#blogi

Loman aloitusreissulla



Eilisiltana ajelimme lakeuksien halki kauniissa auringonlaskussa. Ihanan kesäinen fiilis  ja juhannusolo. Kävimme juhlimassa ylioppilasta jälkikäteen, sillä oikeana juhlapäivänä olimme kummityttöni lakkiaisissa Raahessa. Sieltä alkoi meidän lomareissumme. Se kesti kymmenen päivää. Juhlien jälkeen menimme perinteiselle auringonlaskuajelulle meren rannalle. Poistuimme hetkeksi autostakin, mutta paleli. Kuten paleli koko lomamme ajan. Oulussa vietimme muutaman päivän. Olimme suunnitelleet piknikkiä Nallikariin ja toista Ainolan puistoon. Nallikariin menimmekin. Lapset koittivat nauttia leikkipuistosta ja me maisemasta myrskytuulessa ja tihkusateessa. Kauppakeskus Valkeaan ei onneksi tuuli yltänyt.





Parin Oulupäivän jälkeen ajelimme Kuusamon mökille. Lapset nauttivat, soutivat, kalastivat, uivat ja saunoivat. Minä en päässyt ihan fiilikseen, sillä kyhjötin lähinnä mökin sisällä vauvan kanssa. Niin kovaan tuuleen en vauvaa tohtinut viedä. Nautin silti ihanasta maisemasta Kirpistön rannalla. Ja se, että pitää kantaa vettä, sytytellä tulia ja tehdä perus askareet työläämmin kun kotona, on jostain syystä rauhoittavaa. Sellaista yhdessä tuuskamista ruoan ja saunomisen eteen. Mökillä oli aikaa pysähtyä kohtaamaan toinen toisemme. Nautin yhteisistä keskusteluista iltaisin.










Mieheni sai keväällä ystäviltämme synttärilahjaksi elämyksen karhukopissa. Lahjakortti oli myös minulle ja vauvalle. Ajattelin kuitenkin vauvan olevan liian herkullisen suupala karhuille, joten jätin elämyksen välistä. Todellisuudessa mietin enemmän imetyksen onnistumista ja kylmyyttä ja luovutin paikkani vauvan isoveljelle, joka ilahtuisi karhuista enemmän, kuin vauva. He olivat tavanneet monta karhua. karhukopin opas oli osannut tarinoida mielenkiintoisesti. Saivat siis muistorikkaan elämyksen!





Meidän lapset ovat tottuneet Kuusamossa käydessämme vierailemaan Löytölässä, paikallisessa kierrätyskeskuksessa. Pettymykseksemme se oli muuttanut keskustaan, pienempiin tiloihin ja nostanut hintojaan. Emme tehneet löytöjä, kuten tapanamme on ollut. Pienimmät olivat tienanneet kotitöillä rahoja, jotka aikoivat tuhlata Löytölän leluihin, mutteivat keksineetkään otettavaa. Toinen pettymys koitti heti tämän perään, kun periteiset mökkikarkit olemme tavanneet hommata Jessistä. Luulimme ensin sen lopettaneen, mutta se olikin muuttanut naapuriin. Pienempi taisi olla sekin, kuin entinen. Karkkivalikoimakin tällä erää heikohko. Eipä silti, saimme hampaamme reikäiseksi tälläkin tarjonnalla.



 Annappa Ahti ahvenia...

Haukea ja ahvenia iltapalaksi










Loppuviikosta saimme mökkivieraiksi siskoni perheen. Väkimäärä lähes tuplaantui, mutta me sovimme oikein sopuisasti mökkeihin ja asuntovaunuihin. Pienimmät leikkivät aamusta iltaan, eikä kukaan valittanut tekemisen puutetta. Iitaisin ihailimme tyyntä järven pintaa ja kuuntelimme joutsenten huutoa. Mitään muuta ääntä ei kuulunutkaan. Järvimaiseman kauneus auringon laskun aikaan on yksi maailman kauneimmista näyistä. Minä sain taasen mieleeni uusia maalausaiheita. Hyttyset eivät kiusanneet meitä tällä lomalla lainkaan. se etu oli kylmästä ja tuulisesta säästä.













Viivyimme lähes viikon Kuusamossa ja ajelimme Ouluun, jossa olimme vielä yhden yön ja päivän ennen kotiinpaluuta. Oulussa huomasimme uuden kahvilan,Villa Eevilän, tulleen majapaikkamme läheisyyteen. Moni muu lisäkseni muistanee sen vaaleanpunaisen kauniin, salaperäisen talon siinä Lentokentäntien ja Kempeleentien kainalossa. Minä muistan, että lapsena aina siitä ohi ajettaessa kiinnitin siihen huomioni. Ennen kotimatkaa kävin tutustumassa tähän viehättävään kahvilaan. Se oli sisutettu juuri niin, kuin talon ulkonäkö antaa ymmärtää. Ihastuin.










