Perhereissulta kotiutuessa


Kotipihalla meidät toivottivat tervetulleeksi hyttyset ja seuraavana päivänä sade. Oli vähän hönttänä olo, kuten aina reissusta palatessa. Tätä reissua oli odotettu kaikista reissuista eniten. Tästä reissusta oli puhuttu lähes joka päivä puolen vuoden ajan.

 Marraskuussa meillä oli ystäväperhe yökylässä. Oli pimeää, koleaa ja satoi räntää vaakatasoon. Aloimme haavella kesästä ja mietimme, että lähtisimmekö yhdessä reissuun. Minua paleli, joten ehdotin Espanjaa. Onneksi ystävämme ovat yllytyshulluja, joten se oli sillä päätetty. Meillä molemmilla on isot perheet, joten reissu noin pitkälle vaatii monenlaista järjestelyä, mutta olihan meillä ihan hyvästi aikaa.

Tämän reissun onnistumista jännitimme kai enemmän, kun mitään reissua koskaan ennen. Reissu onnistui reilusti yli odotusten. Ja nyt se on ohi. Haikeaa. Toisaalta on ihanaa olla kotona ja elää arkea. Suomenkin suvi tuoksuu hyvältä. Voimmehan palata kuvin ja muistoin matkalle uudelleen. Voimme haaveilla uudesta matkasta, vaikkei se toteutune ihan lähiaikoina.



 


Aion kertoa reissustamme toisessakin postauksessa, sillä itse luen mielelläni matkapostauksia silläkin ajatuksella, että missä kannattaa käydä. Tätäkin reissua ennen luin monia blogeja, joissa kerrottiin Espanjan reissuista. Niidenkin perusteella päätimme kaupunkeja, joissa vierailimme.

Yhden Espanjataulun olen jo aloittanut. Siinä on valkoisia taloja rinteessää, kuten Rondassa on. Laitan kuvan myöhemmin. Tai tule katsomaan taulua Kesägalleriaani 6.7-7.8 Seinäjoen Torikeskukseen. Kavereinani myymälässä ovat Lumilapset lastenvaatteineen sekä karkkien, hattaroiden ja popcornien kanssa Naurava naapuri.



Ihania kesäpäiviä toivottelee Virpi (joka, pakkaa tällä kertaa asuntovaunua)



















Myrsky-yönä

Kuuntelen myrskyä. Välillä räpsähtelevät valot. Toivottavasti eivät mene sähköt poikki. Pihalla on pimeää, kun lokakuun yönä. Vähän tulee jopelo olo. On nuita puitakin tuossa talon ympärillä aikamoinen lauma. Mätkähtääköhän joku mänty kohta taloa vasten? 

Olen kuunnellut myrskyä jo monta tuntia ja maalannut tyyntä. Tyynnyttänytkö itseäni? Toisinaan maalaan kyllä myrskyisiä tauluja. Niissä on voimaa. Näissä on tyyntä ja usvaa.









Olen siivonnut ja käskyttänyt muitakin siivoamaan kotia. Mukavampi olisi suunnitella koristuksia ja tehdä pikkuleipiä, mutta täytynee ensin saada kämppä kuosiin. Meillä on rippijuhlat lauantai-iltana. Tällä kertaa päätin, että siirrän osan leipomuksista muille ja käytän sen ajan maalaamiseen. Taidamme saada näin paremmat eväät pöytään. Olen vain tottunut tekemään juhliin lähes kaiken itse tai yhdessä isoimpien lasten tai mieheni kanssa, joten jokin kynnys piti ylittää tilatakseen herkkuja toisilta. Olen tyytyväinen päätökseen. Olen saanut maalattua ja minä en tunne stressiä juhlista. Jotain olen toki leiponut itsekin.





Esikoinen sai peruskoulunsa suoritettua. Kävimme yks ilta ajelulla kiertelemässä Kuortaneella, missä asuimme muutaman vuoden, kun Oulusta eteläpohjanmaalle muutimme. Kävimme katselemassa ja kuvaamassa esikoisen lapsuuden tärkeitä paikkoja. Tässä koulussa hän aloitti eskarilaisena.


Nyt on hipsittävä nukkumaan. Toivottava, että uni tulee. Toivon huomiselle tyyntä ja lauantaille aurinkoista.


Suotunnelmia


 Aurinko kun päätti retken, siskoistaan jäi jälkeen hetken päivänsäde viimeinen...



















...Hän miettii, miksi toinen täällä valon lapsi on ja toinen yötä rakastaa...


Emme lähteneet kuvaamaan tuota laulua, mutta alkoipa se soida mielessäni, kun näitä kuvia katselin. Olen tainnut aiemminkin mainita, että lempikukkani on niittyvilla tai suovillaksihan sitä myös kutsutaan. Ne ovat kuin pienen peikon tai menninkäisen hiuksia. Suomaisema on yksi kauneimpia maisemia, mitä tiedän. Kaikkein kauneimmillaan se taitaa olla näin alkukesästä, kun on valkoisten kukkien aika.

Onneksi meillä on tässä ihan lähellä suo, jolle on laitettu pitkospuut, joten voin käydä latautumassa siellä usein. Suomaisema on herkkä, mutta jostain syystä myös haikea. Sellaista tunnelmaa rakastan. Sellainen tunnelmaa tahtoo tulla myös tauluihini.

Suolla on myös vähän pelottavaa, kuten metsässä yleensäkin, jos on yksin.
Näillä pitkospuilla ei voi eksyä (vaikka minä voin melkein missä vaan). En silti koskaan lähde metsään yksin.

Tälläkin kertaa tähtäsimme lenkkimme auringonlaskun aikaan. Tällä kertaa puetutin tytöille mekot ja otin kameran kainaloon. Näin kaunista siellä oli.

Petrus -poikani oli kameran kanssa myös mukana. Kaksi alla olevaa kuvaa ovat häneltä. Lisää kuviaan instagramissa; petrus_mac.







Olen maalannut useita tauluja, joissa on niittyvilloja, suomaisemaa tai tunnelmaa tuosta maisemasta. Nuo värit ja usvaisuus kiehtovat. Tämä on sellaista keijujen ja peikkojen maisemaa. Tämänkin suoretken jälkeen iski heti maalausvimma.