoimet over
Riikedesign:n studiolla, Seinäjoella, Lastausväylä 2 B 8.Teen siellä
töitä lauantaipäivän. Studiolla on esillä ja myynnissä Riikedesig:n tähtiä ja
muita piensisustustuotteita ja minun taidettani. Tuuppa moikkaamaan ( ei minkäänlaista ostovelvoitetta) tarjoan kahvit ja suklaata!
Kotiuduimme aamu viideltä. Emme menneet heti nukkumaan, sillä kotipihan omenapuu oli alkanut kukkimaan. Olikohan siinä minään muuna kesänä ollut noin valtavasti kukkia? Ihailimme sitä hetken ja kiertelimme pihalla ennen unta. Tuoksui ihanan raikkaalle, Suomelle! Ruoho oli pitkää, raparperi rehotti ja pensaat. Oli valoisaa, jopa kirkasta. Kylläpä Suomen kesä on ihana ja varsinkin kesäyöt! Vielä hetki sitten tunnelmoimme pimeistä, lämpimistä illoista Budapestissa.
Koska sain viime kesän Espanjan reissujen blogipostauksista paljon kivaa palautetta ja jotkut ovat jopa toteuttaneet reissun sinne kirjoitukseni innostamana, kirjoitan tästäkin reissusta pari juttua. Jos suunnittelet matkaa Budapestiin, niin tässä on joitain vinkkejä, missä meidän mielestämme kannattaa käydä. Kerron tietysti erityisesti lapsiperheen näkökulmasta.
Valitsimme matkakohteeksemme Budapestin siksi, että olimme käyneet siellä aiemmin ja ihastuneet kaupunkiin. Edellisen reissun postauksen voit lukea täältä. Sillä kertaa reissu oli aikuisten, eli minä, mieheni ja ystäväpariskuntamme. Silloin puhuimme, että tämä kaunis, historiallinen kaupunki olisi kiva näyttää joskus lapsillemmekin. Ajatus jäi kytemään. Päättelimme myös, että Budapsetissa pitäisi olla kesä pidemmällä ja lämpimämpää kuin Suomessa. Myös lentolippujen edullisuus innosti tähän kohteeseen. Varasimme matkamme jo joulun alla. Silloin oli Norwegianilla edullisia lentotarjouksia Budapestiin. Annoimme lapsille "matkalahjakortit" joulupaketissa.
Vuokrasimme samoihin aikoihin Booking.com:n kautta ison kämpän Pestin puolelta, aika lähetä keskustaa, Corvinista. Sinne pääsee kätevästi keskustasta joko metrolla tai ratikalla. Vuokraa ei tarvinnut maksaa ennakkoon, vaan vasta sitten, kun avaimet luovutettiin meille. Tämä lisäsi turvallisuuden tunnetta, sillä on aina riski vuokrata kämppä netin kautta. Muutama päivä ennen lähtöä viestittelimme vuokranantajan kanssa sähköpostilla.
Kun matka oli tiedossa, alkoivat lapsemme kerätä ostosrahaa kotitöillä. Unkarin rahayksikkö on Forintti (HUF). Kylläpä siinä tuli rikas olo, kun eurot vaihdettiin Forinteihin. Siinä liehuteltiin tonnisia. 1e on noin 300 forintia, eli tonnin seteli sisältää n. 3 euroa. Vaihdoimme vähän rahaa jo Suomessa, vaikka tiesimme, että Budapestissä rahan vaihtamien on huomattavasti kannattavampaa. pankkikorttikin toki käy melkein joka paikassa, mutta vuokra piti maksaa käteisellä.