Asuntomessukoti Porissa



No, joutuihan se armas aika ja suloinen suvi on jo ollutkin hyvän aikaa. Koululaiset aloittivat lomansa, ihanaa!  Meidän kesä on kotosalla oleilua ja reissuja. Vauva määrännee tahdin. Heinäkuussa aikomukseni on käydä Porin asuntomessuilla katsomassa mm, miltä näyttää valmiina se koti, johon minun taidettani tulee. Olen käynyt siellä kaksi kertaa rakentamisvaiheessa. 

Asuntomessukohteeni on tällä kertaa Kodin Terra niminen koti. Sen päänäytteelleasettajia ovat Kodin Terra ja Prisma. Koti on Jetta-Talon toimittama ja valmistama passiivitalo. Se on suunniteltu täysin asukkaiden toiveiden mukaan. Koti on rakennettu äidille, isälle ja kahdelle pienelle tyttärelle. Messukodin sisustussuunnittelijana on Jetta-Talojen sisustusarkkitehti, Sirkka-Liisa Hietaniemi. Hän suunnittelee sisustuksen yhdessä S-ryhmän yhteistyöartistien kanssa, eli Apulannan Sipe Santapukin ja Toni Wirtasen, kanssa. Sipe sisutaa kodin toisen lasten huoneen ja Toni kirjastohuoneen. On jännittävää nähdä, millaiset huoneet he saavat aikaan. 





 Kodin tyylinä on skandinaavinen selkeys persoonallisin yksityiskohdin. Olohuoneen isoista ikkunoista avautuva puisto inspiroi Sirkka- Liisan ehdottamaan kasviaiheisia tapetteja yläkerran makuuhuoneeseen ja keittiöön. Tässä messukodissa akustointiin on panostettu  todella hyvin jo rekentamisvaiheessa. Tässä kodissa meteli ei tule rasittamaan korvia ja hermoja. Kodin korkean tilan katto on täynnä akustiikkalevyä. Sen lisäksi he tilasivat minulta ison teoksen olohuoneen korkealle seinälle, sekä kolme isoa teosta portaikkoon. Näiden lisäksi he tilasivat vielä yhden maalauksen perinteiselle taulupohjalle toteutettuna. Aulatilassa on vielä yksi iso akustinen puuteos. Kodin piensisustus toteutetaan Kodin Terran ja Prisman tuotteilla.



Tämän kodin asukkaat toivoivat tauluihin tunnelmaa läheisestä Kokemäen joen rannasta ja sen heijastuksista. Portaikkoon tulevien taulujen aiheiksi otin säkeitä Eino Leinon runosta Nocturno.

"kesäyön on onni omanani ...ja varjot veen…" Maalasin näitä tauluja sydäntalvella ja haaveilin maalatessani leppeistä kesäilloista.

Taulun nimi: Seurassasi onnellinen. Tästä taulusta on teetettynä myös kortteja. 



"Rakennustaide on kaikkien taiteiden äiti ja sillä ajatuksella olen harrastanut rakentamista jo pidemmän aikaa. Erityisen iloinen olen siitä, että myös Toni on alkanut lämmetä aiheeseen. Käsissämme on muutama kiinnostava hanke, joiden puitteissa uusi Kodin Terra kiinnostaa. On huojentavaa saada kaikki tarvittavat värkit yhdellä kauppareissulla. Kokemuksesta tiedän, että pitkässä juoksussa palaa liikaa aikaa, jos rakennustarvikkeita pitää noukkia ympäri kylää, Apulannan toimitusjohtaja Sipe Santapukki toteaa. Porin projekti on sikäli kiinnostava ja meille uudenlainen, että panoksemme alkaa vasta raa’an rakentamisen jälkeen. Keskitymme itse kerrankin pelkkään siistiin sisätyöhön ja pääsemme testaamaan designtaitojamme sisustussuunnittelun myötä, Santapukki paljastaa."  Lainaus S- ryhmän tiedotteesta
Kun pääsen katsomaan valmista kotia, otan kuvia ja teen vielä uuden postauksen, missä paljastan muutkin tämän kodin teokset.

Asuntomessut Porissa alkavat 6.7. ja päättyvät syntymäpäivänäni 5.8. :)



#Visitraahe

Minä pakkasin auton täyteen kasseja ja nyssyköitä ja lapsia. En minä yksin pakannut, vaan aika monta kantajaa oli kanssani. Mieheni oli osan porukan kanssa Prahassa, joten päätin keksiä jotain kivaa tekemistä toisillekkin. Päätin viedä vauvan eka kertaa vierailulle mummolaan. Lähtötohinoissa ehdin katua muutamaan kertaan matkustusaikeitamme, sillä yhdellä oli lompakko hukassa ja toisella siivousinto. Päätin, kuten tapanani on, että koti siivotaan jonkinlaiseen kuosiin, jotta takaisin olisi kivempi tulla.

