#blogi

Taideillan tunnelmissa yhä

Syyskuu oli oikein toiminnan kuukausi. Olin monessa jutussa mukana, että olen ihan täynnä intoa ja jonkin verran väsynyt. Tapasin kuukauden aikana valtavasti ihmisiä ja sain kertoa taitestani, työstäni.
Maalaamaankin ehdin, vaikkakin vähemmän, kun tavallisesti. Nyt olen lähinnä linnoittautunut kotiin ja kuljeskelen collareissa, joiden lahkeissa on maalin roiskeita. Maalailen nyt tilaustauluja, joita on aika paljon. Saan pitää vähän lomaakin tiiviin syksyn vastapainoksi.

Viime viikon perjantaina ajelin Ouluun. Matkalla vein yhden suuren tilaustaulun aivan ihanaan kotiin, jonka ikkunoista näkyy kauniisti peltoa ja metsää. Oli mukava nähdä, miten hyvin taulu sopi kodin väreihin ja ikkunasta avautuvan metsän väreihin. Kun taulu pääsee seinälle, se näkynee instagramissa täällä Honkainkeskella nimisellä tilillä. Olen itse seurannut tämän kauniin ig-tilin kuvia jo pitkään.



Matkalla vein toisenkin taulun, merimaiseman uuteen, nättiin kotiin Raaheen. Samalla kävin isäni kanssa purkamassa näyttelyn Kahvila Hipusta.



Oulussa pystytin sitten näyttelyn taideiltaa varten. Onneksi siskoni ja toisen siskon poika tulivat auttamaan taulujen ripustamisessa! Osa tauluista tosin jäi vielä joksikin aikaa kahvila Pihan seiniä koristamaan.

Kahvila Piha oli erittäin onnistunut valinta taideillaksi. Takuulla järjestämme uudelleen taideillan joskus tuolla. Kahvilan akustiikka oli todella hyvä musiikille. Henna-Mari lauloi todella kauniisti ja Emilia Soranta säesti taitavasti. Musiikki oli oli siis todella tasokasta! Laulutkin olivat juuri niin ihanan kaihoisia syyslauluja, kuin voi olla. Ihan liikutuin niitä kuunnellessa. He lauloivat mm. Syksy on saapunut kaupunkiin, Lapin kesä, On suuri sun rantas autius....
Näiltä naisilta on ilmestynyt yhteinen levy, Katseeni kohotan, jota voi tilata Täältä. Meillä on tuo levy soinut ahkerasti. Minä houkuttelin heitä tekemään seuraavaksi kaiholevyn. Sellaiset laulut uppoavat minuun ja oletan, että aika moneen muuhunkin. Toivottavasti innostuivat levyn tekoon!

Nautin todella paljon Oulun taideillasta ja oli mukava jututtaa ihmisiä. Merkittäväksi koin, että sattumalta kahvilassa oli pariskunta, jota en lainkaan tuntenut, mutta jonka kanssa juttelin. He ostivat myös pari taulua minulta.  Myöhemmin selvisi, että tämä mies on pikkuserkkuni!

Oulusta minulla ei valitettavasti ole kuvia, sillä kamerani WIFI lakkasi toimimasta, joten jouduin viemään sen huoltoon.


Olen lisäillyt muutamia uusia tauluja ja kortteja Verkkokauppaani. Nyt on pari akustiikkamaalaustakin päässyt kauppaan. Niitä teen pääasiassa vain tilauksesta.


Vähän olen jo joulufiiliksellä, sillä sivuilta löytyy nyt uusi tuoteryhmä: Joulu. Vuoden 2018 vuosikalenteri ilmestyy lähiviikkoina ja uusia joulukortteja myös. Uusia pieniä enkelitauluja on myös tuloillaan.

ps.
Tästä pääset lukemaan ihanan sisustusblogin, Kotini on helmeni, postausta akustiikkamaalauksistani. Mukana on myös alekoodi -15% kaikista verkkokaupan tuotteista. 


