maanantaina, maaliskuuta 09, 2015

Juhlia luvassa

On toki ollut arkisempiakin päiviä, mutta pääosin pelkkää juhlaa. Onhan maaliskuu ja meidän neljällä lapsellamme on synttärit. Sen lisäksi olemme juhlineet kuopuksen pottajuhlia ja tänään on vielä naistenpäivä ja meidän talossa elää näitä naisia aikamoinen määrä, huh! Ei vaiskaan, emme isommin naistenpäivää juhlista. Perheessä, jossa on vanhempien lisäksi kahdeksan tyttöä ja vain yksi poika, lahja naisille ei tuntuisi reilulta. Pikkutytöt ehdottelivat kyllä reissua kaikille perheen naisille tämän päivän kunniaksi, mutta en erityisemmin innostunut ajatuksesta:)


Mutta synttäreitä juhlimme! Sankareiden mennessä nukkumaan, olen jäänyt isoimpien lasten kanssa värkkäämään jotta synttäriyllätykset onnistuvat pysymään salassa. Olemme kunnostaneet vanhaa häkkiä tuleville marsuille ja käärineet muita paketteja sekä suunnitelleet kakkuja ja leikkejä juhliin.

Tänään sain kuvan taulun ostajalta. Taulu ostettiin kotisivujen Galleriasta, joten en lainkaan tiennyt, millaiseen kotiin taulu lähti. Aivan huippu tunne, kun sain kuvan. Ihan kuin taulu olisi tehty vartavasten tähän kotiin! Taulun nimi Harmonia ja koko 90x120cm. Matkahuolto vei taulun perille.

 
Vai mitä sanotte? 
 
 
 

8 kommenttia:

  1. Tauluhan sopii tuohon tilaan, kuin nenä päähän! Hienoa työtä Virpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Pitääpä käydä kurkkimassa teidänkin tuvan kuulumisia:)

      Poista
  2. Totta, kuin tehty tuohon kotiin! Upea!

    Ja onpa teidän talossa naisia!! Ihanaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä on ihania naisia talossa monta ja puheen pilpatus on sen mukainen:)

      Poista
  3. Aivan upea taulu, kerrassaan tykkään. Aiemmin tästä laitoit osa kuvaa, jo silloin sydämeni sykki ihastuksesta... Mahtavasti naisia siellä ♡ ja niitä poikiahan pyörii aikanaan tulevaisuudessa ;)
    kyllä edelleen taulusi mielessä... terkuin Sanna T.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näin minäkin olen laskeskellut, että ehkä me saamme poikia viimeistään sitä kautta:)

      Poista
  4. Tosi hyvin sopii! Meillä on melkein sama kokoonpano, seitsemän tyttöä ja yksi poika. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hauska kuulla, että niin samanlainen sarja! En ole montaa näin akkavaltaista perhettä tavannut:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!