Navigointia


 
En edes kunnolla tiedä, missä on Kouvola. Sen tiedän, että se on kaukana Seinäjoesta. Muistan käyneeni siellä kerran, mutta saattaa olla, että toisenkin. Nimittäin, kun olin lapsi, me reissasimme kesäisin jonkin verran asuntovaunun kanssa eri puolella Suomea. Ihme, jollemme ole Kouvolassakin joskus käyneet tai ohi ajaneet. Siitä ei kylläkään ole iloa nyt, kun minun pitää sinne osata ajaa. Onneksi navigaattorin saattaa neuvoa. Ajan sen aivoilla nykyisin hyvin usein. Joskus kyllä siihenkään ei voi luottaa. Viime elokuussa sain kutsun ystäväni mökille vähän kuin mun synttäreitä juhlimaan. Se oli naisten reissu, joten kaksi vanhinta tyttöäni pääsivät mukaan.  Navigaattoriin paikkakunta ja menoksi. Niinhän me körryttelimme hyvässä vireessä, kunnes navigaattori ilmoitti yhtäkkiä, että ”saavuttiin määränpäähän”. Keskelle viljavaa peltoa pysähdyimme. Mökkejä ei mailla halmeilla. Olimme harhassa vaivaiset 90 kilometriä. Pyysin tyttöäni kysymään tarkempaa osoitetta, mutta saaressa sellaista ei ollut, joten mökin omistaja neuvoi laittamaan jonkun osoitteen keskustassa.       ”Laita Virastotie” hän viestitti.  Niimpä tyttäreni luki ohjeen varsin vauhdikkaasti ja kirjoitti navigaattoriin: Laitavaristontie. ” Ei löydy, on se kumma” – tuskailimme, kunnes tajusimme virheen ja nauraa hytkyimme niin, ettei auto meinannut tiellä pysyä. 

 




 
 
Perille pääsimme kuitenkin ja vietimme ihana kesäisen päivän ja illan. Olipa mukava palata näihin kuviin ja ajatella, että kesä on edessäpäin.  
Onneksi saan tälläkin kertaa matkaseuraa, ettei tarvitse vain navigaattorin kanssa porista. Siinä mielessä minulla on hullun tuuria, että kaksi ystävääni haluavat lähteä mukaan taideiltaan, eli työreissulleni!(se ei ole ensimmäinen eikä toivottavasti viimeinen kerta) Navigaattorin lisäksi luotan näiden naisten suuntavaistoon, elleivät sitten intoudu selittämään niin, että navigin ääni hukkuu ja ajelemme ratkaisevien risteysten ohi. Niinkin on joskus käynyt…

Nyt starttaamme kohti Kahvila Kaarnasydäntä. Illalla klo 18.30 alkaa taideilta. Jos asut läihalueella ja tykkäät musiikista tai taiteesta tai kakuista, nii tuuppa mukaan!

 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

 



 

3 kommenttia

  1. Kivaa reissua, me ollaan Kouvolasta kotoisin eli hyvinkin tuttua seutua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sinähän varmaan osaisit neuvoa meille kirpparin sieltä

      Poista
  2. Kuulostaa hauskalta reissulta :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!