Menneen ja meneillä olevan taitteessa

Viime vuosi 2019 oli naurun vuosi, sillä pieni poika oppi puhumaan paljon. Hänen juttunsa naurattavat minua ja meitä päivittäin. Aamulla hän herää hyväntuulisena ja pyytää, "äiti pussaile ja kutittele mua" ja minä teen työtä käskettyä. Ymmärrän sen ehkä selvemmin, kuin koskaan, miten ainutlaatuisia ovat nämä hetket. Kohta hänkin pakkaa koulureppuaan. Läksyjä kertoo jo tekevänsä päivittäin. Vaatekaupoissa hän huutaa: ”Tää on ruma paikka!” Olen joutunut heittämään hyvästit suunnittelemilleni mukaville kirpparikierroksille tai vaatekaupoille, kahdestaan kuopuksen kanssa. Olen hänelle luvannut (ihan itseni vuoksi), että seuraavan kerran otan hänet vaateostoksille sovittelemaan rippipukuaan tai en silloinkaan, vaan säästän isoveljen puvun sitä varten ;).

Viime vuosi oli siis pienen (nyt 1v9kk) pojan rytmittämä. Minun aamupäiväni kuluivat hänen hoitamiseensa ja ehdottamiinsa leikkeihin. Suurperheen äitinä olen tottunut, että lapset leikkivät keskenään ja pyytävät leikkiin aina mieluummin lähellä omaa ikää olevaa sisarustaan, kuin vanhempiaan. Nyt tilanne on, kuin esikoisen kanssa aikanaan. Leikittävä on. Leikittävä lähinnä pikkuautoilla tai junaradalla tai kontattava koirana. Koiraleikissä konttaan sujuvasti, mutta autoilla leikkiminen on mielestäni tylsänpuoleista. Ehkä hän huomaa sen, koska kyselee päivän mittaan, milloin koululaiset tulevat. Hän juoksee jokaista vastaan ovelle ja hihkuu ilosta. He kilpailevat, kuka saa leikittää häntä.

Vuosi oli väliin myös stressaava, sillä olisin halunnut maalata enemmän, mutta totesin sen mahdottomaksi päiväsaikaan. Ehkä se selittyy sukupuolierolla tai temperamentti- tai mitä lie, mutta ei tehnyt heikkoakaan maalata tauluja lattialla kontaten, kun ympärillä pyöri 5 pikkutyttöä, mutta yksi poika on nopeasti kastanut pensselin ja muutaman lelun maaliin, maalannut äidin taulun lisäksi omat vaateensa ja hyvän matkaa kirjahyllyä. Hän piirtää mielellään, joten voi olla, että hän on hetken päästä hyvä taiteilukaverini.

Vuosi oli haikea, sillä olemme joutuneet sopeutumaan ajatukseen, että ”poikaiset lentävät pesästä”. Puolen vuoden päästä lähtenee seuraava… Kyynelehdin esikoisen muuttoa etukäteen ja aina kun hän lähtee viikonlopun – tai loman jälkeen taikaisin Rovaniemelle. Toisaalta olen valtavan iloinen hänen opiskelupaikastaan ja siitä, että hän viihtyy, pärjää ja on saanut uusia ystäviä. Iloitsen valtavasti siitä, että hänet on otettu hyvin vastaan uudella paikkakunnalla. Rovaniemestä on tullut perheessämme uusi "hukka". Kun joku lapsistamme on yökylässä tai reissussa tai vaikka vaan pidempään koulussa, arvelee kuopus: "Varmaan muuttanut Rovaniemelle porojen kans."


Vuosi jäi mieleen juhlavuotena. Kesän alussa vietimme esikoisemme yo-juhlia ja parin viikon päästä siitä poikamme rippijuhlia.  Laskimme, että todennäköisesti meillä on reilut kymmenen seuraavaa vuotta joka kevät rippijuhlat, yo-juhlat tai valmistujaiset (mikäli lapset koulunsa läpäisevät). Useana kesänä molemmat. Saatan olla aikamoisen ammattilainen juhlien järjestäjä jonkun vuoden päästä:). Olisi kyllä ollut syytä juhlia myös yhtä merkkipäivää joulun alla, nimittäin 20 vuotishääpäiväämme. Juhlistimme sitä perinteisesti arkiseen tyyliin. Kävimme kahdestaan yhden yön reissun viemässä tauluja asiakkailleni. Loppuvuodesta juhlimme myös toista täysi-ikäistä lastamme ja vuoden mittaan nipun muita synttäreitä.

