#blogi

Synttärit ja sairaalareissu

Sinä aamuna sain nukkua pitkään, liki puoleen päivään. Odottelin laulamalla herättämistä. Tulivat vihdoin. Olivat heränneet leipomaan teeleipää ja britakakkua. Sain kuolaisen pusun Aatokseltakin (muilta kuivemmat)  ja muistelimme, miten vuosi sitten syntymäpäivänäni tein positiivisen raskaustestin. Aikamoinen lahja! Tänä vuonna olikin sitten vähän vaatimattomampia lahjoja.  Sain suklaata ja 5 Nougatpatukkaa. Lapset tietävät sen olevan lempiherkkuani. Sanoin Lounalle, että olen pulassa tällaisen määrän kanssa. Hän lupasi auttaa minua näissä suklaahuolissa.





Illaksi olimme kutsuneet nuorisoa, lastemme kavereita, perinteiseen loppukesän yöseikkailuun lähimetsäämme. Olin kerjännyt jo somessa onnitteluja arvonnan varjolla ja nyt kerjäsin vielä onnittelulaulun yli 40 päiseltä laumalta ennen kuin päästin porukan peliin. Lauloivat komeasti, eli luvassa on lienee taas onnellinen vuosi, toivottavasti!





Se olikin hyvä idea kutsua juuri sinä päivänä nuoria vieraita, sillä synttäreistäni tuli heidän varjollaan hauskat. Eivät he tokikaan minun vuokseni tulleet. He tulivat viettämään iltaa, yötä ja seuraavaa päivää keskenään toistensa hauskassa seurassa. He kisasivat metsässä kastellen itsensä sekä sadevedellä että hiellä. He höpöttelivät keskenään ja nauroivat. Iltanuotiolla vielä pienellä piirillä muistelimme kukin noloimpia mokiamme ja sain nauraa vatsani kipeäksi. Heidän vallaton seuransa nuorensi minua kai hetkeksi, vaikka todellisuudessa olen potenut jonkinlaista ikäkriisiä. 

Se lähti ehkä siitä, kun rakas isäni yllättäen sairastui ja meni tosi huonoon kuntoon. Nyt toipuminen on onneksi hyvässä vauhdissa. Hän on jo päässyt sairaalasta kotiin. Näyttää, että selvisimme säikähdyksellä. Isäni on ollut hyväkuntoinen, eikä vielä kauhean vanha. Hän on erittäin tekevä ja menevä mies. Jos vain jossakin on talkooavun tarvetta, hän on siellä. Kun he äitini kanssa tulevat meille, he puuhastelevat lähes taukoamatta. Kun meiltä lasahtavat lamput, irtoavat rivat, vuotavat hanat, odottelemme, että kyllä ne sitten korjaantuvat, kun pappa tulee. Yhtäkkiä olen tilanteessa, että valvon yön rukoillen, ettei isää vielä otettaisi pois, jotta Aatoskin saisi tutustua pappaan ja jos otettaisiinkin, niin että ehtisin edes hyvästelemään. Mietin, miten lyhyt on elämä. Minunkin. Viimeiset 20 vuotta ovat menneet mielestäni kuin vilahtamalla. Hirvittää ajatella, miten nopeaa menee seuraavat vuodet. Mietin, mitä vielä haluan elämältäni ja päätän, että niitä toiveita kohti, mitä vielä on, on mentävä viivyttelemättä. On pysähdyttävä tähän hetkeen ja viettää aikaa kaikkien rakkaiden kanssa mahdollisimman paljon ja kiireettömästi.

Elämästä kun ei koskaan tiedä...

Kuva: Heimoart

Aamulla ajelen Ouluun. Menen veljieni kanssa sairaalaan isäni vuoteen luo. Hän on väsynyt, mutta juttelemme sairaudesta ja kerromme kuulumisiamme. Kiitän häntä, nyt kun vielä voin, lapsuudesta, jossa minun ei koskaan tarvinnut kotona pelätä. Ajattelen, että on parempi sanoa se nyt, kun vaikka hautajaispuheissa, joita hän ei olisi kuulemassa. Tiedän, että kun hän tästä toipuu, meistä tulee arkisia, emmekä muista tai kehtaa sanoa kiitoksen sanoja. Kiitän tavallisesta, rauhallisesta arjesta. Isäni ei koskaan huutanut meille, vaikka häntä toki hermostuttikin toisinaan. Hän oli rauhallinen, sopuisa, kuunteleva ja keskusteleva isä meille. Kun hän halusi meidän tekevän kotitöitä, hän hiljaisella äänellä houkutteli, että yllätetäänpä äiti ja siivotaan. Ei siinä huvittanut alkaa vastaankaan väittämään.