Lähdimme reissuun melkein heti, kun kesäloma alkoi. Ostimme lentoasemalta kaikille liput, jolla pystyimme matkustamaan koko reissun ajan julkisilla ajoneuvoilla. Budapestissähän on todella hyvä julkisen liikenteen verkko; metro (kolme eri metroreittiä), ratikka ja bussit. Kaikkia näitä käytimme ja joka päivä liikuimme johonkin päin. Alussa julkisilla kulkeminen vähän stressasikin, jos bussi oli vaikka valmiiksi jo täysi ja me ahtauduimme isolla porukalla sisään. Koko ajan me vanhemmat ja isoimmat lapset pidimme silmällä ja käsistä kiinni pienimpiä, että kaikki varmasti pysyvät mukana. Tai kun metro pysähtyy niin hetkisen ja ovet paukahtavat vauhdilla kiinni, niin olimme tarkkoina, että varmasti jokainen ehtii sisään. Lapsemme ovat kyllä sen luonteisia, että pysyttelevät meidän aikuisen lähellä. Budapestissä lapsille annetaan julkisissa aika herkästi istumapaikka.
Kotimme sijaitsi ison, monikaistaisen tien (nimesimme sen paikalliseksi Mannerheimintieksi) varrella. Sen lähistöllä olivat sekä poliisi- että ambulanssiasemat. Voi mahdoton, miten usein niiden ulina kaikui meidän korviimme. Jotain hyvääkin siitä ulinasta täytyy seurata. Oman kotimme lähistöllä menee iso tie. Siitä kuuluu hälyytysajoneuvon ääni ehkä kerran kuussa. Kun ulina kuuluu, pienimmäiset syöksyvät sisälle pelokkaina. Nyt he varmasti tottuivat näihin ääniin. Ensimmäiset yöt nukuin huonosti liikenteen melun vuoksi. Moottoripyörien äkäinen kiihdytys ja hälyytysajoneuvojen ulina herättivät minut useamman kerran yössä. On sitä niin täällä kotikorvessa tottunut nukkumaan hiljaisuudessa. Lapset olivat kai niin väsyneitä kaikesta uudesta, ulkoilmasta ja kovasta kävelystä, että nukahtivat nopeasti ja nukkuivat sikeästi.
Kotimme oli ihan siisti ja sopivan iso. Talossa oli korkea huonekorkeus ja kauniit ikkunat, joissa oli leveät ikkunanlaudat. Asuntomme sijaitsi neljännessä kerroksessa. Talossa oli neljä makuuhuonetta, kolme vessaa ja kaksi suihkua. Jopa kaksi sänkyä jäi ylimääräiseksi. Yksi vessa jäi myös käyttämättä, kun se valutti vesiään lattialle. Kodissa oli myös pyykkikone, mutta ei tiskikonetta. Keittiövälineistö oli osin puutteellista, joten päättelimme vuoranantajan ajattelevan, ettei kodissa juurikaan kokata. Me kuitenkin toisinaan koitimme kokkailla, vaikka Budapestissa on edullista syödä myös ulkona.
Kun juntti löytää lähistöltä Lidl:n...
Jonkin verran tuli Mc Donaldsiakin valitettavasti kannatettua, mutta muissakin ravintoloissa söimme. esim. Trofea Grill on paikka, jota voin suositella.
Viimeksi löysimme tämän ravintolan jonkun suomalaisen matkabloggaajan ansiosta. Tässä ravintolassa on buffetpöytä ja tarjottavaa on todella paljon. Liharuokia on melkoinen valikoima. Siitä voi valita itselleen sopivan pihvin tmv, ja antaa kokille paistettavaksi. Paljon muitakin ruokia on tarjolla, esim. Sushia, jota osa lapsistamme maistoi ensimmäistä kertaa.
Salaattejakin oli mukava määrä. Jonkun lihan pippuri tai chili oli niin tulista, että minulla meinasi henki salpautua. Lapset olivat huolissaan, kun luulivat minun itkevät ja melkein itkinkin, kun koko suu oli ihan tulessa. Jälkiruoat lievittivät tuskaani, joten otin oikein ison annoksen tuulihattuja ja jäätelöä. Siitä syystä en hoikkunut reissussa yhtään, vaikka olisin sen sallinut tapahtuvan. No, en voi syyttää tätä yhtä annosta, vaan joka kulmalla oli vielä italialaistyyppistä jäätelöä ja minä, joka en edes jäätelöstä pidä, sorruin niihin. Olivat niin herkullisesti esillä ja maksoivat vain 0,50- 1e kappale ja olivat joissakin paikoissa niin isoja, etten jaksanut syödä kokonaan.