Kuvia juhlista ja juuri juhlien alla tehdyltä Kaunasin ja Vilnan reissulta.

Viime vuosi oli myös yhden haaveen toteutumisen vuosi. Kesäreissumme Amerikkaan oli pitkään ollut puheena, että joskus. Reilu vuosi sitten varasimme liput ja aloitimme reittimme suunnittelun ja tutustuimme karttoihin. Kesällä juhlien jälkeen lähdimme matkalle, joka kesti 5 viikkoa. Oli huippu reissu ja kaikin puolin onnistunut! Se oli ehdottomasti tämän vuoden kohokohta. Siitä olen aloittanut postauksen, mutta se on yhä keskeneräinen.  Toivon kuitenkin saavani tehtyä sen, sillä uskon sieltä löytyvän vinkkejä, jos joku muu suunnittelee reissua niille nurkille.  Pitkän reissun jälkeen sain uusia maalausideoita ja – värejä. Tuli todettua se, minkä olen aiemminkin huomannut; luovuus tarvitsee väljyyttä. Loma maalaamisestakin, niin mukavaa kun se onki, on tarpeellista.

Viime vuosikin oli taidevuosi. Maalasin paljon tilaustauluja. Kohtasin monta ihanaa ihmistä! En osaa sanoa, miten onnellinen olen jokaisesta asiakkaasta ja jokaisesta, jota taiteeni koskettaa. En lakkaa ihmettelemästä, että saan tehdä työkseni sitä, mihin minulla on valtava palo. 

Muutamia muistoja, kohtaamisia viime vuoden taidetapahtumista ( Habitare, Pytinki ja Taideilta) Sekunnit ja tunnit Hanna, Anni Hautala, Susanna Laine

Tämä vuosi alkoi taiteillen. Olen saanut singreerata jo kolme taulua tälle vuodelle. Tosin kaksi niistä oli aloitettu jo viime vuoden puolella. Vuoden 2020 kalenteri on vielä aika tyhjä. Joitakin merkintöjä siitä löytyy. Tämä vuosi alkaa kansainvälisesti: tammikuulle on merkattu vieras Amerikasta, helmikuulle vieraita Japanista ja maaliskuulle Espanjasta. Helmikuussa on myös odottamani serkustapaaminen Pattijoella.

Aikomuksenani on maalata tänäkin vuonna ahkerasti. Useampi tilaustaulu on kesken ja muutama tyhjä pohja odottelee maalia pintaansa. Muutama mielenkiintoinen yhteistyökuvio on vireillä. Kerron niistä tuonnempana. Kesällä saan kunnian pitää taidenäyttelyni Gustavelundissa Tuusulan asuntomessujen ajan. Kesällä on näyttelyni myös Seinäjoen Apilakirjastossa. Syksyllä olen jälleen Habitaressa. Jokunen taideiltakin on suunnitelmissa. Pyrin kuitenkin vähälle messuilulle, sillä ne vievät aikaa maalaamiselta.

Varmasti tämä vuosi tuo jotain reissujakin. Ne ovat vasta ideointiasteella. Suunnitelmissa on autoreissu, mutta meillä on vielä muutamia vaihtoehtoja suunnasta. Jos olet käynyt autolla tai autolla ja vaunulla Norjassa tai Virossa, Latviassa tai Liettuassa, (eikä Puolaankaan pitkä matka olisi.) Ilahdun, jos kerrot matkavinkkejäsi.