Oulussa ehdimme käydä moikkaamassa Toripolliisia, hiippailemassa Rotuaarilla ja Ainolan puistossa. 


 Lepponen polliisi, kuten Oululaiset ovat.



 Rotuaarin pallo

Kukkakuvaaja Ainolan puistossa.


Ehdin tavata tällä yhden yön reissulla melkein kaikki sisarukseni ja muitakin sukulaisia.  Kotimatkalla mietin, että on se kyllä huippu juttu tämä suuri suku. Onneksi meitä sisaruksia on niin monta. Tämänkin isän sairastamisen aikana olemme pitäneet tiiviisti yhteyttä, saaneet toisiltamme tukea. Olemme sopineet vuoroja, ketkä milloinkin käyvät isää katsomassa ja pitäneet toisemme ajan tasalla hänen voinnistaan. Ei ehtinyt tulla isälläkään yksinäisiä sairaalapäiviä.

ps. isältäni lupa tämän tekstin julkaisuun.





On ilta elokuun

Olen syntynyt elokuussa. Onko se niin, että kaikkien mielestä se kuu, missä on syntynyt, on erityisen ihana? Minun mielestäni elokuun illoissa on aivan erityinen tunnelmansa. 




Elokuu on rakkauden kuu, onhan minut kihlattu aikoinaan juuri elokuussa. Kuusamo on rakkauden kaupunki, onhan minut kihlattu juuri Kuusamossa. Minusta on mukavaa välillä aina palata niihin muistoihin ja tunnelmiin. Minusta on mukavaa, että sain näyttelyni juuri elokuulle ja juuri Kuusamoon. 

Näyttelylle annoin nimeksi " On ilta elokuun".  

Tauluissa on siis elokuisten iltojen tunnelmia ja tunnelmia rakkaudesta. Näissä tauluissa emme esiinny kuitenkaan me:), vaan nämä ovat vain minun tunnelmiani elokuun illoista. Ehkä näissä on myös haaveita rauhallisista, kiireettömistä hetkistä. Sellaisia tunnelmia maalatessa pääsee tunnelmaan, jossa unohtaa täydet pyykkikorit ja  tiskaamattomat astiat. Voi luulla hetken olevansa lomalla arkiaskareista ja päässeensä puutarhajuhliin, kunnes hetken päästä havahtuu että sitähän maalataan Seinäjokisen kodin sekaisessa olohuoneessa. Tajuaa sitten katsoa kelloa ja kiirehtii nukkumaan vain hiukkasen ennen kuin aamu alkaa jo vaaleta. 








Elokuun illoissa on haikea aavistus syksyä. Kesän huolettomat päivät alkavat vaihtua säännöllisyyteen, järkeviin päästöksiin nukkumaanmenoajoista ja terveellisistä ruoista. Mutta kuka malttaisi nukkua elokuun öinä? 



Kuusamolaiset, sydämellisesti tervetuloa katsomaan näyttelyni Kuusamon pääkirjastoon!

ps. kaikki teokset ovat myytävänä. Tässä postauksessa esiintyvät taulut ovat kooltaan 70x100cm ja hinnaltaan 550e kpl. Soita tai viestitä, mikäli joku näistä näytti juuri sinun taulultasi. 

Elokuisin terveisin Virpi

Moderinia taidetta pohjalaistaloon

Sinä aamuna minua jännitti aikalailla. Jännitti samaan tapaan, kuin alkuvuosina taidetta tehdessäni, kun laitoin taulun kuvan tai menin näyttämään taulua eka kertaa tilaajalle. Ainahan se jännittää jonkin verran, mutta tänään erityisen paljon...







 Kävin suunnittelemassa tauluja tässä kodissa etukäteen.  Tämä koti on erittäin komea pohjalaistalo peltolakeuksien keskellä. Toisen taulun oli määrä tulla lipaston ylle eteisaulaan. Se näkyy heti ensimmäisenä, kun kodin oven avaa. Toinen samaan tilaan, portaikkoon. Mittasimme yhdessä sopivat taulukoot, sellaiset, kuin silmä sanoo, että tähän tilaan tämän kokoinen. Talonväen toiveena oli, että taulut olisivat harmonisia. Sain oikeastaan ohjeeksi vain, että maalaa meille abstraktit taulut; Harmonia 1 ja Harmonia 2. Ehdottivat, että toinen voisi olla tummempi ja toinen vaaleampi taulu. Sanoivat, että tauluissa saa olla myös väriä, mutta sain vapaat kädet sen suhteen. Minä aistin kodin tunnelmaa ja väritystä ja aloin mielessäni maalata tauluja. 