Zalka ja Pika

Olen kerran käynyt Sloveniassa. Siitä on pian kymmenen vuotta, kun kävin siellä mieheni ja tyttäremme Pajun kanssa, joka oli silloin alle vuoden ikäinen. Olimme haltioissamme Slovenian maisemista, siitä vehreydestä, Alpeista ja siisteydestä. Olimme tuolloin reissussa ystäväpariskuntamme kanssa. Olimme vierailulla yhteisen ystäväperheemme luona, jotka asuivat silloin Sloveniassa.

Kun syksyn alussa lukiolaisemme puhuivat, että koululle on tulossa vierailijoita Sloveniasta ja että heille etsitään majoitusperheitä, innostuin heti.

Viime sunnuntaina sitten saimme meille kaksi ihanaa tyttöä, Zalkan ja Pikan, Slovenaista.
Yhteinen kielemme oli englanti. Se ei ole heidänkään kotikielensä, joten heitä oli aika helppo ymmärtää. Olen onneton englannin kielessä.  Kun kieltä on tarvittu, minulla on ollut tapana olla hiljaa ja antaa parempien puhujien hoitaa puhepuolen. Tällä kerralla, kun tytöt olivat meillä ja kuulijoina vain oma perhe, yllätin itseni puhumasta enkkua. Oli siistiä, kun tulin ymmärretyksi ja jaksoin keskittyä kuuntelemaan ja ymmärtämään heidän puhettaan. Kun en ymmärtänyt, pyysin seiskaluokkalaista apuun.

Zalka ja Pika olivat molemmat kiinnostuneita taiteesta ja kyselivät paljon minun työstäni. Olin tietysti siitä tosi innoissani. He molemmat aloittavat opintonsa taidealalla.



Onneksi tänne sattuivat todella ihanat, lämpimät syyssäät, joten istuskelimme nuotiotulilla.
Tietysti ajoimme heidät myös saunaan, syötimme salmiakkia ja Fazerin sinistä Suomisuklaata, sekä lakkoja, leipäjuustoa ja karjalanpiirakoita.

Perjantaina kävin katsomassa heidän lukion kuoron esitystä. Todella tasokas on heidän koulunsa kuoro. Tykkäsin.

Olimme tosi iloisia, että saimme kotiimme juuri heidät, sillä he olivat niin kivoja tyyppejä. He kertoivat paljon kotimaastaan ja kyselivät Suomesta.

Haaveilemme, että seuraava perhematka suuntautuisi Sloveniaan.

(Kuvien julkaisuun lupa saatu:))

Kainoa ja kukkia

Olen vieläkin vähän Habitarefiilikisissä. Meidät vaatetti sinne Kaino.
Jokainen meistä sai valita Kainon uudesta mallistosta mieluisimman peuraneuleen. Nämä neuleet ovat merinovillaa, joka on iholle miellyttävän tuntoista ja konepestävää materiaalia. Kainon kaikki tuotteet ovat suomalaista tuotantoa alusta loppuun. Kaino tekee neuleita lähinnä naisille, mutta on heidän valikoimissaan joitain vaatteita myös miehille ja lapsille.

Minä valitsin sinisen tunikan. Kaija sinisen paidan, Ellu peigen paidan, Taina ja Outi valitsivat punaiset mekot. Lähetimme Kainolle sähköpostilla mittamme, joten he osasivat lähettää meille juuri oikeat koot.












Nämä merinovillaiset vaatteet ovat kivan näköiset ja mukavat päällä. Näissä kamppeissa oli helppo  messuta. Harmi, että tuli otettua vain vähän kuvia messuilla. En vaan ehtinyt sen haipakan keskellä.
tiedän, että tulen pitämään tunikaani ahkerasti nyt kasvavan vatsani kanssa. 

Kainon uutta neulemallistoa voit nähdä täältä


Ihanat viherkasvit osastollemme lahjoitti  Luoman puutarha Seinäjoelta. Ystäväni, jotka ovat innokkaita vihersisustajia, hakevat kasvinsa aina täältä, sillä kukat ovat hyvä laatuisia ja palvelu todella ystävällistä. 