Budapestissa oli reissumme ajan todella hyvä sää. Aurinko paistoi ja asteita oli 27-31 välillä. Teki mieli uimaan. Viime reissulla Budapestissa kävimme keskustan kylpylässä. Sinne suositusikäraja on 14 vuotta, joten se ei olisi meitä palvellut. Onneksi löysimme Margitin saarella olevan vesipuiston. Vietimme siellä koko päivän ja tykästyimme niin, että menimme muutaman päivän päästä uudelleen. Senkin altaiden vesi tulee kuumista lähteistä. Puistossa oli monta eri allasta, useimmat lämpimiä. Lapset tykästyivät erityisesti aaltoaltaaseen ja vesiliukumäkeihin.
Margitin saari on kaunis paikka, iso viihtyisä puistoalue. Siellä on yksityisautoilu kielletty, joten sekin tekee saaresta niin rauhallisen. Saari on saanut nimensä Unkarin kuninkaan tyttären mukaan. Siellä on aikanaan ollut myös luostari, jonka kirkon raunioita on siellä yhä jäljellä.
Saaren ympärillä kiertää hyvät pyörätiet, jonka toinen kaista on tarkoitettu juoksijoille. Sen pinta on juoksemiseen sopivaa, kumimaista mattoa. Lenkkeilijöitä oli siellä todella paljon.
Margitin saarella on ruusutarhoja ja lampia, joissa uivat kilpikonnat, kalat ja sorsat. Lasten mielestätämä oli ihana paikka. Vietimmekin siellä useampana päivänä kiireetöntä aikaa.
Seuraavassa posauksessa aion kertoa Kirppareista, vaatekaupoista, Budan linnasta ja kodittomuudesta
Olin taulujeni kanssa yleisötapahtumassa. Siinä tauolla lukaisin sähköpostini. Oli tullut viestiä mieheltä, joka kirjoitti mm. näin:
"Kerron nyt mitä kuulin vaimolta tässä keväällä. Ihan olimme tuossa arkisissa askareissa ja vaimo siinä yhtäkkiä sanoi " haluan sitten maalauttaa Mäkisen Virpillä 50v. lahjaksi taulun, jonka aihe on, Oi katsohan lintua oksalla puun " . Tietenkin tallensin sen muistiin, mutta samalla ajattelin, jaksanko odottaa vielä n. 9,5v.
Vaimoni seuraa sinun blogeja ja näyttää aina minulle niitä. Hän kävi nyt vasta Hki:ssä ja ilmeisesti siellä päin oli jokin näyttely, siitä hän ainakin puhui. Onhan ne sinun maalaamat taulut jotenkin sellaisia, joita ei monesti näe, ne ovat kyllä vaikuttavia. Päätin tilata taulun heti, mietin samalla, miten saan tilattua, niin etttä se tulisi lahjana ja yllätyksenä, vaikka Äitienpäiväksi."
...Yksi asia on merkittävä, hänellä on suuri sydän. Hän on kaunis ja aivan ihana ihminen, tärkein ihminen minulle."
"...ajattelin sitten kokeilla, pystynkö vaimolta salaa tilaamaan tämän."
Luettuani tuon viestin, minulle tuli kyyneleet silmiin. Vähän nieleskellen jatkoin taulujeni esittelyä. Niin kauniisti hän kirjoitti vaimostaan ja halusi yllättää hänet. Tietysti minä lupasin maalata sen taulun ja tietysti äitienpäiväksi, vaikka meinasi kiire tulla.