Ajelimme auringonlaskun aikaan leppoisassa kesäillassa tai siltä se näytti, muttei tuntunut, sillä lähtöhässäkässä myrkyttynyt ilmapiiri jatkui vielä tovin matkaa. Onneksi vauva kuitenkin oli tyytyväinen. Hymyjä alkoi tulla vasta, kun päätimme kuunnella cd:ltä tarinan Risto Räppääjästä ja Kuuluisasta Kamillasta. Ne tarinat uppoavat minuun yhtä tehokkaasti, kuin lapsiin.

Seuraavana päivänä heräsin 7.30. Oli herättävä, kun vauvakin heräsi, vaikka tavallisesti hän nukkuu aamulla pitkään. Vauva herätti muutkin ja olimme lenkillä ja leikkipuistossa jo kahdeksan aikaan aamulla. Tunsin itseni oikein tehokkaaksi äidiksi! Minua, aamu-unista, ei väsyttänyt yhtään, sillä aurinko paistoi lämpimästi jo näin aikaisin aamulla. Ihan kun olisimme olleet Espanjassa tai muussa aurinkomaassa.


Päivällä minä lähdin vauvan kanssa tapaamaan rakkaita serkkujani. Viivyin sillä keikalla monta tuntia. Lapset jäivät siksi aikaa mummon ja papan hoiviin. Myöhään illalla, kun sain osan lapsista unille, lähdin isoimpien ja pienimpien kanssa merenrannalle auringonlaskua katsomaan.
Veljeni oli meidän kanssamme auringonlaskuajelulla kameransa kanssa (lopussa linkki hänen videoihinsa). Mikonkari on ranta, jota maalaan jokaiseen merenrantatauluuni. Se on erittäin kaunis paikka, joka säällä erilainen, kaikkein kaunein auringonlaskun aikaan.










Tämä laulu soi mielessäni tänään ja monta päivää sen jälkeen:

"Murheesi suista, ilmasta puista
soi riemuvirsi tuoksuu jo maa.
Kas virta vielä, tanssiipi tiellä,
päin merta mennen noin vaahtoaa.
Nyt rinta raukka riemusta lyö,
 jäi kauas taakse talvemme yö.
Murheesi suista ilmasta puista
soi riemuvirsi, tuoksuu jo maa.

Muistoissa mulla, myös ehkä sulla,
lie musta häivä, kaik unholaan!
Loukkoon jo huolet, pois varjopuolet,
aurinko armas luo loistoaan.
Nuoruutta soipi viidat ja haat,
nuoruutta niistä itsekin saat.
Siis riemumiellä, laula sä siellä
nuoruus on suurin lahjoista maan."


Seuraava päivä oli mukava kulttuuripäivä Raahessa. Oppaanamme toimi Raaheaktivisti Heimo.
Kierros alkoi aamulla kaikkein merkittävimmästä paikasta, Pattijoen Kierrätyskeskuksesta. Teimme löytöjä, kuten tapanamme on. Pari R-Collectionin hupparia, vauvan pipo, Kaustisen soitineverstaan kannel, Aku-Ankkoja... Harmittavasti Kiekkarissa ei ollut pankkikorttimaksumahdollisuutta, vaikka tänä päivänä siihen olisi useita käteviä ja edullisia ratkaisuja siihen, esim. izettle. Onneksi yhden pikkutyttömme lompakosta löytyi käteistä, saimme ostokset mukaamme.




Seuraavaksi ajelimme museorantaan piknikille. Eväät maistuivat, aurinko paistoi ihanasti ja lokit kirkuivat. Heimo vei meidät vanhan Raahen kävelykierrokselle. Tutustuimme mm. Langin kauppahuoneeseen, Pekka-patsaaseen ja siihen maailman pisimpään seinään, joka on saanut runsaasti mediajulkisuuttakin. Kierros päättyi museorannan leikkipuistoon ja itse merimuseoon.



Ehkä maailman pisin seinä.