  

        

Mennyttä ja tulevaa

Kirjoitan tätä nyt yöllä. Minua jännittää ja sammalla olen ihan innoissani. Meille on tulossa viikoksi vieraita Italiasta. Heidän piti tulla jo monta tuntia sitten, mutta lumimyräkkä myöhästytti lentoja. Parin tunnin päästä he ovat meillä ja kieleni on solmussa. Latasin juuri kännykkääni kääntäjä apin ( se johon puhutaan ja se kääntää puhumalla ), joten voin ainakin koettaa olla paremmin mukana keskusteluissa. 


Ensimmäiset 2019 vuoden taulut alkavat valmistua.

Tässä valvoessani aloin miettimään mennyttä vuotta ja tämän uuden vuoden suunnitelmia. Kun mietin viime vuotta, tulee ensimmäisenä mieleen, että se oli vauvavuosi. Olemme ihmetelleet ja hoitaneet pientä poikaa porukalla. Hän on onneksi ollut tyytyväinen ja mukautuvainen vauva. Hän on perinyt vanhemmiltaan loistavat unen lahjat, vain muutama hankalampi nuhainen yö on hänen elämänsä aikana ollut. Hänen kanssaan on ollut helppo elää ja mennä. Hän on ehtinyt reissata vauva-aikanaan ympäri Suomea sekä Turkissa ja Espanjassakin.

Tänä vuonna selvisi meille yksi merkittävä asia. Saimme tiedon, että nämä kaksi ovat identtisiä. Synnytyssairaalassa meille sanottiin, etteivät he ole. Kun he olivat vauvoja ja katselin heitä, ajattelin, että heidän täytyy olla identtiset, koska ovat niin saman näköisiä. Pyysin heidän papereitaan ja lausuntoa sairaalalta, että ovatko identtisiä.  Sieltä vastattiin, etteivät ole. He kun olivat omissa pusseissaan ja vaikka heillä oli yhteinen istukka, niin epäilivät, että se on vain kasvanut yhteen. Tämä asia on vaivannut minua kaikki nämä vuodet.  En muka ole raaskinut maksaa 300e:a sen selvittämiseksi, mutta nyt teetin dna testit ja vastaus tuli. Se tuntui jostain syystä merkittävältä, vaikkei se mitään meidän elämässä muuta.

Tämä alkanut vuosi on vielä hämärän peitossa, vaikka meillä onkin suunnitelmia ja haaveita sitä varten. Toivomme niiden toteutuvan ainakin pääosin. Toivon voivani maalata ja olen onnellinen, että minulta on tilattu tauluja, joten näyttää, että saan tänäkin vuonna tehdä työtä, jota rakastan. Toivoisin, että ehtisin myös maalata tauluja verkkokauppaani, mutta se saataa jäädä toiveeksi, sillä tilaustaulut vievät aikaa. Myös pieni, utelias poika pitää huolen, ettei äiti päivisin maalaa, varsinkin näin joululoman jälkeen, hän on hämmentynyt hiljaisuudesta, mikä me kaksi saadaan aikaan verrattuna siihen, kun olemme 12 hengen voimin kotosalla. Äitiyslomani on loppunut, mutten en aio pitkään aikaan vielä viedä häntä hoitoon. Maalaan sen verran, kun pystyn. Joitakin päivämääriä minulla on sovittuna taide-elämälleni. Maaliskuun viimeinen viikonloppu olen tauluineni Seinäjoen Pytinkimessuilla. Huhtikuussa taidettani voi nähdä Vaasan kirjastolla. Edelleen näyttelyni Seinäjoen Terveystalolla jatkuu ja ensi viikolla käyn vaihtamassa sinne uusia tauluja. Syksyn merkittävin työjuttuni on Habitre, johon osallistun jälleen. Jotain muutakin on suunnitteilla, mutta varmistamatta. 

.

Tämä vuosi taitaa olla perheessämme juhlava, sillä jos esikoisemme selättää yo-kirjoitukset ja poikamme riparitentit, saamme leipoa kakkuja ja poimia kukkia. Meillä on toteutumassa myös yhteinen pitkäaikainen matkahaave, josta kerron tuonnempana enemmän.






Onnellista vuotta 2019 toivottaa Virpi