#blogi

Korjaa.se pöytä

 Kaupallinen someyhteistyö Lakeuden Etapin Korjaa.se- palvelun kanssa. 

 

 

 

 

 

Turkista taannoin ostetut pannualuset hehkuvat mustaa taustaa vasten. Hymyilyttää. Otan monta kuvaa ja lähetän perhewhatsappiin. Saan monta peukutusta vastaukseksi. Alan siivota keittiötä, sitten olkkaria, kohta kuuraan jo työtilaani. Teen sen siitä ilosta, että meillä on nyt keittiössä kaunis pöytä. 

Sain viestiä somessa:com:lta, että olisiko minulla jokin esine tai kaluste, jonka haluaisin korjata ja sitten somettaa siitä. Ajattelin ensin, ettei meillä taida mitään olla, mutta, kun selasin, mitä yrityksiä Korjaa.se sivustolta löytyy, olisin keksinyt monta korjattavaa. Korjaa.se on Lakeuden Etapin, eli jätehuollon tarjoama verkkopalvelu, joka yhdistää rikkinäisten tavaroiden omistajat ja paikalliset korjaamisen ammattilaiset. Korjaa.se toimii Eteläpohjanmaan Lakeuden Etapin alueella. Myös Pirkanmaalla ja Kymeenlaaksossa on omat jätehuollon Korjaa.se palvelut. Korjaa.se:n tavoitteena on ehkäistä jätteen syntymistä. Sen tavoitteena on kannustamien kestävään kuluttamiseen, eli hoksauttaa, että tavaran korjaaminen on vaihtoehto rikkinäisen pois heittämiselle ja uuden ostamiselle. Sen tavoitteena on tehdä korjaaminen mahdollisimman helpoksi. Korjaa.se -palvelun kautta löytyy korjaajia polkupyörille, soittimille, tietokoneille, kodinkoneille, koruille ja vaatteille. Itse löysin sen kautta alueellamme toimivia yrityksiä, joita en aiemmin tuntenut. 

Huomasin, että listalla yritys Ad and Wood Workshop niminen kuortanelainen yritys, joka kertoo korjaavansa ja päivittävänsä vanhoja ja rikkinäisiä kalusteita. Tajusin, että nyt on vuorossa kauan aikomani keittiön pöydän korjaus kauniimmaksi.  Ad and Wood Workshop lupaa sivuillaan, että jokaisen työn - tuolin korjauksesta hotellin kalusteasennuksiin - on täytettävä teknisesti ja visuaalisesti asetetut laatuvaatimukset. Ad and Wood Workshop tekee siis yrityksille ja yksityisille mittatilauksena mm. keittiön ja pesutilojen kalustuksia, huonekaluja sekä keittiökaapistojen päivittämiset. Sen toimintaan kuuluu myös sisustustyöt, maalaukset ja listoitukset.

Keittiön pöydän kanne vaihdattaminen on ollut aikomuksenani viimeiset 12 vuotta. Olenkohan kärsivällinen vai saamaton? Ehkä asia on jäänyt myös siksi, kun en ole osannut päättää, mitä toivon sen ruman kannen tilalle. Pöytähän tuli meille sillä ajatuksella, että se on väliaikainen ratkaisu, kun oikea pöytä oli vuokra-asunnon vajassa homehtunut.



Mieheni osti sen tilalle pöydän koulun huutokaupasta. Ehkä hän on lusikoinut pinaattikeittoa juuri tämän pöydän ääressä 90-luvulla ja sittemmin opettajana ollessaan. Tiedättehän ne pöydät, joita ennen oli kouluissa, sellaiset vihertävän keltaiset ikilevypöydät, jotka oli helppo pitää puhtaana ja joiden kannen alle sai tuolit kätevästi nostettua. Sen ansiosta lattia on helppo sitten siivota. Siksi kait pöytäkin sai meille jäädä. Jakkaroista olen aina tykännyt. Niissä on vaneriset istuinosat ja rautajalat, ne perinteiset, viehättävät koulujakkarat.


 

Olen vuosien varrella monesti miettinyt, minkä ratkaisun keksisimme. Olen miettinyt uuden pöydän ostamista, mutta useammin vanhan pöydän maalaamista tai päällystämistä. Nyt olin päättänyt, että kansi vaihtuu, mutten vielä millaiseen, niin Ad and Wood Workshopin Pasi ehdotti, millainen kansi olisi hyvä ja suhteellisen edullinen. Laitoin kuvia pöydästä ja tuoleista ja keittiöstämme. Hän ehdotti mustaa 24 mm vanerikantta, jotta se sopisi hyvin tuolien kanssa. Arvostan, että hän antoi ehdotuksensa, sillä en oikein itse osannut päättää, millainen pöytä meille sopisi. Puun värinen olisi ollut ehkä liian valju, kun tuolit ovat myös puun värisiä, mutta vanhoja, joten olisivat erinäköisiä pöydän kanssa. Lattia on maitolakattua tammiparkettia. 