Pyysin muutamia kuvia heidän kodistaan, jotta näkisin kodin tyyliä ja sen perusteella maalata tyyliin sopivan. Heillä oli erittäin kauniisti, romanttisestikin sisustettu koti, joten linnun laulupuihin tietysti laitoin muutamia kiehkuroita. Mietin tuota laulua, josta he halusivat taulun teettää. Minun mielessäni sen laulun lintu on musta, ehkä mustarastas. Kun laitoin kuvaa kommentoitavaksi, tämä mies sanoi, että hänellä tulee taulun linnusta mustarastas mieleen. He ovat sitä vaimon kanssa kuunnelleet nyt muutamina iltoina.
Kun mietimme, lähetänkö taulun vai tuonko johonkin lähemmäs, niin tämä mies toivoi, että jos toisin taulun itse, niin olisi kunnon yllätys. Niinpä ajelin heidän kotiovelleen ja myönnän, että jännitin ihan sikana. Pelkäsin, että jos se vaimo on yöpaidassaan jo on ihan nolona, kun vieras hönkäisee sisälle. Eniten pelkäsin sitä, ettei hän pidäkään taulusta. Taulu lahjaksi on aika iso riski. Olin valmistautunut ottamaan taulun takaisin (vaikka mua ois niin säälittänyt se mies, jos vaimo ei olisi pitänyt lahjastaan) tai muuttamaan häiritseviä kohtia tmv.
Yllätys onnistui:) Näin vaimon ilmeestä, että hän aidosti piti taulusta heti, vaikka oli hämmentynyt vierailustamme. Olin helpottunut.
Sain parin päivän päästä viestin:
" Pikkuhiljaa alan toipua lauantain yllätysvierailusta. Yllätys oli kyllä täydellinen, en olisi koskaan osannut kuvitella, että kesken arjen leipomusten tulen sillä tavalla yllätetyksi.
Kun huomasin, että tulet autosta taulun kanssa, oli ensimmäinen ajatukseni: "Apua, ei voi olla totta ja minä täällä arkirytkyissä, leivontamyssy päässä..." Siinä leivontamyssyä päästä kiskoessani sanoin miehelleni: "Et oikeasti oo teettänyt SITÄ taulua!" ja samalla kyllä tiesin, että juuri niin hän on tehnyt. Sillä sellainen hän juuri on, rakas mieheni.
Syy siihen, miksi olen halunnut taulun aiheesta "Oi katsohan lintua oksalla puun", on se, että niin usein arjen huolien ja väsymyksen keskellä unohtuu, että elämänsä voisi elää kuin lintu.
Kuin lintu, joka ei huomisen huolista huokaa, vaan laulaen Luojaansa kiittää
-ja silti ei puutetta kärsi.
Olen kokenut, että tarvitsisin taulun muistuttamaan itseäni tuosta laulusta, joka on lempilauluni.
Ja nyt minä sellaisen taulun sain! Taulun, jonka nähdessäni alkaa laulu soimaan mielessäni
ja muistan, miten paljosta saan olla kiitollinen elämässäni.
Muistan, miten turhista asioista mieleni joskus kantaakaan huolta ja murhetta.
Mitä enemmän taulua katson, sitä ihanammalta ja omemmalta se tuntuu.
Kun katson taulua, mieleni valtaa todella levollinen ja onnellinen olo.
Sen täytyy siis olla niin täydellinen, kuin mahdollista on.
Lämpimät kiitokset ja halaukset Sinulle, että olet noin ihanan taulun maalannut! "
Tämä yllätyksen valmistelu sai minut onnelliseksi ja sen miehen onnelliseksi ja yllätyksen paljastettua siitä onnelliseksi tuli se vaimo. Tällaista pitäisi olla paljon enemmän, siis vaivan näköä toisen eteen. Se voi olla jotain ihan pientäkin, mutta varmaa on, että se lisää onnellisuutta.
Siispä haastan sinut tekemään jonkun yllätyksen tai näkemään jollain tapaa vaivaa läheisesi eteen. Se voi olla jotain ihan pientäkin.
Ihanista kevätpäivistä nauttien ja ulkona maalaillen Virpi
ps. Heimoartkuvasivideontaulun tuomisesta. Käykäähän katsomassa.