Se on museoksi yllättävänkin kiinnostava. Tai ehkä kaikki museot ovat kiinnostavia, jos niistä kerrotaan tarinoita ja muita mielenkiintoisia juttuja. Tässä museossa olen vieraillut monta kertaa lapsena. Aika monta kevään luokkaretkeä suuntautui merimuseoon. Niistä vierailuista mieleeni on jäänyt pieni sikiö, joka on pullossa. Samanlaisissa muissa pulloissa on käärmeitä. Se pieni ihmisen alku pullossa järkytti lapsena ja yhä. Meidän lasten mielestä se oli myös kaikkein kiinnostavin, mutta surullisin juttu. Meidän lapset jäivät kyselemään pitkään siitä mutta myös kiinalaisen naisen pikkuisesta puukengästä. Museon päätähti on aiemmin ollut maailman vanhin sukelluspuku. Se harmiksemme ei majaillut enää tuossa museossa, vaan on siirretty johonkin toiseen. Tykkään päteä ja täällä Raahessa se onnistui aika sujuvasti. Lapset olivat vastaanottavaisella tuulella. Katselivat kiinnostuneina nähtävyyksiä ja kuuntelivat, kun kerroin ja kyselivät melko monta lisäkysymystä vielä kotimatkallakin. Nuorena ajattelin Raahen olevan ankeahko pikkukaupunki, mutta iän ja muualla asuttujen vuosien myötä sen arvo on mielessäni noussut aika korkealle. Se näyttäytyy nyt sympaattisena pikku merenrantakaupunkina. Kaupunkimarkkinointikin on onnistunut tekemään kaupungin kiinnostavammaksi.







Illalla ajelimme kotiin. Tällä kertaa matka sujui ongelmitta, vaikka vanhimmat lapset, joista on eniten apua, tulivat toisella kyydillä vasta seuraavana päivänä. Yöllä kotiutuivat Prahanmatkalaisetkin. Heillä oli ollut oikein mukava reissu. Siellä ei silti ollut ollut yhtään lämpimämpää kuin Suomessakaan. Näin ihanan lämmintä toukokuuta en muista ennen eläneeni.

Tässä linkin Heimon #visistraahe videoihin :
Auringonlaskun aikaan
Kaupunkiretkellä Raahessa
Ylen juttu maailman pisimmästä seinästä


Juhlapäivä

Poika sai kasteen ja nimen. Me saimme ihanan juhlan. Saimme sukua ja  ystäviä vieraiksi.





Isosiko sai kuivata pienokaisen pään.


 Nimi meillä on ollut jo 12 vuotta listalla ykkösvaihtoehtona poikavauvalle. Useampaan kertaan silti vielä mietimme, että tuleeko hänestä Aatos vai joku muu. Aina tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että se hän on. Ajattelimme, että on kiva, jos nimi sointuu toisen poikamme, Peruksen nimeen. Aatos on myös pehmeä ja hyväntuulinen nimi. Se tarkoittaa Ylevää ajatusta. Olkoot kantajansa ajatukset yleviä:). Tässä kohden poikkeus vahvistakoon säännön, Aatos ei varsinaisesti ole luontonimi.  Petrustakaan ei yleensä luontonimeksi lasketa, vaikka se tarkoittaa kalliota. Henrik on isäni kolmas nimi, joten hän sai sen siksi. Minä näen vauvan silmissä isäni katsetta.


Kastetilaisuus oli perinteinen:  Laulu alussa ja lopussa, papin puhe ja kaste siinä välissä. Kun lapsi oli kastettu ja kynttilä sytytetty neljä nuorinta tyttöämme lauloivat tämän kauniin laulun:

"Lapsen tie on aamun tie,
aurinko loistaa sen yllä.
Minne se kulkee, minne se vie?
Outo se vielä on kyllä.
Kukkien valkoiset tähdet,
hauraat siniset kellot,
laihoa tuoksuvat pellot
kysyvät: minne lähdet?

Lähden matkalle vaikka en
tiestäni mitään tiedä.
Kuljen rinnalla enkelten,
joilta ei valoa viedä.
Vaikka en tunnekaan matkaa,
keväästä riennän kesään
niin kuin lintunen pesään
lentää ja lentoaan jatkaa.

Paimen tielleni annetaan,
hän minut tuntee ja johtaa.
Aamu tuo iloa tullessaan,
kauas sen valkeus hohtaa.
Elämä, sana niin suuri
vielä on käsittämättä.
Monta rakasta kättä
lähellä nyt on juuri."

Niilo Rauhala

Vauva oli ristiäistilaisuuden rauhallinen, mutta sen jälkeen välillä kitisi ja välillä nukkui. Nuhainenkin hän oli. Sai ikävästi ensimmäisen nuhansa ristiäisiä edeltävänä yönä. Emme mieheni kanssa nukkuneet juuri lainkaan, sillä vauva oli niin tukkoisen oloinen.

