torstaina, lokakuuta 09, 2014

Tänä iltana...


 
 
 
 
Illalla kävin ripustelemassa tauluja. Sain tehdä sitä musiikin tahtiin, sillä myös tämän illan laulajat ja soittajat olivat harjoittelemassa esityksiään. Minä nieleskelin kyyneleitä, sillä se oli niin kaunista kuultavaa. Tänään, torstaina Itämäen talossa Seinäjoella klo 18-20 Avoimet ovet ja taideilta. Voit oleskella tai vain käväistä katselemassa, kuuntelemassa ja kahvittelemassa.
 
Laulut: Matti Mäkinen ja  Hanna Ainasoja  
Piano: Kaisu Mäkinen
Viulu: Viena Mäkinen                                                                                             
Tämän näyttelyn tauluissa haluan kuvata elämän kauneutta, haurautta ja harmoniaa. Tauluissa näkyy rakkaus tähän lakeusmaisemaan. Esimerkiksi taulussa Syyskuu, joka kuvastaa sitä levollisuutta, mikä tulee viljapellon keinunnasta syksyisin tai taulusta Aamun usva, joka on hyvin kotoinen käkymä. Joissakin tauluissa näkyy mukanani kulkeva ikävä merenrannoille tai kotikaupunkiin, kuten esim. tauluissa Levollinen hetki tai kotona.
 
 
Tauluissa näkyvät lapset, keijut ja enkelit ovat puheenvuoroja hitaan, turvallisen ja satumaisen lapsuuden puolesta.  Tauluihini olen maalannut äitinä ja puolisona olemisen onnea ja vaikeutta. Kauniskin taulu voi kätkeä sisäänsä kivun tai haikeuden. Ne on saatettu maalata sellaisina hetkinä, jolloin on pitänyt työstää mielessään ristiriitoja ja miettiä suhteita läheisiinsä. Näitä tauluja ovat esim. ” Kai tulet pian ennen, kuin pimeään mä jään…” tai keiju ja valon perhonen. Onnellisia hetkiä kuvastavat taasen äidin syli, halaus ja mörrimöykkytaulut.
 

Jotkut täällä olevista tauluista ovat olleet viime kesänä asuntomessuilla. Näitä ovat Laulu hiljaisuudesta, sain laineitten riemu, aamun usva ja koskikara taulut.
 
 

 
Uutena aluevaltauksena minulle on tullut asiakkaiden pyynnöstä taiteelliset akustiikkalevyt. Täällä niistä on esillä yksi: Vapaus -taulu. Niissä taulunpohjana toimii suomalainen luonnontuote, Konton turpeesta tehty akustiikkalevy. Teen tauluja valmiiksi myyntiin ja tilauksesta, kuten muitakin tauluja.
 
 Tänään sain painosta 2015 vuoden taideseinäkalenteria 14e/kpl (paljousalennus 5kpl/60e)
Jokaisesta myydystä kalenterista lahjoitetaan 1e Pelastakaa lapset ry:lle. Näitä myynnissä tänä iltana Itämäen talolla ja lauantaina DADW-myyjäisissä. Näitä voit myös tilata sähköpostitse samaan hintaan: keltainenkeinutuoli@anvianet.fi. Tulossa pian myös  Lumilasten    verkkokauppaan.

 
 


 

8 kommenttia:

  1. ihana kalenteri. kauniita tauluja jälleen kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pami! Ehkä mua ei jännitä ilta niin paljon näiden kommenttien jälkeen...

      Poista
  2. Voi että. Taas piti ihan pysähtyä katsomaan tadettasi. Kuvinakin näin netin kautta niistä huokuu tuo mainitsemasi kauneus, hauraus ja harmonia. Se että saat vangittua teokseen noin valtavan sisällön. Mikä taito.
    Malttamattomana odotan iltaa jolloin pääsen kokemaan tuon tunnelman ihan livenä.

    VastaaPoista
  3. Haluan tuon kalenterin:) täältä vaan turhan pitkämatka hakemaan. Nyyh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Miikku! Unohdin laittaa tuohon, että sähköpostitse saa myös tilattua. Kiitos, kun hoksautit. Nyt se lukee siellä:)

      Poista
  4. Ihania tarinoita ja kauniita tauluja 💕 Tuon kalenterin haluan ehdottomasti tilata, laitan meiliä heti kun pääsen reissusta kotiin

    VastaaPoista
  5. Kiitos Merja! Kalenterin voi tilata sähköpostitse😊

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!