Arkisin pöytä on ollut meille sopivan kokoinen, mutta viikonloppuisin ja juhlissa pöytä on tuntunut aina hieman liian kapealta sitä katettaessa. Vävyehdokkaitakin on jokunen tuotu pöytämme ääreen, joten heitä ajatellen toivoin uudelle pöydälle myös lisää pituutta:) 

 


 

Pöydän entiset mitat 70x220cm ja nykyiset 80x250cm. Tämän kokoisen kannen saa noin 200-300 eurolla. Pöydän kanneksi siis valittiin 24mm vanerilevy. Se hankittiin Vaneripaikasta Alavudelta. Ad and Wood Workshopin Pasi hioi sen pinnan ja käsitteli useampaan kertaan mustalla petsillä, ja vahasi kolmeen kertaan luonnonöljyvahalla. Pöydän kansi on rehellisen musta, mutta puunsyyt näkyvät. Toivoin, ettei kannen musta taittaisi vihreään, kuten usein vahalla käsitelty puupinta saattaa taittaa. Nyt se on niin moneen kertaan käsitelty, ettei keltainen kuulla mustan läpi. Vanerinen pöydän kansi ei ole yhtä helppohoitoinen, kuin ikilevyn kansi, mutta meitä ei haittaa, jos elämän jäljet näkyvät pöydässä. Sain myös neuvon käsitellä kannen silloin tällöin öljyllä esim. Osmo Colorilla, värittömällä tai mustalla.  


Pasi oli hionut kaikki tuolien pidikkeet, joten pöytä näytti kauttaaltaan ihan uudelta. Olen tyytyväinen, ettemme ostaneet uutta pöytää vaan korjautimme tämän vanhan meille sopivammaksi. Aion jatkossakin miettiä yhä tarkemmin, mitä esineitä tai kalusteita voimme korjauttaa sen sijaan, että heitämme pois. 

 

Olen myös todella tyytyväinen Ad and Wood Workshopin palveluun ja voin todellakin suositella tämän yrityksen palvelua. Maanantaina Pasi haki pöydän kotoamme ja nyt torstaina toi takaisin ja kiinnitti kannen jalaksiin täällä meillä. 







Pöytä on tyylikäs! Tähän pöytään en taida liinaa laittaa, kuin suurimmissa juhlissa.

 

LINKIT:


Korjaa.se

Lakeuden Etappi

Ad and Wood Workshop

Vaneripaikka

somessa.com




























Japanin tv- vierainamme

Viime helmikuussa

...elimme jännittäviä aikoja. Monet ovat nähneet somekanavillani kuvia japanilaisesta tv-ryhmästä meillä ja kyselleet, keitä he olivat ja voiko ohjelman nähdä jostain. Kerron teille siitä nyt. 


Yllättävä puhelinsoitto


Kesken koululaisten joulujuhlan puhelimeni soi. Oletin jonkun asiakkaani soittelevan ja kun juhla oli ohitse, soitin numeroon takaisin. Soittaja kertoi olevansa Juha Laitinen Japanin tv:stä. Hän kertoi Japanin tv:n tekevän dokumenttia onnellisuudesta. He valitsivat maaksi Suomen, sillä Suomi on valittu useana vuotena peräkkäin maailman onnellisemmaksi maaksi. Japanilaiset myös uskovat, että onnellisimmat ihmiset elävät ison perheen keskellä. Siksi Juhan tehtäväksi oli annettu etsiä Suomesta perhe, jossa on vähintään 5 lasta. Juha kertoi, että kotiimme tulisi noin viikon ajaksi kuvausryhmä ja hän toimisi tulkkina. Minä lupasin kysellä kotiväeltämme, mitä he ovat asiasta mieltä. Ajatus japanilaisista vieraista tuntui innostavalta. Olihan meillä muutama tosi mukava kokemus vaihto-oppilaista. Toisaalta hirvitti ajatus kokoajan käyvistä kameroista. Päätöstämme helpotti se, että tiesimme dokumentin esitettävän Japanissa, ei Suomessa, joten jos siitä tulisi nolo, niin se ei niin vaikuttaisi meihin.  Aina, kun on mahdollisuus kokea arki hauskempana, se pitää kokea! Lupauduimme.


Aloimme innokkaasti ja jännittäenkin odottaa Japanin vieraitamme. Oli mukava ajatella, että pääsisimme tutustumaan uusiin ihmisiin ja uuteen vieraaseen kulttuuriin. Meillä ei ole juurikaan kokemusta Japanista tai japanilaisista, vaikkakin vuosien ajan eri reissuillamme olemme tulleet ikuistetuksi perheenä lukuisiin japanilaisturistein kameroihin niin kotimaassa kuin ulkomailla. He ovat hämmästelleet suurta perhettämme ja halunneet tulla usein itse kuvatuksi meidän kanssamme.


Esimerkillinen perhekö?


Viestittelimme ja soittelimme Juhan kanssa paljon ennen kuvauksia, sillä japanilaiset halusivat tietää etukäteen meistä. Minä kerroin kaikkien nimet, iät, työt, opiskelupaikat ja harrastukset. Minun piti mm. lähettää heille kaikkien lasten lukkarit. Kerroin etukäteen myös meidän perheen arvoista. Kun he kysyivät, koemmeko olevamme erityisen onnellisia, mietimme, miten vastaisimme. Emme ole oikein ajatelleet asiaa. Vastasimme, että olemme elämäämme tyytyväisiä ja kiitollisia. Moni asia on ihan hirvittävän hyvin, mutta emme ajattele olevamme esimerkillisiä tai onnellisempia kuin joku muu. Olemme tavallinen perhe, joilla on onnellisia ja ankeita hetkiä. Meillä on riitoja, joiden jälkeen on onneksi anteeksiantamusta. He pyysivät myös lapsia kertomaan, mistä ja milloin he ovat erityisen onnellisia. Lapset kertoivat olevansa onnellisia sisaruksistaan ja he kokevat erityisiä onnenhetkiä, kun tehdään asioita kaikki yhdessä. Tai kun osan perheen kanssa yhdessä vaikka ihan vaan leivotaan, jutellaan tai pelataan.  