Rakastan järjestää juhlia. Näitäkin ristiäisiä aloin miettiä jo heti, kun tiesin odottavani vauvaa. Ristiäisjuhla on kuitenkin sellainen, että niiden valmistelun helppous tai vaikeus on aika paljon vauvasta kiinni. Siksi olen pyrkinyt tekemään ristiäisistä aina mahdollisimman stressittömät. Tällä kertaa ristiäistilaksi valitsimme  mml:n Perhetalo Kivirikon. Se on Seinäjoen musiikkiopiston pihapiirissä. Miljöö on vanha ja kaunis ja perhetalo itsessään myös. Olen erityisen ihastunut sen verantaan, johon mahtuu todella iso pöytä. Sellaisen veranta olisi ihana omassa kodissakin. Ristiäisten järjestämisessä siellä oli hyvää se, ettei tarvinnut puunata koti niin perusteellisesti. Jos juhlat olisivat olleet kotona, olisin koko ajan huomannut lisää luututtavaa. Tila on myös sopivan iso, joten kaikille löytyi istuimet, ei ollut kuuma ja lapsille oli tekemistä, sillä siellä on paljon leluja. Keittiö on ihan toimiva tämän kokoiselle porukalle (n. 40 henkeä) ja asioita riitti. Vähän enemmänkin olisi porukkaa mahtunut. Tykkään tuosta tilasta myös siksi, että sinne saa tuoda itse leivonnaiset. Monissa tiloissa on sääntö, että leivonnaiset pitää ottaa talon puolesta. Minusta juhlien järjestämisen kivoin osuus on se, että saa suunnitella hyvät syömingit. Toisaalta on oma vaivansa kantaa kaikki kakut ehjänä sinne. On myös haastavaa muistaa, mitä kaikkea pitää ottaa mukaan ( kastemalja, kasteliina, kukat, laulujen sanat jne) Otimme jopa sähköpianon mukaan laulujen säestystä varten. Vauvan syöttäminen ei tuolla ollut ihan vaivatonta. Vauva söikin vain pieniä huikkia ja tankkasi sitten kunnolla, kun pääsimme kotiin ja omaan sänkyyn.




Minä en osaa tehdä kauniin tasalaatuisia kakkuja, mutta ihan hyvän makuisia osaan ja tykkään leipoa. Oli mukavaa, kun minun ei tarvinnut leipoa näihin juhliin yksin. Yksi ystäväni teki pikkuleivät, toinen sämpylät, kolmas minttusuklaisen ristiäiskakun ja kolmas kinuski-lakkakakun niistä lakoista, joita vauvan sisarukset viime kesänä poimivat. Jokainen sisarus sai leipoa ristiäisiin oman bravuurinsa. Monen kanssa minä olin apuna. Vanhin leipoi juustokinkkusarvet, toisiksi vanhin bebeleivokset.  Vauvan velipoika teki Apteekkarin salmiakkihyytelökakun, pari siskoa salmiakki- ja minttumarengit, kaksi siskoa kinuskineliöt ja pari siskoa salamirullat. Minä leivoin itsekseni appelsiinihyytelökakun. Ruokana meillä oli helppo, mutta yllättävän hyvä Feelian lohikeitto. Keiton kanssa oli tarjolla sämpylöitä ja ruisleipää sekä leivän päällisiä.
Yksi ihana ystäväni tarjoutui juhliin avuksi keittiölle. Keittiön puolella puuhasteli myös isotäti. Olin erittäin tyytyväinen siihen, että ehdin jututtaa juhlissa vieraitakin, vaikka vielä enemmänkin olisin halunnut jututtaa.




Appelsiinihyytelökakku ja salmiakkihyytelökakku
 
 

Ristiäisleivonnaisten ja koristelujen väiksi valitsimme perinteiseen tyyliin hempeitä sinen sävyjä. Olen suurpiirteinen ihminen, mutta huvituksekseni huomasin kiertäväni kaikki Seinäjoen kaupat etsien oikean sävyistä ristiäismekon rusettia. Löytyihän se, vaikkei ihan täydellisen oikeana värinä:). Se löytyi lopulta Halpahallista ja oli ehkä edullisin vaihtoehto.



 

 

 



Ostin tällaisen ihanan pupun Nenni and friendsiltä vauvallemme ristiäisten kunniaksi. Satuin näkemään näitä facebookkia selatessani. Pysähdyin ihastelemaan. Olin ihan mykistynyt, miten hellyttäviä pupuja ja karhuja Nenni and friendsillä on. Nämä on tehty paperimassasta. Kun viestittelin näiden tekijän, Jennin kanssa, sain hämmästyksekseni kuulla, että hän on myös Seinäjokinen. Niimpä minun oli helppo hakea pupu ja tavata samalla itse taiteilija. Sovimme samalla yhteistyöstä, josta kerron tuonnempana.



Nyt opettelemme kutsumaan hätä nimellä.
(Tuttiketju MyLo:lta)


 




Sohvan nurkasta synnytysmietteitä



Terveisiä sohvan nurkasta. Olen viettänyt elämääni täällä nyt pian neljä viikkoa. Olen nuuskinut vauvaa ja imettänyt. Juuri muuta en ole sitten tehnytkään (paitsi leiponut vähän). Olen tuntenut valtavaa kiitollisuutta tästä utuisesta, pysähtyneestä vauva-arjesta. Vauva on enimmäkseen tyytyväinen. Ainakin toistaiseksi hän syö hyvin ja nukkuu tukevasti. Öisin toki heräilee syömään, mutta jatkaa uniaan sen jälkeen. Meillä on ollut myös aikojen saatossa toisenlaisiakin vauva-aikoja, joten ymmärrän olla kiitollinen yöunista. Päivisin on ihan erilailla virtaa nukutun kuin valvotun yön jälkeen.