Vauvakuumetta

Minun pieni tyttöni täyttää pian 5 vuotta. Hän on kuopus, vaikkei haluaisi. Häntä ei ole saanut sanoa vauvaksi sen jälkeen, kun oppi puhumaan. Hän on tahtonut tulla isosiskoksi niin kauan kuin muistan. Hän on kadehtinut kaikkia kavereitaan joiden kotona on vauva. Aika monella on. Hän on ollut jopa valmis vaihtamaan äitiä johonkin sellaiseen, jolla on vauva. Hän on halunnut omia edes vähän meidän kaunista kummivauvaa, joka asuu melkein naapurissa. Hän on halunnut omia edes vähän söpöä serkkuvauvaa, joka asuu Kiimingissä. Harmiksensa heidän vanhempansa eivät ole raaskineet antaa vauvaa meille kokonaan. Hän on pukenut Aate-nukkea (Aiempi postaus nukesta) ja halunnut hämätä isosisarusten kavereita ja heidän vanhempiaan, että Aate olisi oikea vauva. Hän on halunnut, että otamme nuken mukaan kauppaan ja kylään ja toivonut, että minäkin uskottelisin sen olevan oikea vauva. Hän on itkenyt vauvattomuutta. Minä olen itkenyt mukana, sillä hänen surunsa on koskettanut minuakin.



Minä olen onnellinen jokaisesta lapsesta, jotka olemme saneet. Olemme ottaneet ne kaikki vastaan lahjana. En ole potenut läheskään niin suurta vauvakuumetta, kuin kuopuksemme ja muutkin lapsemme isoista pienimpiin, mutta jonkinlainen kaiho on ollut minullakin. Ehkä se tietoisuus siitä, että ikä alkaa olla sitä luokkaa, ettei vauvoja enää niin helposti tule, on synnyttänyt kaipuun  saada vielä oma vastasyntynyt syliin. Meidän kaikki yhdeksän, ovat tulleet niin peräkkäin, että aloin jo ajatella, että tässä ne olivat. Olen tosin nähnyt unia, joissa odotan tai synnytän tai meillä on pieni vauva.






Nyt  näyttää, että kiltti Taivaan Isä antaakin meille vielä vauvan. Olen onnellinen. Olemme onnellisia. Kaikki lapsemme olivat tosi ilahtuneita uutisesta. Voi, miten paljon rakkautta ja syliä hän tulisikaan saamaan. Vanhimmat lapset huolehtivat, että syön terveellisesti ja otan rautaa ja foolihappoa. Nuoremmat käyvät halaamassa monta kertaa päivässä mahaani, joka oikeasti on lähinnä läskiä, sillä vauva itsessään on vielä ihan pieni. He juttelevat hänelle lempeästi. He kyselevät joka päivä, minkä kokoinen se nyt on. Netistä katsomme videoita sikiön kehityksestä. Mieheni kertoi asiasta heti jo vaikka kenelle ja minua on nolotti se, että jos tämä menee kesken, niin joudumme selittämään joka suuntaan, etteipä sittenkään tule.

Minun onneeni sekoittuu huoli. Mietin, miten tämä raskaus menee ja jos emme saisikaan vauvaa, niin miten lapset siitä pettymyksestä selviäisivät. Miten minä? Mietin myös, miten itse voin. Selviänkö synnytyksestä taas? Mietin, että saammekohan vieläkin terveen lapsen. Lapsemme miettivät samaa. Kun yksi mietti, että hän saattaa kuolla tai olla kehitysvammainen. Toiset sanoivat, että Downit on ihania! Olen samaa mieltä, mutta jäin miettimään, että tietävätkö nämä keskustelut jotain, mihin meidän tulee valmistautua. Minä toivon, että kaikki menisi mahdollisimman hyvin. Olen varma, että me kaikki rakastamme häntä. Me rakastamme häntä jo nyt.


Tänään ainakin ultrassa näytti kaikki olevan hyvin.




Zico`s Habitaressa





Olipa mukava viikonloppu tai melkein koko viikko. Habitar on siis nyt ohi. Väsyttää, mutta hymyilyttää. Mun mielestä me saimme sisustettua osastomme kodikkaaksi. Kotoista oli se, että otin mukaan keltaisen keinutuolini. Siinä istuessani, ihmiset hymyilivät hyväntahtoisesti. Olisipa muutama halunnut ostaakin tuolin. En myynyt. Eräs vanhempi herrasmies kehotti meitä äkkiä peittelemään sen, sillä museovirasto saattaisi tulla nappaamaan sen. Totta, se on vanha tuoli, mutten tiedä, miten vanha enkä sitä, kenen valmistama se on.