Seitsenhenkinen seurue saapuu



Helmikuisena maananatai-iltana olimme siivonneet kodin ja kattaneet pöydän ja jännitimme niin, että melkein tärisimme. Nyt jälkikäteen ajateltuna japanilaisten vierailu tuli viime hetkellä. Varmaan jo parin viikon päästä heidän vierailunsa olisi ollut koronauhan vuoksi mahdotonta. Vielä silloin se ei ollut tullut Suomeen eikä Japaniinkaan juurikaan, vaikka siitä jo vähän puhuttiin. Emme osanneet silloin aavistakkaakkaan, millainen kevät oli tulossa.


Kun pihaan kaarsi iso taksi, riensimme kaikki ikkunaan. He tulivat taksista ulos, mutta kuvasivat pihapiiriä hyvän tovin ennen kuin astuivat sisään. Meitä neuvottiin katsomaan vain Karinia, tyttöä, joka tuli meille vieraaksi eli emme saaneet katsoa kameroihin, ohjaajaan tai muihin vieraihin. Heti ensimmäisistä minuuteista alkaen tuli tunne, että he ovat sydämellisiä ja että tästä tulee hauska viikko! Saimme vasta heidän saapuessaan kuulla, että vieraamme on Japanissa kuuluisan  NMB-yhtyeen laulaja Karin Kojima.  Emme tienneet hänestä etukäteen mitään. Hän on herttainen tyttö! Pidämme hänen kanssaan edelleen yhteyttä.  Hänen lisäkseseen tuli hauska Ohjaaja Kentaro Yamada, jonka kanssa ystävystyimme kaikki. Pidämme häneen yhteyttä somessa ja kirjeitsekin. Hän on alkanut opiskella suomen kieltä. Mukana olivat myös Karinin manageri Royhei, apulaisohjaaja Akiko, kuvaajaat Masa ja Akiko. Hedän lisäkseen oli myös tulkki Juha Laitinen, jonka kanssa myös ystävystyimme ja pidämme yhteyttä. Odotamme häntä perheineen kylään parin viikon päästä. Näiden ystävystymisten vuoksi tämä viikko oli erittäin merkittävä. Kun viikko oli ohitse, meitä ja meidän vieraita itketti niin! Vieraiden lähdettyä olimme väsyneitä ja surullisia sekä onnellisia yhtä aikaa. Oli tosi haikeaa, kun viikko päättyi. Vähän samanlainen fiilis, kun joskus jonkun leirin päätteeksi, kun on oltu tiiviisti yhtä pataa ja sitten pitää erota. 













Karin siis tuli etsimään Suomesta onnellisuuden reseptiä. Emme tietystikään sitä hänelle osanneet antaa, mutta ajatus olikin, että hän oivaltaisi jotain, kun elää meidän arkeamme viikon ajan.
Elimme siis meille tavallista arkea. Janne kävi töissä, lapset koulussa ja minä maalasin kotona.  Tosi puheissa maalasin vähän vähemmän kuin tavallisesti. Olin varautunutkin siihen, etten pysty keskittymään niin hyvin maalausjuttuihin. Kuvausryhmä kävi Jannen työpaikalla yläkoulussa sekä lastemme alakoulussa, ja siellä erityisesti yrittäjyyskasvatustunnilla.  He  kuvasivat minun maalaamistani, kävivät meidän mukana kaupassa, saunassa, avantosaunalla, retkellä ja olivat mukana meidän Taimin ja Raitan 11-vuotis-synttäreillä.  He menivät mukaan tyttöjen lauluharkkoihin Lakeuden ristiin. He halusivat erityisesti kuvata Vienan yrityksen Nauravan naapurin toimintaa. He haastattelivat meitä meidän arvoista ja elämästä.  Keskustelimme paljon. Me tarjosimme suomalaisia ruokia, kuten lohikeittoa, karjalanpiirakoita, ruisleipää, mämmiä, salmiakkia. Lauloimme ja soitimme yhdessä paljon. Karin myös valmisti meille japanilaista ruokaa, mustekalaa, ja opetti yhden japanilaisen laulun, joka on kaikunut meillä kaikki päivät heidän lähtönsä jälkeen. Aatoskin osaa sen. He leikkivät paljon lastemme kanssa, joten lapset eivät juurikaan kiukutelleet tai riidelleet sen viikon aikana. Aatos yhä kyselee, mihin Karin meni, mihin Kentaro meni?  Oli onni, että tulkki oli mukana koko ajan. Vain ohjaaja osasi jonkin verran englantia, muut eivät lainkaan. Jonkun verran juttelimme myös googlekääntäjän avulla. 