 
Sohvan nurkassa olen miettinyt synnytystäkin. Kuten useamman kerran taisin blogissanikin mainita, jännitin sitä aika lailla. Minulla on monenlaisia synnytyskokemuksia, mutta kaikki kuitenkin ovat menneet aika hyvin. Ainakin olen ollut joka kerta valtavan tyytyväinen lopputulokseen. Jos synnytyksessä on ollut kamalia hetkiä, niin ne ovat äkkiä unohtuneet, kun vauva on kainalossa. Pelottavilla synnytysmuistoilla on kuitenkin tapana aktivoitua, kun uusi synnytys on edessä. Siksi kävin juttelemassa pelkopolilla synnytyksestä etukäteen. Se käynti jätti minulle rauhallisen mielen. Pelkopolin kätilö oli lämpimän ja asiantuntevan oloinen. Ehkä ne kaksi ominaisuutta ovat tärkeimmät kätilön ominaisuudet myös synnytyksessä. Toivoin mielessäni häntä tai jotain yhtä lämpimän oloista ihmistä synnytykseeni. Monenlaisia kohtaamisia ja kokemuksia on myös kätilöistä eri synnytyksissä. Enimmäkseen minulla on tosi hyviä kokemuksia, mutta jokunen töksäyttävä kommentti on saanut synnytyksen herkkyydessä keskimääräistä isommat mittasuhteet.






Kun supistukset alkoivat sunnuntaiaamuna 25.3. jännitin kuitenkin aika lailla. Sain kyyneleet silmiini, kun vastaani tuli kätilö, jonka tunnen jotenkin etukäteen. Sen verran tunnen, että minulle tuli lämmin olo hänestä. Hänen lisäkseen synnytykseen tuli mukaan mukava opiskelija.
Tulin synnytyssaliin klo 8.40 ja vauva syntyi 11.30, eli synnytys oli aika nopea. Koin sen myös helpoksi, rauhalliseksi ja  jotenkin kauniiksi. Sain kivunlievitystä, kuten toivoin. Hämmästelimme puolisoni kanssa lääketiedettä. Tiesin, että kaikkein rajuimmat supistukset ovat meneillään, mutta minä vain nukuin. Sain nukkua tunnin verran ja ehkä siksi minulla oli hyvät voimat ponnistukseen. Onneksi puudute vaikutti vähän vielä ponnistusvaiheessa, joten koin senkin helpommaksi kuin olen milloinkaan aiemmin kokenut. Hyvään synnytyskokemukseen vaikutti ehdottomasti myös kätilön lempeä itsevarmuus ja kannustavuus. Opiskelijakin oli tehtävässään tosi ammattitaitoisen oloinen. Hänestä tulee ehdottomasti hyvä kätilö. Synnytyksen jälkeen minulla oli oikein energinen olo. Olen toipunut synnytyksestä ja raskaudesta hyvin. Olen nauttinut vaunulenkeistä aurinkoisessa säässä, vaikka kotitiemme on järkyttävän huonossa kunnossa.

Kai mitään niin suurta ei ihminen voi kokea, kuin oman vauvan syntymän, elämän ihmeen. Olen saanut kokea sen monta kertaa, mutta sen hohto ei ole siitä yhtään himmennyt. Ehkä se on jopa voimakkaampi joka kerta. Synnytyksen jälkeen sain vauvan rinnalleni ja olin täynnä rakkautta! Tykkäsin, kun tällä kertaa ei ollutkaan mikään kiire punnitsemaan ja mittaamaan. Aiemmilla kerroilla vauvan on ollut sylissä vain hetken, kunnes se on pesty, punnittu ja kapaloitu ja tuotu vasta sitten imetettäväksi. Nyt vauva sai olla ihokontaktissa ensimmäiset päivät koko ajan. Vierihoito-osatollakin oli vallalla vauvamyönteisyys. Se on hyvä juttu.




