Tunnelmia Taidekahvilasta

Ihan järettömän iso sydämellinen kiitos Itämäen talon Taidekahvilaan osallistujille ja erityiskiitos esiintyjille! Juttelimme illan jälkeen Kaisan kanssa ja molemmilla oli tosi hyvä mieli. Väkeä oli paljon ja musiikki kaunista. Lauloimme pari yhteislauluakin ja se kajahti! Kakkua en muistanut maistaa, mutta onneksi Kaisa laittoi sitä mukaani kotipakettiin. Se oli hyvää. 


 
 
 
Se on sellaista, että kun järjestää tällaisen tilaisuuden, ei yhtään ole varma, tuleeko ihmisiä paikalle. Jännittää. Alkaa jo katumaan koko hommaa. Sitten kun vieraita tulee, on niin onnessaan, että haluaisi halata jokaista, mutta ihan tyynenä vaan hymyilee ja tervehtii.

Tässä yksi runo, joka illan aikana luettiin



 Tie on heittänyt päältään
jäisen, loskaisen peiton.
Aurinko hellii
ja kutittelee asfalttia.

Pieni tyttö kurkottaa
varaston hyllyltä
kulahtaneet kesäkengät.

Kevyt on hypellä
rapakoita väistellen.
Hulmuavat hiukset,
pipon alla talven hautuneet.

Märän mullan, kasvun
ja kostean tuulen
jännittävä tuoksu ilmassa.

Hyppynarunkeltainen päivä
vaihtuu viileäksi illaksi.
Villatakin taskusta kurkistavat
kesäiset haaveet:

Lentävä keinu pihapuussa,
pyörän renkaiden ratina kylätiellä,
sininen meri, kissankelloniitty,
lettupannun tirinä
ja punainen uimapuku koivun oksalla.
 
Taina Kosola

 

 
 

 

 
Vieraista en tohdi kovin kuvia laittaa, kun en tiedä tykkäävätkö olla valokuvissa, mutta tältä mieheltä on lupa kysytty.
 
 
 
 
 
Se harmitti, etten ehtinyt jututtaa kaikkia vieraita. Olisi ollut mukava esimerkiksi tietää, mitä kautta he saivat tiedon Taidekahvilasta tai mitä he tykkäsivät illasta tai mistä taulusta he pitivät, jos pitivät jne
 
Itämäen talosta vielä, että se on tilausravintola, jossa voi viettää juhlia, kuten häitä, ristiäisiä, rippijuhlia tai hautajaisia. Siellä vietetään myös työhyvinvointihetkiä. Paikka huokuu lämmintä tunnelmaa ja täällä saa tulla valmiille. Kaisa leipoo, tekee ruokaa ja kahvittaa ja lopuksi tiskaa ja siivoaa. Saa siis aika näppärästi juhlat pystyyn. Linkki Itämäen talolle Tästä.
 
 
 
 
 
Kuvat: Petrus Mäkinen
 
 

6 kommenttia

  1. Kiitos Virpi,oli taas tunnelmaa!!! Ajattelinkin pyytää saada lukea uudelleen tuo runo(oli niin ihana!) mutta luit ajatukseni ja sain lukea sen täältä!
    Uutta tilaisuutta odotellen 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kapputsiino! Ihanaa, että olit mukana! Vois laittaa muitakin Tainan runoja tänne

      Poista
  2. Tutun näköinen vieras siellä oli tunnelmaa jakamassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on siis yhteisiä tuttuja, vai olemmeko mekin tuttuja?:)

      Poista
    2. Luulen että tiedän kotiväkesi! :)

      Poista
  3. Hei ! Kiitos tunnelmakuvista taidekahvilasta !
    Mukava ja hyvä harmonia maalauksesi ja runon välillä, niin upea tunnelma joka välittyy tänne saakka!
    Kiinnostava, runollinen on myös purjevenemaalaus, esillepano myös jännittävä.
    terveisin S

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!