He kertoivat, miten japanilaiset tekevät pitkiä työpäiviä. Heille työn arvo on todella suuri. Usein iltaisin, kun muut olivat menneet nukkumaan, Juha kertoi meille Japanin kulttuurista ja japanilaisista. Oli tosi mielenkiintoista kuunnella ja oppia uutta. Japanilaisten työn kulttuurista Juha kertoi, miten monet väsyvät, kun joutuvat tekemään niin pitkää päivää. Japanissa on edelleen vallalla kulttuuri, jossa äidit hoitavat lapset ja kodin ja perheen isät tekevät todella pitkiä työpäiviä. Heillä ei ole juurikaan lomaa. Japanilaiset eivät helposti päästä vieraita kotiin, vaan tapaavat toisiaan kahviloissa tai ravintoloissa. Jos he joskus kutsuvat jonkun kylään, niin sitä varten on erillinen huone heti eteisen lähellä. Vieras ei käy muualla talossa. Japanilaisten vierailun jälkeen luin myös kirjan Melkein Geisha, joka oli tosi mielenkiintoinen tähän hetkeen. Siinä suomalainen Minna Eväsoja kertoo mielenkiintoisesti vuosistaan Japanissa ja havainnoistaan japanilaisista ja heidän kulttuuristaan.  Kun Karin kysyi minulta. yritänkö tulla kokoajan onnellisemmaksi, vastasin, etten yritä. Minä olen jo riittävän onnellinen. Enemmänkin pelkään menettäväni tämän onnen eli jotain tärkeää eli jonkun läheisen ihmisen, oman tai läheisen terveyden tai etten saisikaan tehdä rakastamaani työtä. Vielä silloin en ajatellut koronaa.





     Mustekalaa, josta Karin valmisti meille takojakeja.


Persot jääkaapilla


Kamerat kävivät lähes tauotta. Kuvaukset alkoivat aamuseitsemältä ja päättyivät iltayhdeltätoista. Välillä kameroita oli ripoteltuna joka puolelle keittiötä ja olkkaria. Me unohdimme ne, emmekä aina tajunneet niiden käyvän.

Kuvittelimme, että dokumentti esitetään pitkän ajan päästä, mutta se näytettiin Japanin tv:n lauantaiaamun lähetyksessä jo maaliskuun 21. päivä. Me saimme heti linkit videoklippeihin ja myöhemmin ohjaaja lähetti dvd:n. Kun näimme dokumentin, huokaisimme helpotuksesta, ettei se ollut nolo, kuten etukäteen jännitimme. Se oli leikattu kivasti ja toi hyvin esille sen viikon tunnelmat ja meidän arkeamme. Toki, kun 40 minuuttiin puristaa viikon, niin tosi paljonhan siitä jää pois. Saimme muutamia dvd:itä, joita kierrätimme sukulaisillamme ja joillakin ystävillämme silloin keväällä, kun kaikki viettivät aikaa vain perheittensä kanssa. Ne oli tarkoitettu viihdyttämään yhtä karanteeni-iltaa. Onneksi mukaan ei oltu otettu esim. sitä, kun huomasin yhden kameran kuvaavan ja aukaisin jääkaapin oven. Vernan kanssa olimme molemmat jääkaapilla ja himoitsimme bebeleivoksia. Mutisin, että ottaisin, jos tuo kamera ei kävisi. Verna siihen, että laitetaan tämä jääkaapin ovi niin, ettei se näy. Niin teimme ja tungimme bebejä suuhun, kunnes huomaisin, että toinen kamera on ihan otsamme yläpuolella ja takana on kolmas. Tallennuimme persot kolmelle kameralle. 

Lähtiessään ohjaaja toivotti meidät vierailulle Japanin aamutv:n lähetykseen ja isänsä sushibaariin. Lupasimme tulla ja aloimme vähän suunnittelemaankin, että joskus... Mutta koronauhan vuoksi kaikki matkustaminen tuntuu ihan utopialta. Mutta tulevaisuudesta ei tiedä...


         Piirtää ja pelata voi yhdessä, vaikkei yhteistä kieltä olekaan.




Toripolliisikin pääsi kuvaamaan. Kameroita oli joka puolella, Niitä ei aina meinannut huomata:)


                                 Soitimme ja lauloimme paljon yhdessä




Pihla lähti opiskelupaikkakunnalleen Rovaniemelle kesken kuvausviikon.

Löysikö hän onnen?


Emme tietystikään ymmärtäneet dokumentista kaikkea, koska japania emme osaa. Pystyimme kuitenkin muistamaan suunnilleen, mitä missäkin kohdassa juteltiin. Juha kertoi meille dokumentista, että Karin löysi onnellisuuden reseptin. Hän oli ollut stressaantunut töistänsä ja koki, että sai olla viikon lomalla ja huokaista kaikesta kiireestä. Hän myös nautti luonnon rauhasta                  -asummehan metsän keskellä. Hän asuu suurkaupungissa eikä käy luonnossa juuri koskaan. Karin ja ohjaaja, joka dokumentin leikkasi, nostivat dokumentissa kolme asiaa, mitkä he ajattelivat tuovan onnellisuutta. 
1) Kohtaa ihmiset ilman muureja, avoimesti ja välittömästi sekä tasa-arvoisesti. 2) Rahan arvon opettaminen lapsille, että tavaroita ja asioita ei saa noin vain, vaan ne pitää tienata ja sitä kautta niitä osaa arvostaa. 3) Vietä mahdollisimman paljon aikaa läheistesi kanssa. 