Imetystä tuetaan osastolla kaikin keinoin. Olen itse ehdottoman imetysmyönteinen, mutta minua jotenkin huvitti, kun seinät oli lähes vuorattu imetykseen hyödyistä kertovilla julisteilla. Mietin, että onko oikeasti imetysmyönteisyys katoamassa vai lopahtaako osalla äideistä imetys jos se ei heti suju, vai mikä on syynä, että imetyksestä on tehty sairaalassa niin iso juttu. Vauvoja ei kapaloitu tällä kertaa ollenkaan, vaan ne ovat koko ajan vaippasillaan äidin paidan alla. Tykkäsin siitä. Ajattelin, että olen siellä niillä töin, että imetän. Ja minähän imetin. Imetin väsymykseen asti. Valvoin lähes koko yön ja lähes koko toisenkin yön. Lisämaitoa pyysin kerran ja sain antaa pienet huikat. Aiemmilla kerroilla usein vauva on otettu eka yönä yhdeksi syöttöväliksi hoitajien hoiviin, jotta äiti on saanut nukkua. Olen kokenut sen erittäin hyväksi silloin, kun meillä on ollut kotona muitakin pieniä ja yöunet ovat saattaneet olla huonoja jo etukäteen. Nyt tiesin, etteivät sairaalassa ota vauvaa hoitajien hoiviin, kuin äärimmäisessä tilanteessa. Ajattelin myös että jaksan, sillä meillä on nyt erilainen tilanne kotona, kun kuopus on jo viisi vuotta. Tiesin että minulla on hyvä mahdollisuus kotona päiväuniin. Olin kuitenkin kotia lähtiessä melkoisen väsynyt. Maito kuitenkin nousi nopeammin, kuin aiemmilla kerroilla, joten kyllä siitä on hyötyä, että vauva on hyvin lähellä äitiä alkuhetkensä. Vauva aloittaa yhä yönsä vatsani päällä ja kun on syvässä unessa siirrän hänet viereeni.



Mietin kuitenkin, että onko vauvamyönteisyys ajanut vähän liikaakin äitimyönteisyyden ohi?  Olisikohan tässäkin jokin keskitie hyväksi? Pieni pätkä unta tekisi äidin toipumiselle hyvää, luulisin. Olen synnyttänyt eka kerran lähes 18 vuotta sitten, joten olen ehtinyt nähdä muutamia aaltoja näissäkin jutuissa. Aina kunakin aikana ajatellaan olevan ehdottoman oikeassa, kunnes tulee jokin toinen suuntaus. esim. ensimmäisen lapsen imetyksestä neuvottiin sairaalassa, että imetät molemmista rinnoista lapsen täyteen ja pidät sitten neljän tunnin tauon. Tein niin kuin käskettiin ja vauva oppi sen tahdin. Seuraavan vauvan sain reilun vuoden päästä, niin oli jo muuttunut neuvot lapsen tahtiseksi imetykseksi.


Osaston henkilökunta oli oikein mukavaa, joten hyvä minun oli siellä olla. Sain onnekseni olla huoneessani yksin, joten ei tarvinnut stressata sitä, että vauva kähisee yöllä. Useinhan se on niin, että jos oma vauva sattuu nukkumaan, niin naapurin ei ja päinvastoin. Oli myös helppo pyytää koko perhe katsomaan vauvaa, kun ei tarvinnut orjailla naapuria. Perhe viipyikin molempina iltoina hyvän aikaa vauvaa ihaillen. 

Sohvan nurkassa olen suunnitellut syömingit ristiäisiin, varannut ristiäistilan ja papin. Jonkin verran olemme jo leiponeet pakastimeen. Tänään ajattelimme leipoa Charlottea.



Sellainen voima

 


 
En osannut arvata edellistä postausta kirjottaessani, että jo seuraavana päivänä saisin pikku-ipanan syliini. Ajattelin mustarastaan tulevan ikkunamme taa kertomaan keväästä. Ehkä se tulikin ilmoittamaan kevätpojasta.

Hän syntyi puolen päivän aikaan, sunnuntaipoika. Sisarukset saapuivat illalla häntä katsomaan. Käytävältä kuului puheen pulputus, mutta kun he astuivat huoneeseen, hiljenivät kaikki hetkeksi. Kohta kuului yhdeksänpäisestä kuorosta oooooiiiiii, kun vauva käytti pienen hetken silmiään auki.

Vauvan näkeminen nostatti liikutuksen kyyneleet perheen neljän vanhimman lapsen silmiin. Minunkin silmäni kostuivat, kun ajattelin, että tällainen voima on vauvoilla! 5-vuotias kuopuskin (tai nyt perheemme toiseksi nuorin) kyynelehti, mutta hänen kyyneleittensä syy oli äidinikävä. Hän mietti, miten pärjää kaksi yötä, kun äiti on sairaalassa. Ikävä unohtui kylläkin saman tien, kun hän sai nuoremmuuttaan aloittaa vauvan sylittelykierroksen. Hän suukotti hellästi vauvan päälakea ja sanoi hänen olevan 
söpö.
 