Usein minulta kysytään, että kumpia maalaat mieluummin, omia aiheita vai tilaustauluja. Minä tykkään molemmista. Niiden välinen tasapaino on parasta. Tarvitsen omia aiheita ja sytyn niistä, mutta miten paljon köyhempi aihepiirini olisi, ellen saisi aiheita toisilta. Kun maalaan toiselle taulua, ajattelen häntä ja eläydyn hänen tilanteeseensa, mutta samalla käyn läpi omia tunteita ja tunnelmia. Niitäkin jää tauluun. Siksikään ei koskaan synny kahta samanlaista taulua. En tykkää kopioida edes omia maalauksiani.
Tilaustaulujen tekemisessä on sellainen kiva lisä, että pääsee vuorovaikutukseen toisen kanssa. Tilaustauluja suunnitellessa on syntynyt monta mukavaa keskustelua. Olen kuullut monta elämäntarinaa. Olen saanut maalata monta perhettä, pariskuntaa, lasta, järvenrantaa, meren selkää, mummolan rakennusta, koivukujaa... Monta tyyntä tunnelmaa, monta muistoa matkoilta.
Tämä taulu kertoo tilaajaperheelle rakkaasta harrastuksesta ja tällaista maisemaa näkyy heidän ikkunastaankin. Värit tauluun valittiin kodin sisustuksesta.
Tämä tilaustaulu on lahja isovanhemmille. Tässä on lastenlapset (rivi serkuksia) keijuina ja peikkoina kuvattuna.
Tässä eräs pariskunta, joka kihlautui tunturimaisemissa.
Muistan, että ensimmäisiä tilauspiirustuksia tein jo ala-asteella. Yläasteella se oli jo urakointia. Aiheet olivat kovin yleviä;), kuten sivuprofiileja ihannemiehistä. Tilaaja kertoi toivoiko piirrustuksen miehelle vaalean pystytukan takapiiskalla (Mattinykästyyliin) vai tummat niskakiehkurat (muistanette 90 luvun muodin?). Siihen sitten kivipestyn farkkutakin kaulukset pystystyyn tai nahkarotsin ellei jopa piloottitakin. Palkkaa en näistä tilaustöistä saanut, enkä kaivannut. Olin aika otettu, että niitä tilattiin. Yksi varjopuoli kuitenkin tässä oli se, etten muistanut kuunnella tunneilla, sillä keskityin tilaustyöhön, joka piti saada valmiiksi ennen seuraavaa välkkää. Seuraavalla välkällä sain ohjeet seuraavaan työhön ja taas kului yksi hissan tunti kuin lentämällä.
Reilu kahdeksan vuotta sitten aloin tekemään enemmän tilausmaalauksia. Olin pidemmän jakson sairaalassa. Jouduin sinne vaakatasoon, etteivät kaksosvauvat olisi syntyneet liian aikaisin. Silloin minulla oli hyvin aikaa piirtää ja maalata. Maalasin omia aiheitani, mutta silloin tällöin niitä tilasivat vieruskaverini, joku henkilökunnasta sekä ystäväni. Sain paljon positiivista energiaa näistä tilauksista. Silloin maalasin paljon enkeleitä.
Hassua, että kun kaksoset syntyivät, maalausintoni vain kasvoi. Sehän oli elämäni hektisintä aikaa. Meillä oli monta pientä lasta, mutta aina löysin jonkun pienen hetken maalaamiselle. Ehkä se aina on niin, että aikaa löytyy siihen, mitä todella paljon haluaa tehdä. Minä keskityin lasten hoitoon ja maalaamiseen. Koti ei tainnut silloinkaan olla viimeisen päälle järjestyksessä eikä kaapit ojennuksessa. Nyt meillä on siihen nähden hyvin rauhallista, vaikka perhe on kasvanut tuosta kahdella lapsella. Maalausinto on jatkunut ja näyttää jatkuvan. Siivousintoa ei edelleenkään. Tänään kylläkin olen imuroinut ja luutunnut ja vähän loikkinut lumihangessa, kun sitä nyt tälle talvelle eka kerran tuli ihan kinoksiksi asti.