Emme olisi itse osanneet näitä antaa reseptiksi, varsinkaan tuota rahajuttua. Mutta on se totta, että ihminen ei ole niin tyytyväinen, jos saa kaiken haluamansa kuin että on pidempään toivonut ja tehnyt töitä sen eteen. Esim. lapsi pitää paremmin huolta siitä tavarasta, jonka hän on itse tienannut. Dokumentissa oli nostettu tässä rahan arvon ymmärtämisen kohdassa myös lastemme yrittäjyyttä ja koulun yrittäjyyskasvatusta. 

Tuo ihmisten kohtaaminen on luontevaa. Ei sitä tule mietittyä. Mutta tuntui toki hyvältä, että he kokivat sen noin. Sen ehkä ymmärtää sitä kautta, kun tuntee paremmin japanilaisten pidättyväistä kulttuuria. Meidän suomalaisten tasa-arvo on myös asia, jota ei niin tule usein ajatelleeksi. Japani on tässäkin asiassa hyvin erilainen maa.  Meillä miesten ja naisten välinen tasa-arvo ja myös tasa-arvo johtajan ja alaisen välillä on paljon pidemmällä kuin Japanissa.

Sen, että vietä mahdollisimman paljon aikaa läheistesi kanssa, olisin itsekin sanonut onnen reseptiksi. Ehkä suomalaisisän tapa viettää paljon aikaa vaimon ja lasten kanssa oli heistä outoa mutta hienoa.  Dokumenttiin oli päätynyt Jannen kysymys: "Onko joku kuolinvuoteellaan katunut sitä, että tulipa vietettyä liikaa aikaa omien lasten kanssa?"

Iltaisin kun vieraamme kävivät nukkumaan, ( Heistä siis Karin nukkui pihamökissämme ja manageri Royhei ja tulkki Juha nukkuivat puolestaan asuntovaunussa. Muu kuvausryhmä yöpyi hotellissa), minä maalasin tauluja läksiäislahjoiksi. Lapsetkin maalasivat. Maalasin Kentarolle enkelitaulun ja Aatos halusi maalata samaiseen tauluun helminauhaa. Se sopikin hyvin, sillä Viena oli laulanut Lakeudenristissä juuri laulun " Paljon ois aihetta lapsella kiittää". Siinä sanotaan mm. näin: "kauniina nauhana vuosien päivät, helmenä jokainen muistoksi jäivät..." 
Karinille maalasin taulun, jossa on tyttö ja onnenlintu. Tein toisen taulun meille niin, että Karinin taulu jatkui meidän taulussa. Meidän tauluun maalasin perheemme toivottamaan onnellista elämää Karinille. Toivon, että sitä taulua katsellessaan Karin muistaisi meidät ja pysähtyisi. Maalasin tauluun kallion ja selitin, että koen onnellisuuden perustuvan arvoihin, mitä ihmisellä on ja elämistä niiden mukaan. Ja että onnellisuus on kiitollisuutta kaikesta, mitä on saanut. Itse koen onnen kuin lintuna, joka laskeutuu kädelle ja pyrähtää pois. Pieniä merkittäviä, viiltävän onnellisia hetkiä, jotka tulevat ja menevät. Niiden muisteleminenkin on onnea. Koen, että onnellisuuteen liittyy yleensä toinen tai toiset ihmiset.

 Oli onnellista oli tutustua näihin ihmisiin ja kaikki olemme sitä mieltä, että kylläpä kannatti heittäytyä. 














Kuva Juha Laitiselta



Karin oli taitellut meille 12 paperilintua. Lapsemme ovat nyt innostuneet origrameista ja ovat taitelleet niitä japanilaisten lähettämistä papereista. Olemme myös valmistaneet kotona japanilaista ruokaa. 


Toivottavasti tapaamme vielä!



Linkkejä:












Haaveet kutistuvat ja lapset käyvät kotikoulua


Huh, mikä määrä helmiviestejä! Jokainen ope on laittanut jokaiselle lapselle muutamia viestejä, kuten kuuluukin. Meinaa vaan ylittää kapasiteettikykyni tällainen määrä informaatiota. Ehkäpä tämä tasaantuu ajan myötä. Minulla on nyt kotikoulussa 7 oppilasta. Opettajana toimiminen onkin ollut yksi haaveammateistani. Mahtava mahdollisuus, ajattelin ensimmäisten minuuttien aikana. Sitten joku oppilaistani esitti kysymyksen, jota en ymmärtänyt, toinen alkoi kohta vänkyttämään vastaan ja jonkin ajan kuluttua kolmas heitti kirjan nurkkaan ja neljäs mökötti, kun viivotin oli hukassa. Aina olen opettajia arvostanut, vaan kylläpä nousi arvostukseni ihan uusille urille. Sovimme sitten ihan yhdessä, että jokainen tekee annetut tehtävät itsenäisesti.  Lukiolainen auttaa tarvittaessa 9-luokkalaista, joka auttaa 7-luokkalaista, joka auttaa 6-luokkalaista jne. Saavatpahan kertausta jo opittuihin asioihin. Ovat kyllä aina ihan ilman käskyä auttaneet nuorempiaan, jos läksyissä on ollut pulmia. Minä toimin lähinnä valvojana ja otan enemmän roolia, kun koittavat kuviksen, köksän tai kässän tunnit. 


