Kesägalleria keskustaan 6.7.-7.8.2016

Seinäjoki saa asuntomessut tänä kesänä. Ne ovat työllistäneet minua viime viikot. Kerron pian, missä kohteissa on taulujani. Laitan kuviakin myöhemmin, kun kodit ovat sisustettuja. Nyt siellä on menossa viimesilaukset. Kuvaukset alkavat ensi viikolla. 

Asuntomessujen ajan minulla on galleria Seinäjoen keskustassa. Olen siitä valtavan innoissani, koska tila on huippu juuri galleriaksi. Siinä on isot ikkunat ja hyvin tilaa laittaa taulut esille. Ikkunoista on näkymä torille. Galleria sijaitsee Torikeskuksen yläkerran pop up tilassa.

Avaan galleriani 6.7 ja se on avoinna aina elokuun 7. päivään asti.


Samaan tilaan tulee ihana, pieni karkkipuoti. 

Otapa asiaksi tulla moikkaamaan meitä samalla reissulla, kun tulet asuntomessuille. Odotamme sinua!









 Tänään kävimme vähän mittomassa tiloja.



Olen siirtynyt maalaamaan pihalle. Yhtä riemukas olo taitanee olla lehmillä kesälaitumelle päästessään. Onhan se eri maalata metsää metsän reunamilla, kuin ikkunasta kuusia kurkotellen.






Tämä suuren suuri taulu on vallannut olohuoneemme. Se pääsi isomman oikeudella tilaustaulujonon ohitse. Anteeksi ja kiitos ymmärryksestä. Ihan en ole pysynyt kaikissa tilaustauluissa aikataulussa. Se on meinannut tuottaa stressiä, kun haluaisin pitää lupaukseni.

Tämä iso taulu on tuottanut valtavasti iloa, vaikka perhe vähän vihjaileekin sen olevan aika hallitseva. Tämä on tilaustaulu ja sain aika vapaasti maalata ja minä olen oikein revitellyt. Ihanaa! En saanut mitään aihetta, mutta kun en osaa aiheetta maalata, valitsin värejä maapallosta ja muotoja maista. Katselimme lasten kanssa maapalloa ja haaveilimme, missä kaikissa paikoissa haluaisimme käydä. Aloin lapsellisesti leikkiä ajatuksella, ettei missään maailman kolkassa olisi levotonta, nälkää tai muuta hätää. Tämä taulu ei ehkä ole vielä valmis, mutta sai jo nimekseen " Maailman onnellisin päivä".




2 kommenttia

  1. Asuntomessuilla tavataan. Toivottavasti niin Asuntomessut kuin myös muutkin Seinäjoen olemassa olevat helmet saavat kunniapaikkansa Seinäjoen kesässä! Keltainen keinutuoli on kaiken hypen ansainnut! Meilläkin on ensi viikolla kuvauspäivä omassa kohteessa :)

    VastaaPoista
  2. Voi että tosi siistiä!! :) Pitääpä pongata asuntomessuilta sun taulut ja tulla käymään kesägalleriassakin! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!