Kun suunnitteluhetken jälkeen ajelin peltojen keskellä, aurinkoista tietä eteenpäin olin onnellinen. Tunsin, miten rakastan tätä työtä ja miten iloinen olin tästä tilauksesta, jolle sain aika vapaat kädet. Sain onnekseni taulupohjat hetimiten. Päätin, että aloitan maalaamisen mahdollisimman pian, jotta muistan mahdollisimman hyvin kodin tunnelman. Halusin tuoda tauluihin valoa, vapautta, positiivista energiaa harmoniaa ja musiikkia, sillä ne asiat kuvaavat mielestäni tätä kotia ja perhettä.





Tämän taulun suunnittelin jo mielessäni aika tämänlaiseksi. Päätin, että tauluun tulee lakeus ja musiikki. Tämän pitkän, kapean taulun koko 70x180cm ajattelin eteisaulaan. Tähän tauluun maalasin aamun valoa. 


Tämä toisen taulupohjan, koko 110x150cm, otin esiin hiljaisena kesäyönä. Päätin, etten suunnittele taulua juurikaan, muuta kuin että tämä se tummempi taulu. Mietin vain kodin tunnelmaa ja annoin mennä. Ajattelin lakeutta, mutta kai myös veden heijastuksia, kuten tauluissani tapaa olla. Laitoin tauluun murrettua oranssia, ruskehtavaankin taittavaa, mustaa, harmaata, valkoista ja jotenkin koin, että molemmat taulut vaativat vähän kullan hohtoakin. 







 Minä nautin suunnattomasti näitä tauluja maalatessani. Olen maalannut  viime kuukausina vain vähän vauvan hoidon lomassa. Olemme myös reissanneet kesällä paljon. Reissuilla olen toisinaan haaveillut pääseväni maalaamaan. Luulen, että tauot maalaamisesta ovat olleet hyväksi minulle. Olen löytänyt uusia värejä ja uusia maalausideoita. Kun sain nämä taulut valmiiksi, kuulostaa leuhkalta, mutta pidin niistä paljon. Tällä kertaa sain myös taulut valmiiksi huomattavasti nopeampaa, kuin olin ajatellut.

Yleensä laitan taulun tilaajalle kuvia etukäteen kommentoitavaksi. Jatkan kommenttien pohjalta taulua. Saatan muuttaa jotain kohtaa tai lisätä väriä tai vähentää sitä. Usein minun ei tarvitse tehdä enää mitään kuvan laittamisen jälkeen, vaan saan vapaasti viimeistellä taulun. Melkein joka kerta onnekseni, taulua viedessäni, asiakas sanoo sen olevan ihanampi, kuin kuvissa. Tämä on musiikkia korvilleni! Usein kuvissa ei näy esim. struktuuripinta.


Tällä kertaa minulle tuli fiilis, etten laita kuvaa lainkaan, vaan vien suoraan taulut koetille. Siksi minua taisi jännittää erityisen paljon.

Kun avasin oven, taulun tilaajaperheen vanhemmat myönsivät itsekin jännittävänsä. Ennen kuin näytin taulun, sanoin, että tärkeintä on, että he sanovat rehellisesti, tykkäävätkö taulusta. Pahinta minusta olisi, että he sanoisivat, että ihan kivoja ja ajattelisivat, että "Voi ei, mitä töherryksiä!"


" Tämä on sun kaunein taulu"- kuulin. Mikä helpotuksen huokaus! Tuli mahtava fiilis, kun huomasin, miten hyvin taulu sopi lipaston päälle eteisaulaan. Värit täsmäsivät mielestäni täydellisesti hirsiseinään. Kuitenkin minua häiritsi taulun vasen alareuna. Käytin vielä taulua kotona ja maalasin alareunaan hieman tummahkoja sävyjä ja valkoista, jotta sain tasapainon tauluun.





Toisen taulun nostimme portaikkoon ja siihen se jäi. Se on aika voimakas teos. Se sopii erityisen hyvin korkealle. Olin onnellinen huomatessani, että se kävi siihen niin hyvin ja varsinkin siitä, että taulun tilaajat pitivät siitäkin!