Tässä näkyy kulmaa pariskuntataulusta. Sain tämän valmiiksi viime viikolla. Se on päässyt jo seinälle.
...sain juuri kuvan heiltä. Huomaatko maalauksesta enkelin?
Tänään olen myös viimeistellyt tätä tilaustaulua, johon on hahmoina erään perheen tyttöset ja pieni koira. Minulla on keskeneräisenä kaksi muutakin "rakkaat lapset" tilaustaulua. Lähdempä jatkamaan niitä.
Mukavaa viikonloppua ja -hiihtolomaa niille, joilla sellainen nyt alkaa! t. Virpi
Yksi päivä ystäväni käväisi meillä. Hän kertoi, miten heidän kodissaan on ollut jo pidempään sellainen tapa, että joka ilta jokainen sanoo kolme hyvää asiaa siitä päivästä. He ovat näin kuin huomaamattaan lisänneet tyytyväisyyttä elämään. Heidän lapsensa oikein odottavat sitä hetkeä illasta. Heidän esimerkkinsä innoitti meidätkin kokeilemaan samaa. Emme ole muistaneet tai häsellyksessä joutaneet joka ilta tähän, mutta aika usein olemme. Välillä monena iltana peräkkäin. Minusta on hellyttävää, kun joku pikkusista kysyy, että voitasiko me sanoa tänään ne kolme hyvää asiaa. Niinä iltoina todellakin voidaan.
Asiat ovat pieniä. Toisinaan häviävän pieniä, minullakin. Mutta sellaista päivää ei ole, ettei niitä löytyisi. Tänä iltana yksi tytöistä mm. mainitsi, että "se, kun äiti antoi meidän sekoitella lääkkeitä." Eivät ole sekakäyttäjiä, vaan leikkivät lääkäriä ja tekivät tomusokerivesiseosta lääkkeiksi. Annoin, vaikka olin päättänyt sokerittomuuden laajentamisesta koskemaan myös muuta perhettä.
Minun yksi kolmesta hyvästä oli, että käväisin So-bloggareiden tapaamisessa, vaikken olisi millään joutanut. Olin vain hetken, mutta osasin tehdä pienen pillihimmelin. En olisi uskonut itsestäni. Sillä, kuten maalauksistani näkyy, olen suurpiirteinen ihminen. Näpertelyyn sormeni ovat liian nakit. Tai ehkä se johtuu siitä, että aivoni eivät tahdo tehdä mallin mukaan. Haluaisin aina soveltaa. Se on hyve ja pahe. Esimerkiksi toisinaan leivonnaiset onnistuvat tosi hyvin (mutten pysty antamaan reseptiä). Toisinaan ne eivät todellakaan onnistu. Aivoille olisi varmasti kehittävää, jos välillä tekisi ihan malin mukaan. Eikö sitä väitetä, että esim. legorakennelmat ohjeista kehittävät matemaattista älyä tai kehittävät hahmottamista. Siinä ois minulle työsarkaa, ainakin paikan hahmottamisessa. Suuntavaistoni vuoksi olen aina vähän eksyksissä. Mutta, jokataupauksessa jonkinlaisen himmelin sain aikaan ja ohjeitten mukaan. Kiitos Saltunraitin Anna ja Meidän kotiin Jenni ja Sinooperi. Innostuin tästä ja luulen, että saan innostettua muutaman tyttönikin. Ihania kampauksia toteutti Ideataskun Niina, mutta minä viivyin vain niin pienen hetken, etten ehtinyt ottaa kampausta.
Ohjeiden mukaan tekemälläkin voi keksiä jotain omaa jujuja mukaan. Mutta jos on suurpiirteinen, luomisvimmainen, voimakas halu tehdä omalla tyylillä täytynee itse eniten kuunnella sitä puolta. Taiteessa pitää luoda omaa, ei plagioida. Ei plagiointi ole fiksua käsitöissäkään, jos myyntiin tekee. Siis, että kopioi toisen idean kuosissa tai mallissa ja alkaa tehdä myyntiin. Sitä tapahtuu silti hämmästyttävän paljon. Jos on taiteellista taipumusta kopiointi on aika helppoa, mutta silloin ei voine olla aidosti ylpeä omasta tekemisestään?
