tiistaina, elokuuta 18, 2015

Meidän talo- lehti Metsolassa ja pikavisiitti meilläkin

 
 
 
 
 
 
 
Eräänä päivänä loppukeväästä sain puhelun Meidän Talo lehdestä. Ajattelin, että ovat kauppaamassa sitä minulle ja olin jo keksimäisilläni selityksiä, miksi en tarvitse sitä. He olivatkin tekemässä juttua Seinäjoella, melkein naapurissamme, kaveriperheellämme. Linkki tästä sen jutun nettiversioon. Lehdessä laajempi juttu. Kuvaaja oli tunnistanut, kenen tauluja heillä on seinillään ja ajattelivat samalla tulla käymään meillä.
 
 
Huh, kämppä sekaisin. Ensin sanoin ehdottomasti ei. Meidän koti ole talolehtiainesta. Sanoivat, etteivät ole tulossakaan tekemään sisustusjuttua. Eivät aikoneet edes sisälle tulla, vaan ottaisivat kuvan ulkoapäin ja meistä kodin edessä. Nauraen kerroin, että Meidän kuistilla on sata paria crokseja :D :D. Vähän liioittelin, myönnän. Eivät ole crokseja vaan halppiskolttosia, joiden ulkonäköä inhoan, mutta jotka ovat kotopihalla kätevät. Eikä niitä ihan sataa ollut, mutta kymmenkunta kuitenkin. Saimme tunnin armonaikaa ja helpostihan siinä ajassa raivaa kuistin, etupihan ja vielä olohuoneenkin näin ison sakin voimin.
 
Toivotimme heidät tervetulleiksi. Olivat onneksi oikein mukavia. Kutsuimme tietysti heidät myös pirttiin, koska kyselivät, että onko teillä oikeasti se keltainen keinutuoli. Syksyllä joskus (ehkä loka- tai marraskuussa) on sitten lehdessä pieni juttu, jossa meidän perhe tölömöttää talon edessä ja alla on vähän tekstiä talostamme (remonteista ym.)
 
 
 
 
 
 
Tänään saattelin kaksi tyttöstä eskariin. Reippaasti jäivät, vaikka illalla toinen ei löytänyt toista kenkäänsä ja ilmoitti, ettei lähde lainkaan. Toinen painokkaasti, että " etkö tiedä, että Suomessa on op-pi-vel-vol-li-suus? " Toinen päätti sitten muuttaa Turkkiin tai Ameriikkaan nyt heti illalla. Suostui kuitenkin jäämään kotosuomeen ja omaan sänkyyn. Heräsivät iloisina ja innokkaina. Hymyillen vilkuttivat, kun jätin heidät luokkaan. Minäkin hymyilin. Vasta autossa itkin.
 
   
 

4 kommenttia:

  1. Hauska juttu tuo, että tulivat yhtäkkiä juttua tekemään :-)! Voi koulutie! Onhan se aina oma haikeutensa, kun pienet pistää repun selkään ja lähtee... Se eskari kun on jo kuin koulun eteinen -siitä se alkaa matka kohti velvollisuuksien arkea. Aika ennen koulua on vielä niin onnellisen huoletonta..

    VastaaPoista
  2. Kyllä elämä tarjoaa monenlaisia yllättäviä käänteitä ja mukavia juttuja! ;)

    VastaaPoista
  3. Oijoi, sinä itkit eskariin lähtijöitä ja minä yliopistoon! Kukaan ei kertonut, että omat kainaloiset kasvavat ja aikuistuvat. Äitinä oleminen on valtava etuoikeus ja lahja. Luopuminen vaan on niiiiiin haikeaa:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!