 
 

 
 


Me tutkimme yhdessä pienokaisen kasvoja. Näimme hänessä joitain tuttuja piirteitä ja jotain ihan omanlaistaan. Huomasin, miten Iiriksen hymy syveni, kun hän sai kuulla tulokkaan muistuttavan häntä vauvana. Muutkin toivoivat kuulevansa samaa. Minä näin hänessä sukuni näköä, ehkä eniten pikkuveljeni Sampon piirteitä. Ei haittaisi, vaikka hän perisi veljeni leppoisasta luonteestakin jotain. Muistan lapsuudesta, miten isäni veljet usein kyselivät sukunäön perään, kun perheeseemme syntyi vauva. Kysyivät, että onko vauvalla Ylikuljusten pottunokka. Jos oli, niin olivat ylpeitä, vaikkei kai kukaan suvun nokkaa ole kauniiksi sanonut, mutta hyvin se on tehtävässään palvellut.

Vauvassa on vetovoimaa. Jokin aika sitten valittelin ystävilleni, että minulla on vähän surullinen olo, kun nykyisin vanhimmat lapset linnoittautuvat huoneisiinsa, kun ihan vasta kaikki viihtyivät yhdessä olohuoneessamme. Nyt huomaan, että tämä ongelma näyttää hetkeksi poistuneen. Kaikki ovat kerääntyneet olohuoneeseen ihmettelemään vauvaa. Sellainen voima on vauvoilla! Hän kiertää sylistä syliin. Se on hellyttävää, mutta minua vähän rasittaakin, kun sisarukset melkein kellottavat, ettei kukaan pidä vauvaa pidempään kuin toinen. Mietin, että stressaantuukohan vauva, vaikka hän näyttää ihan levolliselta. Jokainen haluaa luoda suhteen tähän uuteen merkittävään perheenjäseneen.
 
 
 
 
 
 
 


 
Kun vauva jonain yönä itkee ja kässehtii pitkään, väsyttää, ja ajatukset käyvät tahmeiksi. Mietin, onko hänellä maha kipeä vai röyhtäys tuloillaan. Syyllistän varalta itseäni jonkun syömisen suhteen, joka voisi vatsanpuruja aiheuttaa. Kun hän vihdoin nukahtaa ja väläyttää hymyn unissaan, minun sisälläni syttyy aurinko. Aikamoinen voima on pienellä hymyllä.
Kun joku lapsistamme kiukuttelee tai näyttää olevan mieli matalalla, pyydän vaivihkaa, että voisitko pitää vauvaa hetken, kun syön tai laitan pyykkikoneen pyörimään. Huomaan, miten sylittelijän ilme pehmenee. Hän alkaa nuuskia vauvaa, puhua lempeään sävyyn. Paha mieli sulaa pois. Sellainenkin voima on vauvoilla!
 







+åp' 


 

Oran kanttarellit ja muita auringonkeltaisia hetkiä




























Katsoin ikkunasta ja mitä näinkään: Mustarastaan! Mikä valtava ilo ja kevään voima tuntuivat sydänalassa asti. Mikä ihanampaa, kun mustarastaan laulu varhaiskevään illassa. Tämä lumen määrä meinaa uuvuttaa ja tulee tunne, että kevät ei koita ikinä.








Minä haluaisin kääntää mieleni jo kevättä päin. Onneksi aurinko on näyttäytynyt jo useana päivänä. Etsin kaapista auringonkeltaisen pöytäliinan. Saman värisen, kuin keinutuolini ja uudet Ora:n rattaamme. Mielessäni jo kuljen aurinkoisia teitä lykkien keltaisia vaunuja, joissa pienin ipanamme nukkuu. Olemme lasten kanssa suunnitelleet ottavamme näille reissuille usein eväät mukaan ja nauttia elämästä ja keväästä.




Kuvassa Rv 38, nyt jo 39 + 1:). Vielä hetken joudumme odottelemaan kyytiläistä näihin.  Kuva: Sanna, Kipot pinossa- blogista

                                                                                                    Kuva: Sanna, Kirpot pinossa- blogista

Kävin Metsolassa blogin Riitan kanssa jokin aika sitten Porissa. Vein tauluja asuntomessukotiin
(esittelen sen myöhemmin). Samalla vein sille suunnalle muitakin tauluja. Sillä reissulla vierailimme myös Ora:n tehtaanmyymälässä. Olinhan alkanut haaveilla aurinkoisen keltaisista oran vaunuista tulevalle vauvalle. Oran tehtaalla olivat sitä mieltä, että tottakait keltaisen keinutuolin Virpi tarvitsee Oran kanttarellit. He halusivat seinälleen taidettani, joten tämä on tällainen taide-/blogiyhteistyöjuttuna toteutettu.






Ora:n rattaat ja vaunut suunnitellaan ja ommellaan Suomessa. Vaunut ommellaan Porissa eri tilassa, missä tämä tehtaan myymälä on, mutta täälläkin on pieni ompelutila, jossa ommellaan jotain pieniä osia.




Nämä värit houkuttelevat haaveilemaan aurinkoisista päivistä.