torstaina, kesäkuuta 01, 2017

Kamera kaulalla



Lähipäivinä olen maalaamisen lisäksi tehnyt toisenlaista taidetta. Olen valokuvannut. Kuvattavanani on ollut surujuhla ja valmistuva nuori. Kuvaaminen on ihanaa! Olen harrastanut valokuvausta tosi nuoresta asti. Ensin vanhempieni kameralla ja rippilahjaksi sain oman kameran. Nuorena kuvasin jonkin verran häitä ja muita juhlia. Siihen aikaan kun piti miettiä oikeaa filmilaatua ja lopputulos paljastui vasta, kun kuvat oli teettänyt. Se teki valokuvaamisesta huomattavasti jännittävämpää, kuin nyt. Yksissä häissä minulla oli liian herkkä filmi, joten kaikista kuvista tuli vähän turhan valoisia. Minua harmitti se suunnattomasti ja sen jälkeen en enää tohtinut lupautua juhlakuvaajaksi. Kuvannut olen silti päivittäin omia lapsia, luontoa ja tauluja. Nykyvuosina olen silloin tällöin kuvannut myös juhlia. Matkoilla minulla on aina kamera mukana. Joskus häiritsee se, etten tahdo osata muuten nauttia kauniista asioista, kun aina katson sitä kameran linssin läpi. Jos kamera ei ole mukana, alan harmitella, Oi ei, mikä ihana talo, ovi, oven ripa. Missä kamera? Aivan kuin kauniit asiat tai hyvät hetket menisivät ohi, jos niitä ei ikuista.

Eivät ne mene, mutta juhliin ja matkoihin on ihanaa palata kuvien kautta uudelleen.




Kun menin kuvaamaan valmistunutta, huomasin kuvauspaikalla, että kameran kortti puuttui. Onneksi kuvauspaikka oli meiltä vain kilsan päässä, joten kävin äkkiä hakemassa. Hautajaiskuvaukseen mennessä tarkistelin moneen kertaan, kortin, pari akkua, laturin...
Sama nuoruudesta tuttu jännittävä tunne hulmahti yli. Nyt ei parane epäonnistua.




Kuvaajana juhlissa on vähän jännittävää, mutta tosi mukavaa olla. Siinä pitää olla jokaisessa tilanteessa mukana. Etsiä katseellaan koko ajan, missä tapahtuu jotain, mitä kuvata. Täytyy yrittää saada linssiin juhlien jokainen vieras ja kuvata eniten lähipiiriä. Samalla on oltava kuin varjo. Kuvaaja ei saisi kiinnittää itseensä kenenkään huomiota. Parasta, kun kukaan ei huomaisi häntä lainkaan. Se tekee myös valokuvaajan tehtävästä mielenkiintoisen. Kameran takana et ole olemassa. Se vapauttaa sosiaalisista paineista, on lupa olla tarkkailija.









Valokuvaaminen on taidetta. Siinä, kuten maalaamisessakin olellista on sommittelu valo ja rajaus ja tekniikka. Koen, että molemmissa vahvuuteni on sommittelu ja rajaus. Maalaamisessa myös tekniikka sujuu mutta valokuvaamisessa se on haastavampaa. Valokuvatessa teen usein yhteistyötä poikani kanssa, joka taitaa tekniikan, niin pääsemme yhdessä parempiin tuloksiin. Tähän aikaan vuodesta olisi oikein herkulliset kuvauskelit, kun vain tarkenisi mennä pihalle ilman kinttaita.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!