Sain vielä myöhemmin viestin, jossa sanottiin: " Kuinka oot osannutkin maalata noin hienot taulut. Täytyy aina pysähtyä katsomaan. "

No, tulipa tästä nyt hehkuttava postaus, mutta sallittanee, kun nyt siltä tuntuu:)

Hesasta Seitsemiseen

Olen kertonut kesäreissustamme kahdessa edellisessä postauksessa. Tässä kerron loppureissustamme. Turusta ajelimme Hesaan, suoraan Rastilan leirintäalueelle. Rastila on kiva leirintäalue, jossa on helppoa olla isollakin porukalla. Käymme Rastilassa vähintään kerran joka kesä, mutta useina kesinä useamminkin. Me emme juurikaan oleskele leirintäalueella, vaan vietämme siellä lähinnä yöt. Rastilasta pääsee kätevästi metrolla kylille.

 Meillä kulki mukanamme reissun ajan Hesaan asti iso 120x200cm taulu. Alussa ajattelimme, että emme voi saada sitä varjeltua ehjänä perille, mutta saimme sen niin hyvin pakattua auton ikkunan reunaan, ettei sitä tarvinnut ihmeemmin varoa. Vein taulun uuteen, kauniisti sisustettuun kotiin ja kävin samalla suunnittelemassa taulua heidän naapurissaan.









 Illan oleskelimme Marjaniemen rannan kalloilla.



Ajelimme vielä myöhäisemmällä Kallahdenniemen uimarannalle. Erikoisen lämmin ilma, kaunis auringonlasku tekivät vaikutelman ulkomailla olosta, eikä isoääninen irakin keilinen keskustelu vähentänyt sitä. Monta suurta perhettä ja mieslaumoja oli kokoontuneena tälle rannalle iltaa viettämään. Solahdimme hyvin sekaan pellavapäisen laumamme kanssa.











Aamulla lähdimme Suomenlinnaan. Ostimme Torilta reissueväät. Lauttaa odotellessamme lokkiparvi ehti tehdä hyökkäyksen lastemme serkkupojan eväsleipään. Tullessa lokkiparvi näytti hyökkäävän jätskiä syövän perheen kimppuun. Mikä meteli! Kuulin, että Trumpin ja Putinin edeltä lokkiparvet olivat torilta hävinneet. Mitähän lienee niille kävi?





Siitä on aika monta vuotta, kun viimeksi kävimme Suomenlinnassa. Tämä oli lasten mielestä jännittävä paikka. Sattumoisin meillä on kesken Astrid Lindgrenin kirja, Etsivä Mestarietsivä Blongvist. Siinä seikkaillaan myös linnan raunioilla, joten lapset kuvittelevat sen linnoituksen olevan samanlainen kuin tämä Suomenlinnan linnoitus ja sen luolat. Vietimme Suomenlinnassa koko päivän.




 Väriero




Illalla ajelimme keskustaan. Olimme aikoneet mennä vielä Hietasaaren rannalle, mutta innostuin vaatekauppojen alennusmyynneistä ja tulin ostaneeksi melkoiset kassilliset lastenvaatteita tulevaa syksyäkin ajatellen.



 Iltamyöhäisellä uimme vielä Rastilan uimarannalla.


Seuraavana päivänä
ajelimme Seitsemisen kansallispuistoon. Tämä on jokakesäinen matkakohteemme. Lasten lempipaikka.Seitsemisen kansallispuistossa oleva Koveron torppa ympäristöineen on idyllisen kaunis. 








Joka kerta lapset leikkivät Seitsemisessä sitä, että heillä on omat lampaat. Kukin keksii lampaalleen nimen. Tällä erää mekin mieheni kanssa varasimme itsellemme lampaat, jotka saivat nimekseen Keijo ja Tyyne. 


 

 Veljekset




 Illalla kävimme ongella Seitsemisen lammella. Minusta tuntuu, että tämä on yksi Suomen kauneimmista maisemista. Koetin monta kertaa sanoa, että katsokaa tätä ihanaa maisemaa ja kuunnelkaa hiljaisuutta, mutta turhaan. Lapset olivat liian innoissaan lampaista ja onkimisesta malttaakseen hiljentyä.




Tämä reissu oli meidän mielestämme erittäin onnistunut. Minun valtavan suuri ulkomaan matkakuumeeni lieventyi huomattavasti. Kyllä täällä kotimaassa onkin hienoja paikkoja, joista olemme erityisen hyvin tänä kesänä päässeet nauttimaan. Tätä lämmintä kesää muistelemme varmasti pitkään.