Habitaressa oli paljon porukkaa ja meidän osastollamme myös. Onneksi en joutunut esittelemään yksin. Sain viettää messut mukavassa seurassa. Otin tällä kertaa mukaani lähinnä akustiikkatauluja. Moni kaikuva koti on nyt tai lähiaikoina korville ystävällisempi. Kiitos kun vierailit osastollamme! Oli tosi mukava jututtaa sinua. Nyt ihan suuta kuivaa.



Yksi yhteistyökumppanini osastoni sisustamisessa oli Zico´s.
Nuo yläpuolella olevat linnut ja kynttilänjalat saivat messuvierailta ihailua osakseen.
Kuvan pöytä on Mööpelin pojilta.


 Meidän osaston piensisustustavarat oli Zico`s:lta. Se on nykyaikaisen sisustuksen aarreaitta.Yrityksellä on kattava nettikauppa ja sen lisäksi kivijalkaliike Kurikassa. Kävimme Habitarea ennen Kaijan, osastoni sisustajan, kanssa valitsemassa tuotteita osastollemme. Löysimme kaikkea ihanaa.

Alapuolella on muutama kuva Zico`s:n kivijalkaliikkeestä. Liikkeen omistaa intohimoinen sisustaja, Pia. Hän on lämminhenkinen ja palvelualtis ihminen. Oli ilo tehdä yhteistyötä Zicosin kanssa! 















Luvassa on muutama muukin Habitarepäivitys vielä.




Puine

Tutustuin yritykseen nimetä Puine instagramin kautta. Näin kuvavirrassa kauniita vanerisia koruja ja kylttejä. Aloin heti seurata heidän instatiliään.  Huomasin, miten tämä yritys pärjäsi Nuori yrittäjä kisassa hyvin. Ensin tämä yritys oli kolmen naisen NY yritys, jota Jasmiina sittemmin jatkoi yksin.




Jasmiina Kolehmainen on puutekniikan opiskelija Lahdesta. Hän suunnittelee valmistaa ja myy tuotteensa itse. Hän  rakastaa luontoa. Se näkyy hyvin hänen tuotteissaan, niissä on luonto läsnä. 

Tämän yrityksen tarkoituksena on tarjota luonnollisuutta sisustukseen vaneristen pienesineiden ja koristeiden muodossa. Kaikki yrityksen tuotteet ovat suomalaisia.




Kun tuli aika miettiä kyltit Habitareen, otin yhteyttä Jasmiinaan. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja sain juuri sellaisia tuotteita, kuin halusin. 





Aikaisin aamulla lähdemme pystyttämään Habitareosastoa. Mukana mm. nämä kyltit ja Puine:lta tulee meidän osastollemme myös kattolamput. 

Habitare on siis Helsingin Messukeskuksessa 13. -17.9. Jos tulet sinne, niin tulethan moikkaamaan meitä. Olemme osastolla 3c 40. 







Mööpeli

Viime kesän asuntomessuilla satuin kuulemaan, miten jotkut messuja kiertelevät asiakkaat puhuivat Puusepänliike Mööpelistä. Heräsin heti, oikaisin ryhtiäni ja ilmoitin, että ovat meidän kylältä. Tuli tunne, että melkein kuin ois ittiä kehuttu. Nauroin itselleni jälkikeäteen, että miksihän oli niin tärkeää päästä mainitsemaan, että toki tunnen, ovat poikani luokkakavereita. Mutta niin kait se menee, että jos joku tuttu, omalta kylältä tai omasta kaupungista tai omasta maasta pärjää vaikka urheilussa tai liike-elämässä, niin kyllä sitä myötäonnea väkisinkin tuntee.




Tänään kävin moikkaamassa Mööpelin poikia, Konstaa ja Kallea. He ovat tulossa yrityksensä kanssa Habitareen, kuten minäkin, joten tietysti teemme yhteistyötä. Esittelen muutkin huiput yhteistyökumppanini, mutta ensimmäiseksi tämä Puusepän liike Mööpeli.

