Synttärit ja sairaalareissu

Sinä aamuna sain nukkua pitkään, liki puoleen päivään. Odottelin laulamalla herättämistä. Tulivat vihdoin. Olivat heränneet leipomaan teeleipää ja britakakkua. Sain kuolaisen pusun Aatokseltakin (muilta kuivemmat)  ja muistelimme, miten vuosi sitten syntymäpäivänäni tein positiivisen raskaustestin. Aikamoinen lahja! Tänä vuonna olikin sitten vähän vaatimattomampia lahjoja.  Sain suklaata ja 5 Nougatpatukkaa. Lapset tietävät sen olevan lempiherkkuani. Sanoin Lounalle, että olen pulassa tällaisen määrän kanssa. Hän lupasi auttaa minua näissä suklaahuolissa.





Illaksi olimme kutsuneet nuorisoa, lastemme kavereita, perinteiseen loppukesän yöseikkailuun lähimetsäämme. Olin kerjännyt jo somessa onnitteluja arvonnan varjolla ja nyt kerjäsin vielä onnittelulaulun yli 40 päiseltä laumalta ennen kuin päästin porukan peliin. Lauloivat komeasti, eli luvassa on lienee taas onnellinen vuosi, toivottavasti!





Se olikin hyvä idea kutsua juuri sinä päivänä nuoria vieraita, sillä synttäreistäni tuli heidän varjollaan hauskat. Eivät he tokikaan minun vuokseni tulleet. He tulivat viettämään iltaa, yötä ja seuraavaa päivää keskenään toistensa hauskassa seurassa. He kisasivat metsässä kastellen itsensä sekä sadevedellä että hiellä. He höpöttelivät keskenään ja nauroivat. Iltanuotiolla vielä pienellä piirillä muistelimme kukin noloimpia mokiamme ja sain nauraa vatsani kipeäksi. Heidän vallaton seuransa nuorensi minua kai hetkeksi, vaikka todellisuudessa olen potenut jonkinlaista ikäkriisiä. 

Se lähti ehkä siitä, kun rakas isäni yllättäen sairastui ja meni tosi huonoon kuntoon. Nyt toipuminen on onneksi hyvässä vauhdissa. Hän on jo päässyt sairaalasta kotiin. Näyttää, että selvisimme säikähdyksellä. Isäni on ollut hyväkuntoinen, eikä vielä kauhean vanha. Hän on erittäin tekevä ja menevä mies. Jos vain jossakin on talkooavun tarvetta, hän on siellä. Kun he äitini kanssa tulevat meille, he puuhastelevat lähes taukoamatta. Kun meiltä lasahtavat lamput, irtoavat rivat, vuotavat hanat, odottelemme, että kyllä ne sitten korjaantuvat, kun pappa tulee. Yhtäkkiä olen tilanteessa, että valvon yön rukoillen, ettei isää vielä otettaisi pois, jotta Aatoskin saisi tutustua pappaan ja jos otettaisiinkin, niin että ehtisin edes hyvästelemään. Mietin, miten lyhyt on elämä. Minunkin. Viimeiset 20 vuotta ovat menneet mielestäni kuin vilahtamalla. Hirvittää ajatella, miten nopeaa menee seuraavat vuodet. Mietin, mitä vielä haluan elämältäni ja päätän, että niitä toiveita kohti, mitä vielä on, on mentävä viivyttelemättä. On pysähdyttävä tähän hetkeen ja viettää aikaa kaikkien rakkaiden kanssa mahdollisimman paljon ja kiireettömästi.

Elämästä kun ei koskaan tiedä...

Kuva: Heimoart

Aamulla ajelen Ouluun. Menen veljieni kanssa sairaalaan isäni vuoteen luo. Hän on väsynyt, mutta juttelemme sairaudesta ja kerromme kuulumisiamme. Kiitän häntä, nyt kun vielä voin, lapsuudesta, jossa minun ei koskaan tarvinnut kotona pelätä. Ajattelen, että on parempi sanoa se nyt, kun vaikka hautajaispuheissa, joita hän ei olisi kuulemassa. Tiedän, että kun hän tästä toipuu, meistä tulee arkisia, emmekä muista tai kehtaa sanoa kiitoksen sanoja. Kiitän tavallisesta, rauhallisesta arjesta. Isäni ei koskaan huutanut meille, vaikka häntä toki hermostuttikin toisinaan. Hän oli rauhallinen, sopuisa, kuunteleva ja keskusteleva isä meille. Kun hän halusi meidän tekevän kotitöitä, hän hiljaisella äänellä houkutteli, että yllätetäänpä äiti ja siivotaan. Ei siinä huvittanut alkaa vastaankaan väittämään.



Oulussa ehdimme käydä moikkaamassa Toripolliisia, hiippailemassa Rotuaarilla ja Ainolan puistossa. 


 Lepponen polliisi, kuten Oululaiset ovat.



 Rotuaarin pallo

Kukkakuvaaja Ainolan puistossa.


Ehdin tavata tällä yhden yön reissulla melkein kaikki sisarukseni ja muitakin sukulaisia.  Kotimatkalla mietin, että on se kyllä huippu juttu tämä suuri suku. Onneksi meitä sisaruksia on niin monta. Tämänkin isän sairastamisen aikana olemme pitäneet tiiviisti yhteyttä, saaneet toisiltamme tukea. Olemme sopineet vuoroja, ketkä milloinkin käyvät isää katsomassa ja pitäneet toisemme ajan tasalla hänen voinnistaan. Ei ehtinyt tulla isälläkään yksinäisiä sairaalapäiviä.

ps. isältäni lupa tämän tekstin julkaisuun.





2 kommenttia

  1. Kirjoititpa kauniisti isästäsi, ja huippua että sanoit nuo asiat myös hänelle ♥ Onnea myös synttäreiden johdosta vielä tätäkin kautta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!