Saariston rengasreitillä



Turun saaristoreitti on sellainen, joka tulisi jokaisen suomalaisen kiertää joskus. Me päätimme tehdä sen tänä kesänä. Kerroin edellispostauksessani, miten reissumme alkoi Porista. Jatkoimme sieltä Taivassaloon.  Kiersimme siis rengastien toisinpäin, kun se tavallisesti kierretään. Yövyimme ensimmäisen yön  Mussalon leirintäalueella. Meidät otettiin siellä erittäin ystävällisesti, kädestä tervehtien, vastaan. Tällä on erittäin edullista viettää yö vaunulla. Alue oli aika ahdas, eli vaunut olivat vierivieressä. Kausipaikkalaisia näytti olevan noin puolet asukeista. Vähän jännitän tämän kaltaisissa leirintäalueilla, että miten naapurit suhtautuvat, kun autostamme pelmahtaa pihalle keskimääräistä isompi katras. Jos se jotakuta hirvitti, niin hyvin osasivat peittää. Tällä leirintäalueella jok ikinen tervehti toista ja vaihtoi jopa jokusen sanan. Mahtava fiilis!








Illalla ihailimme auringon laskua, kuten jokaisena iltana tällä lomalla. Se on jotain, mitä kaipaan kotopuolessa. Olenhan merikaupungista kotoisin. Auringonlasku viljapellon ylle, on sekin kaunis, muttei se sentään vedä vertoja auringonsillalle vedenpintaan.


Lauttamatka Houtskariin.


Vaikka Mussalon leirintäalueella oli hyvä fiilis, oli rentouttavaa päästä leiriytymään väljästi Mossalan leirintäalueelle. Tällä leirintäalueella oli kiva hiekkaranta ja isot nurmikentät ja paljon metsämansikoita.

Hauska sattuma oli se, että kun lähdimme leirintäalueelta jätskiostoksille Houtskariin, lauttarannassa tuli vastaan kaveriperheemme. Houkuttelimme heidät samalle leirintäalueelle. Niimpä saimme naapuriksemme tuttuja ja tutun tuttuja, sillä he matkustivat sukulaisperheen kanssa yhtä matkaa. Me grillasimme illalla ja juttelimme. Lapset tutustuivat uusiin lapsiin ja pieneen koiraan. 



 Metsämansikkakesä

 Houtskarin kirkko

Uusi koiraystävä





 Vauva oli erittäin tyytyväine matkalainen. Siksikin tämä reissu tuntui oikein onnistuneelta ja halusimme jatkaa lomaa aiottua kauemmin.

 Mimmit lautalla

Meri sinisenä, sinisenä hohtaa...







Houtsakrista matkamme jatkui Iniöön ja Nauvoon. Nauvossa vietimme vähän aikaa, kunnes jatkoimme Turkuun kummipoikaamme juhlimaan. Lähdimme illalla katselemaan yöllistä Turkua naisten voimin, eli vain isoimmat tytöt pääsivät mukaan. Jopa Aatos jäi vaunuun isin kainaloon  nukkumaan, sillä viivyimme reissulla vain pari tuntia. Ajoimme ensin Pikisaareen, jossa kuljeskelimme kaduilla ja ihailimme pieniä taloja ja pihapiirejä. Eräässä pihassa oli puutarhajuhlat lyhtyineen. Juuri, kuten olin maalannut vasta samasta aiheesta taulun. Olisin niin halunnut mennä juhliin mukaan. Kaunista oli, muttei hiljaista. Vastarannalla pauhasi Ruisrock. Kävimme myös Turun keskustassa ja Toivo- laivaa ihailemassa. Rannan laivaravintoloiden lyhdyt valaisivat kauniisti Aurajoen pintaa. Ihmisiä oli paljon liikkeellä. Ihan kuin olisimme ulkomailla, mietimme. 





 Linnanneitoko yhä on valveilla tornissaan?





Seuraavana päivänä menimme tutustumaan Kuralan Kylämäkeen Turussa. Se on ihastuttava paikka! Tänne ei ole lainkaan pääsymaksua ( merkittävä juttu meidän kokoiselle porukalle;).  



 Lampaille evästä (niitä piti ensin vähän aikaa etsiskellä).





Turusta jatkoimme Hesaan ja Seitsemiseen, josta kerron seuraavassa postauksessani.