                                                                         Elämän voimaa


Eilen lukiolainen kirjoitti viimeisen aineensa ja huokaisen helpotuksesta! Jännitin kovasti, että jos saamme taudin tai karanteenin ennen tätä päivää. Tiedostamme toki, että on mahdollista, että kokoontumisrajoitukset ovat yhä voimassa, kun on yo-juhlien aika. Surullista. Olimme myös päättäneet Vienan kanssa, että kun hänen kirjoituksensa ovat ohi, teemme matkan Italiaan. Emme onneksi ehtineet tilata lippuja. Kun helmikuun loppupuolella tajusimme, että matkahaaveemme kariutuvat, päätimme lähteä lohtumatkalle Ouluun ja Rovaniemelle. Aika pliisulta suunnitelmalta tuntui, mutta kuinkas ollakaan, sekin haave oli liian iso. Tänään hän ajatteli lähteä lähisuolle. Pieneksi ovat haaveet kutistuneet! Mutta kevään tulon aistiminen tuo onnea. Aurinko yhä paistaa ja kurjet huutavat tullessaan.


Valon aalto

Korona on jo vaikuttanut silläkin tavalla, ettei 9- luokkalainen päässyt eduskunnan pikkuparlamenttiin. Samainen poika olisi saanut vaihto-oppilaan meille Espanjasta, mutta koronavirusuhan takia ryhmä ei tullutkaan Seinäjoelle. Hyvä niin, mutta harmittavaa. Täytyy vaan ajatella, että kun monet ovat menettäneet rakkaansa tämän taudin vuoksi, nämä ovat hyvin pieniä harmituksia.

Kotikouluaamut ovat alkaneet lupaavasti, sillä aamuvirkuimmat ovat laittaneet aamupalan valmiiksi ja kattaneet pöydänkin nätiksi. Olemme aina aamupalan jälkeen tehneet matematiikkaa ja äikkää. Sen jälkeen olen luvannut tunnin verran hyppelyä. Kokosimme trampoliinin, joten liikuntatunnit kuittaamme sillä. Yksipuolista liikuntaa toki, mutta tehokasta ja pitkäkestoista. Opettajan auktoriteettini on ollut koetuksella, kun olen yrittänyt saada oppilaitani takaisin koulukirjojen ääreen. Eilen tuli trampalla kuitattua musiikintuntikin. Lapset olivat keksineet hauskan koronalaulun. Nauroin ja ajattelin, etten olisi hoksannut itse pyytää tekemään mitään näin luovaa. Eivät ehkä olisi keksineetkään, jos se olisi pitänyt määrättynä tehdä. Luovuus vaatii joutilaisuutta. Sitä nyt on.


Sinun kanssasi

Kuvistunneilla olemme keskittyneet nyt massatöihin. Yhden tytön kanssa tein massasta iloiset päät kukkaruukkuun. Toisen kanssa teimme pääsiäiskukon. Sen hän päätti antaa pikkuveljelleen 2- vuotislahjaksi. Porukalla teimme massasta pieniä taloja, jotka maalaamme huomenna. Esittelen näitä kuvisjuttuja instastooteissa, jotta jos joku muukin haluaa tehdä niitä omien lastensa kanssa. Itse ottaisin mielelläni vastaan esim. vinkkejä kivoihin matikantehtäviin. Ekaluokan ope oli antanut hauskan kotitehtävän lapselleni. Siivoa vaatekaappisi. Laske, montako kutakin vaatetta on. Voit ottaa kuvan ennen ja jälkeen. Lapseni suunnitteli " unohtavansa" kuvata ennen :).


Toivon sinulle kaikkea hyvää


Kun mietin, miten tästä selvitään, sain juuri silloin watsapviestin, mikä laittoi hymyilemään:
Isovanhempiasi käskettiin lähtemään sotaan. Sinua pyydetään pysymään kotona sohvalla. Kyllä sinä selviät.

Pelko ei ole ainakaan vielä saanut vallattua mieltäni, mutta toivon, ettei korona tule meille ja jos tulee, ettei rajuna tulisi. Minulla on vahva luottamus Luojaan. Hänen tiedossaan ovat päivämme kulku ja elinpäivien määrä. Uskon, että tälläkin koettelemuksella on jokin syvempi merkitys jokaiselle ihmiselle erikseen ja koko ihmiskunnalle. Jo nyt olemme huomanneet valtavasti kiitoksen aiheita. Tiedostaen sen, miten vakava tämä tauti on, toivon, ettei kukaan enää vähättele kotona pysymisen tärkeyttä. Lähes jokaisen lähipiirissä on varmasti ihmisiä, joille tämä sairaus on todella vaarallinen. Kukaan ei myöskään voi olla varma, ettei tauti ole vaarallinen juuri itselle tai läheiselle, vaikkei riskiryhmään kuuluisikaan. Luemme uutisia Italiasta, miten sen terveydenhuolto on lähes romahtanut valtavan potilassuman vuoksi ja miten paljon kuolleita siellä on. Tai luemme Ranskasta ja Espanjasta, miten siellä on ensin kehotettu pysymään kodeissaan, jotta tautia saataisiin hillittyä, ihmiset ovat yhä kulkeneet ja tauti levinnyt ja nyt on jouduttu määräämään ulkonaliikkumiskielto. Toivon todella, ettei meillä tarvitsisi niin rajuihin toimenpiteisiin ryhtyä. Jokaisen suomalaisen pitäisi ymmärtää pysyä kotona, mikäli se suinkin on mahdollista. Emme saisi levittää tautia vain oman mukavuutemme vuoksi. On myöhemminkin helpompi elää sen ajatuksen kanssa, että ainakin parhaansa on tehnyt taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Aika voi tulla pitkäksi, lapset voivat kitistä kaveriensa luo, tekemisen puute voi kiristää hermoja, voi olla tylsää. Ehkä me kestämme sen. Nyt tarvitsemme sitä talvisodan henkeä. Suurperheet ovat siinä mielessä etulyöntiasemassa, sillä kotoakin löytyy kavereita. Meidän kuopus on ihan hihkunut näistä kotikoululaisista. Hän on onnellinen, kun herätessään kotona on muitakin, kuin äiti. Hän tekee palapelejä, kun muut tekevät läksyjään. Perheessämme on nyt kolmas palapelihullu :). Kukaan ei ole vielä ehtinyt valittaa, että olisi tylsää. Siihen auttaa paljon se, että on kevät, joten ulkona tarkenee ja on helppoa keksiä tekemistä.







