perjantaina, elokuuta 19, 2016

Sellassa

Olipa mielenkiintoinen päivä!
Lähdin heti aamulla Kurikan Jurvaan Sellaan. Sen kahvilaan oli pyydetty maalauksiani näytille, sillä
kahvila on saanut juuri uuden sisustuksen. Sen pintoja on muutettu ja kahvilan keittiötä on uudistettu. Sisustussuunnittelija Heidi Risku on suunnitellut tämän uudistuksen. Hän ajatteli, että tauluni voisivat sopia hyvin uudistettuun kahvilaan. Tauluni ovat esillä Sellassa peräti jouluun asti. Käyn välillä vaihtamassa tauluja. Täyyhän sinne saada talvitunnelmaa ja sittemmin jouluakin....








Jurvan Sella on mielenkiintoinen paikka. Se on valtavan iso modernia puuarkkitehtuuria edustava rakennus. Joka on paikallisten kirvesmiesten taidonnäyte ja samalla Jurvalaisen puuosaamisen näyteikkuna.

Kaupungin komeimmassa juhlatalossa voi järjestää monenlaisia juhlia pienistä aina yli 100 henkilön juhliin saakka. Kahvilassa on 80 asiakaspaikkaa ja paikkoja voidaan tarpeen mukaan lisätä aulatilan puolelle. Sellassa voi myös vuokrata kokoustiloja.










Heidi kierrätti minua talossa ja kertoi puutaideteosten taustoista. Mielenkiintoista ja kaunista! Puhtaita selkeitä linjoja ja koukeroista koristeellisuutta. Kalustetyylejä eri vuosikymmeniltä/-sadoilta.





Kaikkein mielenkiintoisinta oli tutustua veistosaliin. Siellä työskenteli taiteilija, opettaja Mikki Paajanen. Hän oli tekemässä par aikaa puutaideteosta. Taitava mies! Minäkin sain kokeilla veistää puuta. Olen varma, että innostuisin itsekin tuosta (kin ) lajista. Jurvassa järjestetään kursseja, joilla opetetaan puuveistosmaalauksia. Ehtisinköhän osallistua?





Olin vaikuttunut tuosta puutaiteilusta. Ehdin illalla vielä koulun penkille.  Huomenna jatkuu grafiikan opetus ja illalla synttärijuhlat saaristossa:)








3 kommenttia:

  1. Oi, tuon viimeisen taulun haluaisin seinälleni! Mistähän voisi tiedustella...? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taulu ( tuo äiti-lapsi) on miunkin mielestäni todella kaunis. Kannattaa kysellä Mikki Paajaselta. Mul ei oo hänen yhteystietojaan, mut netistä varmasti löytyy.

      Poista
    2. Taulu ( tuo äiti-lapsi) on miunkin mielestäni todella kaunis. Kannattaa kysellä Mikki Paajaselta. Mul ei oo hänen yhteystietojaan, mut netistä varmasti löytyy.

      Poista

Kiitos kommentistasi!