Itselleni on tärkeää tehdä juuri omanlaista taidetta. Kannustan siis kaikkia taiteesta kiinnostuneita taiteen tekemiseen, mutta sanon, että löydä oma, omintakeinen tyylisi. Vaikka omassa tekemisessä olisi eväitä ihailemaltasi taitelijalta, laita siihen jotain omaa, erilaista juttua mukaan. Voit vaikka miettiä, millaisia piirustuksia tai maalauksia teit lapsena tai nuorena. Mikä aihepiiri innosti tai mitkä värit kiehtovat sinua, mikä voisi olla se sinun juttusi. Erottumalla ja kuuntelemalla sisintä - löytyy se, mikä ei ole vain hetken juttu. Se, mikä kantaa ja vie pitkälle. Jos siis mietit, että huvittaisi kokeilla maalaamista, niin kannattaa kuunnella itseä ja antaa mennä. Se on mukavaa ja rentouttavaa.
Niin, mitä ne kaksi muuta hyvää mun päivässäni olivatkaan? Se, että lapset leikkivät sopuisasti illalla sitä (sokerilituku)lääkäriä ja että tehtiin päivällä yhdessä hyvää ruokaa, vaikkei se mennyt ihan ohjeiden mukaan. (Hyvää ruokaa tarkoittaa myös, ettei se palanut uunissa.)
Olin pienenä aika ujo. Kotona en tietystikään ollut ujo, vaan sain kuulla usein isosta äänestäni. Vieraita aikuisia kohtaan olin ujo. Vastasin hyvin hiljaisella äänellä, jos joku kysyi minulta jotain. Silti en ole ujo esiintymään. En ole ikinä ollut. Vaikka jännitän, niin pystyn ihan helposti pitämään puheen. Muistan elävästi ekaluokalla, miten hiljainen olin, mutta pystyin ihan helposti puhumaan luokan edessä. Kasvun myötä ujous väheni, rohkeus lisääntyi. En pidä nykyisin itseäni juurikaan ujona, mutta joku ujous minun sisälläni silti on.
Se on vaivannut minua viime päivät, olenhan nyt asiakaspalvelutehtävässä. Koen, että minun pitäisi olla reippaampi. Minua hävettää, kun ihmiset katsovat taulujani, vaikka olen hyvin mielissäni, kun joku kehuu niitä kauniiksi. Menen kehuista ihan sanattomaksi, vaikka epätoivoisesti yritän keksiä jotain sanottavaa. Minä, joka olen kuitenkin muuten puhelias. Toisinaan liiankin puhelias.
Muutama vuosi sitten, kun taulujani ostivat tuttavat ja heidän tuttavansa, aloin miettiä toiminimen perustamista. Keskustelin siitä taiteilijaveljeni kanssa. Selitin veljelleni etten kuitenkaan laita taulujen kuvia faceen. Se olisi liian noloa. Siinä olisi myös se vaara, että joku ajattelisi minun ajatteleva olevani jotain. Veljeni kuunteli rauhallisesti hymyillen ja selitti, että jos aiot tänä päivänä tehdä tällaista työtä niin sinun täytyy näkyä somessa.
Sen keskustelun jälkeen ylitin häpeäkynnykseni ja latasin yhden tauluni kuvan Facebookkiin ja häpesin! Olin ihan naama punaisena ja veranpaineet kaakossa. Siitä se lähti. Perustin pian Keltaiselle keinutuolille oman facebooktilin ja aloin kirjoittaa blogia. Hyvin harvoin nykyisin ehdin miettiä, että mitähän minusta ajatellaan. Elämä on liian täyttä itsensä miettimiseen. Paitsi tulipahan vaan mieleen, näinä muutamana päivänä Gallerian ts. pop up kaupan pitäjänä:)