Olen maalannut vähemmän tilaustauluja, kuin olin aikonut. Koululaisten opetuksen organisointi on vienyt aikaa. Oletan silti pysyväni luvatuissa aikatauluissa. Uskon, että lukionsa päättänyt auttaa koululaisia, kun on vähän huilannut omasta urakastaan. Kohta sitten hänellä alkavat työt. Kevään messut peruuntuivat, niin lisäilin sinne aiottuja tauluja verkkokauppaan. (mm. kaikki tämän postauksen taulut) Verkkokauppaan tästä

ps. Tänään poikamme täyttää 16 vuotta. Veimme aamupalan sänkyyn ja lauloimme porukalla. Taisi siltikin tulla ankea, mutta ikimuistoinen syntymäpäivä. Mitähän sitä keksis? Kun joskus tämä eristäytyminen päättyy, on syytä järjestää monet juhlat!





Voi, elämän kelekasa





Olen hiippaillut kuin unessa viimepäivät. Olen yrittänyt tarttua kotitöihin, mutta aina yhtäkkiä pysähtynyt katsomaan kauas. En ole saanut oikein mitään aikaiseksi. Olen vastaillut hajamielisesti lasteni ja puolisoni arkisiin kysymyksiin. Kun hörähdän yhtäkkiseen nauruun ja vähän ajan päästä sipaisen silmäkulmaan tulvahtaneen kyyneleen, kyselevät lapset vuoron perään, että äiti, mikä sulla on? Minä kerron, että ajatukseni ovat yhä lauantaisessa sukujuhlassa. Kuten usein ihanien juhlien jälkeen, nytkin kietoudun tuon lauantaisen sukujuhlan lämpöön.

Serkkuni olivat päättäneet toteuttaa sen, mistä olimme jo pidempään pienemmällä porukalla puhuneet. He olivat kutsuneet koolle kaikki isän puolen serkkumme ja heidän vanhempansa. Meitä oli koolla 60 sukulaista.  Eli minun serkkuni sekä meidän kaikkien elossa olevat vanhemmat. Me serkut jätimme puolisot ja lapset kotiin. Tässä iässä alkaa oma historia kiinnostamaan valtavasti. Toisaalta on menneisyys kiinnostanut ennenkin.  Muistan, miten lapsena hyvin usein pyysimme vanhempiamme muistelemaan lapsuuttaan. Vanhojen juttujen kuuntelemien oli vähintään yhtä mukavaa nyt, kuin lapsena.

Pahoittelen kuvien (en kuvattavien) laatua. Ovat kännykällä räpsittyjä.


                                         Eija ja Sauli


Me, jotka tiesimme, että vaaleanpunaiset neuletakit ovat muotia tai jotka emme tienneet, että se meni jo... Minun ihana mekkoni vaatelainaamo Tantusta.


Vietimme kokonaisen lauantaipäivän Pattijoen veteraaninmajalla juttuja kuunnellen, kuulumisia kysellen, valokuvia katsellen ja laulaen. Suvussamme on monta sukkelasuista tyyppiä, joten juttujen ja välikommenttien jälkeen kuului valtaisaa höröttämistä ja siten joku moitti: Pölijä! (Se oli kehu)

Saimme kuulla vanhoista ajoista. Siitä, miten raskasta papallamme ja mummullamme on ollut sotavuosina. Miten he joutuivat luopumaan kahdesta lapsesta saman vuoden aikana. Miten papan piti taistella monessa sodassa ja mummu joutui yksin ja isompien lasten kanssa huolehtimaan kaikesta, kuten viljelemisestä, lehmistä, lasten hoidosta ja pyykin pesusta.  Kuulimme, että sodan jälkeen, kun pappamme palasi, hän oli muuttunut mies. Veljekset meinasivat, että nuorimmat lapset tunsivat tavallaan erilaisen isän, kuin vanhimmat lapset. Sota oli jättänyt traumansa. Minä en ehtinyt nähdä pappaani. Hän kuoli ennen kuin isälläni oli perhettä.


                                         Kantaporukka


Saimme kuulla monta muistoa mummustamme. Minullakin on hänestä joitakin muistoja. Hän kuoli ollessani ekaluokkalainen. Mummu sanoi usein, että voi elämän kelekasa. Kuulimme sukutapaamisessa muun muassa, miten mummu oli komentanut, että kotipihalla ei saa autoilla kaahata,. ”Pihalla saa aijaa vaan kuuttakymppiä. ” Pojat lupasivat totella.

