Menneen ja meneillä olevan taitteessa


Viime vuosi 2019 oli naurun vuosi, sillä pieni poika oppi puhumaan paljon. Hänen juttunsa naurattavat minua ja meitä päivittäin. Aamulla hän herää hyväntuulisena ja pyytää, "äiti pussaile ja kutittele mua" ja minä teen työtä käskettyä. Ymmärrän sen ehkä selvemmin, kuin koskaan, miten ainutlaatuisia ovat nämä hetket. Kohta hänkin pakkaa koulureppuaan. Läksyjä kertoo jo tekevänsä päivittäin. Vaatekaupoissa hän huutaa: ”Tää on ruma paikka!” Olen joutunut heittämään hyvästit suunnittelemilleni mukaville kirpparikierroksille tai vaatekaupoille, kahdestaan kuopuksen kanssa. Olen hänelle luvannut (ihan itseni vuoksi), että seuraavan kerran otan hänet vaateostoksille sovittelemaan rippipukuaan tai en silloinkaan, vaan säästän isoveljen puvun sitä varten ;).




Viime vuosi oli siis pienen (nyt 1v9kk) pojan rytmittämä. Minun aamupäiväni kuluivat hänen hoitamiseensa ja ehdottamiinsa leikkeihin. Suurperheen äitinä olen tottunut, että lapset leikkivät keskenään ja pyytävät leikkiin aina mieluummin lähellä omaa ikää olevaa sisarustaan, kuin vanhempiaan. Nyt tilanne on, kuin esikoisen kanssa aikanaan. Leikittävä on. Leikittävä lähinnä pikkuautoilla tai junaradalla tai kontattava koirana. Koiraleikissä konttaan sujuvasti, mutta autoilla leikkiminen on mielestäni tylsänpuoleista. Ehkä hän huomaa sen, koska kyselee päivän mittaan, milloin koululaiset tulevat. Hän juoksee jokaista vastaan ovelle ja hihkuu ilosta. He kilpailevat, kuka saa leikittää häntä.

Vuosi oli väliin myös stressaava, sillä olisin halunnut maalata enemmän, mutta totesin sen mahdottomaksi päiväsaikaan. Ehkä se selittyy sukupuolierolla tai temperamentti- tai mitä lie, mutta ei tehnyt heikkoakaan maalata tauluja lattialla kontaten, kun ympärillä pyöri 5 pikkutyttöä, mutta yksi poika on nopeasti kastanut pensselin ja muutaman lelun maaliin, maalannut äidin taulun lisäksi omat vaateensa ja hyvän matkaa kirjahyllyä. Hän piirtää mielellään, joten voi olla, että hän on hetken päästä hyvä taiteilukaverini.


Vuosi oli haikea, sillä olemme joutuneet sopeutumaan ajatukseen, että ”poikaiset lentävät pesästä”. Puolen vuoden päästä lähtenee seuraava… Kyynelehdin esikoisen muuttoa etukäteen ja aina kun hän lähtee viikonlopun – tai loman jälkeen taikaisin Rovaniemelle. Toisaalta olen valtavan iloinen hänen opiskelupaikastaan ja siitä, että hän viihtyy, pärjää ja on saanut uusia ystäviä. Iloitsen valtavasti siitä, että hänet on otettu hyvin vastaan uudella paikkakunnalla. Rovaniemestä on tullut perheessämme uusi "hukka". Kun joku lapsistamme on yökylässä tai reissussa tai vaikka vaan pidempään koulussa, arvelee kuopus: "Varmaan muuttanut Rovaniemelle porojen kans."


