Ope käski

Kukin vuorollaan avaa kotioven ja kaivaa repustaan pinon papereita: "Nää pittää olla huomiseksi"  Oli Helmitunnusten allekirjoitusta, ryhmätoivelappua, terveydenhoitajan lappua ja ne kaikkein kamalimmat; valokuvauslupalaput. Jos joskus tuskailet täyttäessäsi yhtä tai kahta valokuvauslappua, niin muista silloin minua. Se saattaa helpottaa;). Minä täytän niitä kahdeksalle koululaiselle ja yhdelle päiväkotilaiselle (no, ihan vähän liioittelin, sillä isoimmat saattavat täyttää ne itse, mutta minulle jää se allekirjoitus:)). Minun suurpiirteinen tyylini ei meinaa millään mahtua niihin pieniin ruutuihin. Toivon, että digitalisaatio yltää sille saralle mahdollisimman pian ( ja että niillä jäis muistiin vanhat tiedot.)



Lappujen jälkeen he kaivelevat repuistaan kirjat; "Nää pitää päällystää"- vaativat. Yritän sanoa, että se on turhaa muovin tuhlausta, sillä kirjojen kannet ovat nykyisin niin vahvaa ja muovimaista pintaa, että kyllä ne kestävät. "Mutta, ku ope käski." Minä päällystän ja puhkon ilmakuplia. En ole oppinut, vaikka luulisi näin monen vuoden kokemuksella.




Liimaavat vuorollaan jääkaapin oveen lukkarinsa. Ovi on täynnä niitä. Räknäämme, löytyykö joka aamulle joku, jolla alkaa koulu ekaluokkalaisen kanssa yhtä aikaa. Isompi voi jeesata pientä niinä aamuina, jos en ole kotona. Melkein aina olen.  


Opettelevat koulurytmiin huolettoman kesän jälkeen, stressaavat siitä. Eivät saa iltaisin unta, kun pelkäävät etteivät saa unta. Oppivat kyllä rytmiin ihan helposti, tiedän sen vanhastaan, enkä stressaa yhtään. Stressaan sen sijaan koulumatkan turvallisuudesta. Muistuttelen pyöräilemään tien reunassa ja katsomaan risteyksessä tarkkaan, etteivät varmasti jäisi autojen alle. Toivon jokaisen saavan ystäviä. Muistuttelen kertomaan kaikesta kiusaamisesta ja syrjimisestä, kohdistuipa se itseen tai toisiin. Muistuttelen, ettei heistä kukaan syrjisi muita, ei katsoisi halveksien ketään. Rytmiä yritän opetella minäkin tehdä lupauksia terveellisimmistä elämäntavoista;).



Ilmoittavat edellisenä iltana, että lenkkarit ovat liian pienet ja liikkaa on huomenna tai aamulla, että pyörän kumi on tyhjä. Etsivät aamuisin kadonneita kypäriään ja oikeanparisia sukkia. Ja ihan kohta joka syksyiseen tapaan arki alkaa rullata eikä äitikään jaksa hämmästellä täytettävien lappujen määrää.





Minun syksystäni näyttää tulevan mukava ja työn täyteinen:

* Minulla on maalattavana useampi akustiikkamaalaus tilauksesta.

* Elokuun 18. päivä menen Raahen taiteiden yöhön Kahvila Hippuun. Siellä on minun ja Marika Koskimäki- Ketelän yhteisen taidenäyttelyn avajaiset.

* Syyskuun ensimmäiseksi viikonlopuksi minut on kutsuttu Reisjärvelle opiston yrittäjyyskurssille kertomassa yritystarinani.

* Syyskuussa on myös Habitare 13. - 17.9. Sitä odotan ja jännitän. Olen valmistellut sitä pitkään. Olen käynyt Helsingissä Habitarekoulutuksessa ja suunnitellut yhdessä osastoni sisustajani kanssa meille kauniin tilan. Olemme saaneet todella mahtavia ja mukavia yhteistyökumppaneita, jotka esittelen jokaisen blogissani lähiaikoina. Olen saanut myös huiput esittelijät osastollemme ja yhden bloggarin vierailijaksi:) . Tervetuloa siis osastolle 3c40, piensisustus ja taide - osastolle.

*Syyskuun viimeisenä perjantaina taitaa olla vielä tunnelmallinen ja musikaalinen taideilta Oulussa. Se varmistuu ihan pian, joten kerron sitten lisää.

* Uudet kotisivut ja verkkokauppani aukeaa ihan pian.



7 kommenttia

  1. On se niin haikeaa, mutta helpottavaa huomata, ettei ole huolta kouluun lähtevistä.
    On lapsenlapsia ja heidän vanhempansa ovat lapsiani.Huolehdin kuitenkin sinne pohjalle
    asti.Ei tarvitsisi.Näin se elämä menee.Ratas ei käänny taaksepäin. Ei tarvitsekaan.
    Syksyssä on jotain ihanaa kaipausta.Hyviä kouluaamuja perheeseenne ja onnellisia työpäiviä itsellesi.

    VastaaPoista
  2. Ihana kirjoitus! Onnellista syksyä teille kaikille!

    VastaaPoista
  3. Oikeesti tää on niin hyvä "Ope käsi.". Lyhyt lausahdus, mutta niin täynnä voimaa. Ei auta kuin päällystää, ku ope käski.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo😊. Open sanalla on enemmän valtaa, kuin äidin.

      Poista
  4. Joo ei todellakaan olla yksin näitten kans just aamulla tuskailtiin liian pieniä lenkkareita ja kohta kotiutuu ne 8 ope käski koululaista, meillä vetoavat monesti että tämä tuli läksyksi, että pitää päällystää..pitäskö munki jättää ne tehtäväkirjat...kun muutki jättää ��

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!