Vanhin isäni veljeksistä muutti nuorena miehenä Oulaisten Petäjäskoskelta Pattijoelle. Häneltä joku kyseli hyvää työmiestä, niin tietysti hän suositteli velipoikaansa ja kohta toista ja kohta seuraavaa. Se kuvastaa mielestäni hyvin tämän sisarussarjan välejä. Kohta koko sisarussarja asui Pattijoella. Elimme lapsuutemme lähekkäin ja sopuisasti. Meillä oli tapana kokoontua milloin minkäkin tekosyyn, kuten nimipäivien varjolla. Juhlia oli usein, kuten suuressa suvussa tapaa olla. Lähdimme aina jäiden lähdön aikaan kaikki ajelemaan Petäjäskoskelle tulvia katsomaan. Kokoonnuimme myös usein pääsiäis- tai juhannuskokolle Peltolaan. Muistan, miten nuorena joskus toisia ärsyttikin suuri ja toisiaan puolustava sukumme. Niin kuin tänäkin päivänä voi paikkakunnilla, jossa on suuria sukuja, jotka pitävät vahvasti yhtä, olla haastavaa tutustua ihmisiin uutena tulokkaana. Vaikka on meillä jokaisella ollut aina monta ystävää suvun ulkopuoleltakin.


En pystynyt kyynelittä kuuntelemaan serkkupoikien, tai miehiähän he, laulua Veteraanin iltahuuto. Se kuulosti niin hienolta ja sanat koskettivat. Ymmärrän sen, etteivät vanhempani ja heidän sisaruksensa ole täällä kertomassa juttujaan loputtoman kauaa. Tämä tapaaminen oli siksikin merkittävä, kun kaikilla vielä muisti tallella. Nyt jos koskaan, on kuunneltava omaa suvun historiaa. Se auttaa ymmärtämään itseään.  Liioittelematta voin sanoa, että päivä jää mieleen yhtenä elämäni merkittävimmistä päivistä.  Olen valtavan kiitollinen ja onnellinen tästä sakista. Meitä on paljon ja suvussamme on valtavasti lämmintä välittämisen ja auttamisen voimaa.

ps. Nyt jännittää: illalla meille saapuu joukko japanilaisia...

Tantun synttäreille menossa







Kaupallinen someyhteistyö

Arkisin minä vetäisen ylleni maaliset farkut ja paidan, sitten kaivelen villasukkakoria, josta nappaan ensimmäiset suunnilleen sopivat. Eivät suinkaan tarvitse olla saman pariset. Hiukset solmin pikasutturalle niskaan ja alan maalaustöihin. Maalausasuni ovat olleet ensin parempia vaatteitani, mutten ole aina malttanut vaihtaa, kun on iskenyt yllättävä maalausinto. Ovat sitten roiskeista sotkeutumisen vuoksi päätyneet maalausasuiksi.

Kun sitten pääsen yksinäisen työni äärestä ihmisten ilmoille, on niin ihanaa laittaa ylle jotain kaunista! Suuren perheen, suvun ja ystäväpiirin keskellä on paljon juhlia ja kylästelyjä. Minä, kuten useat muutkaan naiset, en viihdy monia juhlia samassa asussa. Onneksi meillä seinäjokisilla on TANTTU.  Se on ihana, ekologinen vaihtoehto vaatettamiseen. Tanttu on suomalaisten designvaatteiden vaatelainaamo. Tantusta löytyy naisille kivoja ja kauniita vaatteita arkeen ja juhlaan. Paitsi ei minun työarkeeni:), mutta jos työskentelisin toimistossa tai vaikka opettajana, hakisin todellakin vähän väliä Tantusta makeita designvaatteita työarkeeni.



Tantun jäsenenä saa yhden designmekon hinnalla viikoittain vaihtuvan vaatekaapin puoleksi vuodeksi. Jäsenyys maksaa 6kk 149e, 2kk:n jäsenyys 75e ja vaatteen kertalaina on 45e. Tantusta löytyy vaatteita koossa XS-XL, eniten kuitenkin M-L koon vaatteita. Monet kylläkin ovat yhden koon malleja. Tantun vaatemerkkejä ovat mm. Uhana Design, AARRE, Ivana Helsinki, Marimekko, Vimma. Tantun ovat perustaneet ihanat, iloiset naiset Johanna Rintamäki ja Heidi Hirvilammi. Heidän kanssaan on helppoa ja luontevaa toimia.




Viime lauantaina haimme Tantusta lainalle muutaman aivan ihanan ja juhlavan Uhana Design:n silkkiasun. Suunnittelimme samalla tulevan kevään juhlavaatetusta. Kuulimme, että Tantun 1- vuotissynttäreille on tulossa uusia vaatteita ja uusia merkkejä. Aiomme tyttöjeni kanssa mennä sovittelemaan.













Tantun 1-vuotissynttäreitä juhlitaan siis ensi keskiviikkona 5.2. klo 15-20. Silloin on myös design vaatteiden kirppari. Kurkkaa Tantun facesta 1 v juhlien ohjelma. Olen pystyttämässä Tanttuun myös pientä taidelainaamoa. Kun haet Tantusta mekkoa, voit samalla lainata taulun vaikka juhlien ajaksi. Kerron tästä myöhemmin lisää.