Tilaustauluja

Aivan ensimmäiseksi onnittelen ihanaa 5vuotiasta Talosta koti blogia. Synttäreiden kunniaksi Arvonta täällä, olkaapa hyvät!

Tämän sivun kaikki kuvat ovat kännykkäkameralla otettuja ja minulle viestinä lähetettyjä. Ei anneta kuvan laadun hämätä.



Nämä akustiikkamaalaukset ovat Talosta koti- bloggarin teettämiä tilaustauluja.

Minä tulen ihan mahdottoman hyvälle tuulelle, kun saan kuvia tauluistani, jotka ovat päässeet jonkun kodin seinälle. En osaa edes selittää, miten mukavalta ja kiitolliselta se se tuntuu. Isot kiitokset kuvista, joita minulle lähetätte <3!



Sain viime syksynä taulutilauksen, jonka koin erittäin mielenkiintoiseksi, innostavaksi, mutta vaikeaksi. taulun aiheeksi toivottiin Tyyneysrukousta, eli toisen taulun nimeksi tulisi Viisaus ja toisen Tyyneys.

 
Jumala suokoon minulle tyyneyttä
hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa niitä asioita,
joita voin,
ja viisautta erottaa nämä toisistaan



Taulu pääsi uuden, todella kauniin kodin olohuoneen korkealle seinälle. Teos on iso ylempi osa on 60x120cm ja alempi 150x120cm.

Taulu sopii heidän, kuten minunkin mielestäni tähän kotiin, tähän tilaan tosi hyvin.







Tällaisen viestin sain kuvan kera. Tällä viestillä pelastui useampikin päivä. Tämä taulu on valmis taulu, johon asiakkaat halusivat tehdä pieniä muutoksia. Tämän kodin vanhemmat halusivat tauluunsa muiston lapsista, jotka he ovat joutuneet menettämään. He menivät edellä, ovat valkoisissaan, muut ovat vielä matkalla. Taulun nimi: Määränpää.





Tämän taulun tilaajat halusivat kotiinsa palan lakeusmaisemaa jota pienet tyttöset ihailevat.
Taulussa toistuvat kodin harmoniset värit.

 
Talven selkä on taittunut. Eikö se tarkoita sitä, että nyt alkoi kevättalvi. Ostin tänään tämän talven ekat tulppaanit. Mukavaa loppuviikkoa toivottaa Virpi







 






5 kommenttia

  1. Ihanaa kevään odotusta sinullekin, ja kiitoksia vielä <3

    VastaaPoista
  2. Lakeuden keskellä asujaa "lakkeus puhuttaa". Upea taulu!
    Terveiset Oulun pakkasista. Nyt on " vain" -25c. Huomiseksi luppaavat taas yli kolomiakymmentä- hui!

    VastaaPoista
  3. Kauniita tauluja. Osallistuinkin tuohon arvontaan<3

    VastaaPoista
  4. Tosi kauniita tauluja. Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Tykkään lukea erilaisia blogeja. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujalle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!