Vuosi jäi mieleen juhlavuotena. Kesän alussa vietimme esikoisemme yo-juhlia ja parin viikon päästä siitä poikamme rippijuhlia.  Laskimme, että todennäköisesti meillä on reilut kymmenen seuraavaa vuotta joka kevät rippijuhlat, yo-juhlat tai valmistujaiset (mikäli lapset koulunsa läpäisevät). Useana kesänä molemmat. Saatan olla aikamoisen ammattilainen juhlien järjestäjä jonkun vuoden päästä:). Olisi kyllä ollut syytä juhlia myös yhtä merkkipäivää joulun alla, nimittäin 20 vuotishääpäiväämme. Juhlistimme sitä perinteisesti arkiseen tyyliin. Kävimme kahdestaan yhden yön reissun viemässä tauluja asiakkailleni. Loppuvuodesta juhlimme myös toista täysi-ikäistä lastamme ja vuoden mittaan nipun muita synttäreitä.

Kuvia juhlista ja juuri juhlien alla tehdyltä Kaunasin ja Vilnan reissulta.



Viime vuosi oli myös yhden haaveen toteutumisen vuosi. Kesäreissumme Amerikkaan oli pitkään ollut puheena, että joskus. Reilu vuosi sitten varasimme liput ja aloitimme reittimme suunnittelun ja tutustuimme karttoihin. Kesällä juhlien jälkeen lähdimme matkalle, joka kesti 5 viikkoa. Oli huippu reissu ja kaikin puolin onnistunut! Se oli ehdottomasti tämän vuoden kohokohta. Siitä olen aloittanut postauksen, mutta se on yhä keskeneräinen.  Toivon kuitenkin saavani tehtyä sen, sillä uskon sieltä löytyvän vinkkejä, jos joku muu suunnittelee reissua niille nurkille.  Pitkän reissun jälkeen sain uusia maalausideoita ja – värejä. Tuli todettua se, minkä olen aiemminkin huomannut; luovuus tarvitsee väljyyttä. Loma maalaamisestakin, niin mukavaa kun se onki, on tarpeellista.






Viime vuosikin oli taidevuosi. Maalasin paljon tilaustauluja. Kohtasin monta ihanaa ihmistä! En osaa sanoa, miten onnellinen olen jokaisesta asiakkaasta ja jokaisesta, jota taiteeni koskettaa. En lakkaa ihmettelemästä, että saan tehdä työkseni sitä, mihin minulla on valtava palo. 







Muutamia muistoja, kohtaamisia viime vuoden taidetapahtumista ( Habitare, Pytinki ja Taideilta) Sekunnit ja tunnit HannaAnni HautalaSusanna Laine












Tämä vuosi alkoi taiteillen. Olen saanut singreerata jo kolme taulua tälle vuodelle. Tosin kaksi niistä oli aloitettu jo viime vuoden puolella. Vuoden 2020 kalenteri on vielä aika tyhjä. Joitakin merkintöjä siitä löytyy. Tämä vuosi alkaa kansainvälisesti: tammikuulle on merkattu vieras Amerikasta, helmikuulle vieraita Japanista ja maaliskuulle Espanjasta. Helmikuussa on myös odottamani serkustapaaminen Pattijoella.

Aikomuksenani on maalata tänäkin vuonna ahkerasti. Useampi tilaustaulu on kesken ja muutama tyhjä pohja odottelee maalia pintaansa. Muutama mielenkiintoinen yhteistyökuvio on vireillä. Kerron niistä tuonnempana. Kesällä saan kunnian pitää taidenäyttelyni Gustavelundissa Tuusulan asuntomessujen ajan. Kesällä on näyttelyni myös Seinäjoen Apilakirjastossa. Syksyllä olen jälleen Habitaressa. Jokunen taideiltakin on suunnitelmissa. Pyrin kuitenkin vähälle messuilulle, sillä ne vievät aikaa maalaamiselta.

Varmasti tämä vuosi tuo jotain reissujakin. Ne ovat vasta ideointiasteella. Suunnitelmissa on autoreissu, mutta meillä on vielä muutamia vaihtoehtoja suunnasta. Jos olet käynyt autolla tai autolla ja vaunulla Norjassa tai Virossa, Latviassa tai Liettuassa, (eikä Puolaankaan pitkä matka olisi.) Ilahdun, jos kerrot matkavinkkejäsi.