On pakko kertoa, ensikohtaamisestani Mööpelin Konstan kanssa. Meidän Petrus oli aloittanut juuri eskarin. Pari päivää eskaria käytyään, Konstan äiti soitti, että pojat olivat sopineet kyläilystä. Konsta tuli siis meille. Hän ei niinkään viihtynyt Petruksen seurassa, vaan porisutti meitä vanhempia pikkuvanhaan ja itsevarmaan tyyliinsä. Meistä oli hauskaa porista häntä ja nauratti hänen juttunsa. Hän kehui kotiamme ja syömisiämme, joten silläkin tyylillä teki vaikutusta meihin vanhempiin. Sanoin miehelleni, että tästä pojasta tulee joku Vesa Keskinen. (en tarkoita nyt Vesan ryvettynyttä julkisuuskuvaa, vaan että maankuulu yrittäjä)

Puusepän liike Mööpeli on seiskaluokkalaisten poikien 4H- yritys. Aluksi pojat tekivät linnunpönttöjä ja muutaman sohvapöydän. Kun talosänky esiteltiin Facebookin Moderni ja Skandinaavinen sisustus- ryhmässä, tilauksia alkoi tulla heille tulvimalla. Yrityksestä kirjoittivat kesällä useat lehdet sekä ja Yle kävi tekemässä juttua heistä. Heitä on helppo haastatella, sillä Konstalla riittää juttua. Uskon, että he herättävät Habitaressa ihastusta taidoillaan, työllään ja markkinoinnillaan. Pojilla riittää työtä. He tasapainottelevat nyt yrityksen ja koulun välillä. Työnteko on heille samalla kaverin kanssa hengailua ja kertovat ehtivänsä myös hölmöillä :). Pojat vakuuttavat tekevänsä jokaisen huonekalun sydämellään.

Meidän osastolle tulee Mööpelin poikien tekemä, minun ja osatoni sisustajan kanssa suunnittelema sohväpöytä  (kuva, sitten kun se on valmis) ja heidän osastonsa seinälle tulee maalaamani taulu, jonka nimi on " Lupaisihan luokseni toistekin tulla, minä ainakin toivon niin..." (Seppo sillanpään lastenlaulusta). Taulussa on talosängyn mallinen talo, jonka ikkunoissa on iloisia valoja. On ilta ja vähän satelee. Saman varjon alla, ei sadekaan haittaa.








Your Piece Of Finland

Kävin heinäkuun lopulla viemässä taulujani Rovaniemelle ihanaan Your Piece Of Finland liikkeeseen. Se sijaitsee Rovaniemen keskustassa Lordiaukiolla. Yrityksen on perustaneet kaksi Riikkaa Rovaniemeltä.





 

Aiemmin heillä on ollut myynnissä korttejani ja vuosikalentereita. Nyt vein uusia korttimalleja sinne ja aika monta tauluakin.






Myymälän sydämellinen Riikka esitteli meille liikettään. Tätä liikettä vaoin suositella design:in ystäville, sillä täällä on kaikkea kaunista ja laadukasta. Tämä liike ei myy krääsää.Pienehkö liike,mutta paljon myytävää. Huippuja lahjaideoita.






 









 

 
 Paljon Suomalaisia tunnettuja merkkejä, kuten  Parikka, Balmuir, Kaino, Vimma, Arabia ja monta muuta.





 ja jotain oikein lappalaista





Siitä on todella pitkä aika, kun olen viimeksi Rovaniemellä käynyt. Meille se näytti aurinkoiset kasvonsa. Aloin jopa innostaa nuoriamme hakemaan opiskelemaan Rovikselle, kun lukiosta pääsevät Peruin kylläkin hetimiten ehdotukseni, kun muistin miten pitkä matka sieltä on Seinäjoelle. Tietysti ajoimme sen jätkänkynttilän yli ja kävimme Ounasvaaran rinteillä ja jätskit nautimme keskustassa.

Samalla pohjoisen reissulla tapasimme monta rakasta ystävää ja -sukulaista. Saimme poimittua hilloja reilusti tai enhän minä arvannut suuntavaistoni kanssa suolle lähteä. Keskityin kehumiseen ja pakastamiseen.